Miesten divari lähdössä joulutauolle Kauhajoen johdolla

18.12.2008 Miesten I divisioona on viimeistä kierrosta vaille puolimatkan krouvissa ja sarja on osoittautunut juuri niin tasaiseksi ja mielenkiintoiseksi kuin syksyllä uumoiltiinkin. Kukaan ei ole tappioitta ja tällä hetkellä karsijan paikalla olevalla Ura-Basketilla on koossa kolme voittoa. Kun joukkueet ovat pelanneet normaalia enemmän ristiin, kevätkaudesta on tulossa kutkuttava.

Yksi on kuitenkin ollut tasaisessa väännössä ylitse muiden. Kauhajoen Karhu jyrää vakuuttavasti kohti runkosarjan voittoa yhden tappion kärsineenä. Runkosarjan kaksi parastahan saavat vapaavuoron pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ja Greg Gibsonin suojattien notkahdusta ei ole odotettavissa.

Karhu on ollut erittäin hyvä läpi syyskauden. Ainoa tahra tilastoihin tuli Nokialta, jossa se kärsi 98-92 tappion lokakuussa. Sen jälkeen se on lyönyt kaikki kilpailijansa ilman selittelyjä. Mikä Karhusta tekee tällä hetkellä sarjan parhaan joukkueen?

Ensimmäiseksi täytyy nostaa seuran tahtotila. Pohjanmaalla halutaan liigaan ja se näkyy kaikessa tekemisessä. Joukkue on rakennettu esimerkillisesti ja amerikkalaisosasto on sarjan laadukkain.

Pelinjohdosta vastaa Maurice Horton (16,3/6,3), laiturin paikalla on NBA-kokemusta omaava Eric Washington (22,6/9,9) ja korin alustaa hallitsee Brandon Polk (18,9/10,0).

Kolmella miehellä ei silti liigaan mennä. Kesän pelaajahankinnoissa Karhu oli aktiivinen, ja onnistunein veto oli kokeneen Roni Leimun houkutteleminen lakeuksille. Leimu (18,0/3,6) on säilyttänyt tasonsa illasta iltaan, ja tuo todellisen uhan kaaren (46,9 %) taakse. Kwamena Brace, Lasse Hintsala ja kumppanit täydentävät rosterin komeasti. Kun soppaan lisätään paljon työtä tekevä valmentaja Greg Gibson apulaisineen, liigakelpoinen paketti on kasassa. Karhun pudottaminen pudotuspeleissä ykköspaikalta tulee olemaan vaikeaa.

Kauhajoen jälkeen kilpajuoksu play-off -paikoista tulee olemaan armoton. Tällä hetkellä TOP-6-paikoissa ovat kiinni JKS Järvenpäästä (7-3), Salon Vilpas (6-3), BC Nokia (5-4), Tapiolan Honka (4-5) sekä Lapuan Korikobrat (4-5).

Tulevaisuus voi tosin muuttaa tilanteen hetkessä. Sijalla seitsemän on Äänekosken Huima (4-5), kaikki muut eli Loimaa, HNMKY, Jyväskylä ja Ura-Basket majailevat samassa voittosuhteessa (3-6). Yksikin voitto tai tappio voi muuttaa sijoitusta monta pykälää.

Pudotuspelien kynnyksellä

Nousijajoukkue Järvenpään JKS on ollut kauden ehdoton väriläiskä. Hyvän amerikkalaiskaksikon Magen McNeil (27,3/11,2) - Kevin Francis (22,5/11,5) avulla nuoren joukkueen lento on ollut tasaista. Järvenpäässä on onnistuttu yhdistämään opiskelu ja koripalloilu erinomaisesti ja JKS lieneekin sarjan eniten harjoitteleva joukkue. Urheilussa yleensä työnteko palkitaan.

Omien nuorukaisten kaartista lähes jokainen on vuorollaan noussut esille, ja se on hyvän joukkueen merkki. Suomalaisista tehokkaimmat ovat olleet yli kahdeksan pisteen keskiarvolla pelanneet Tuomas Viertola ja Matias Ojala.

Kolmantena oleva Vilpas tähtää myös tiukasti kahden parhaan joukkoon. JKS:n tapaan kolme tappiota kärsineen salolaisryhmän syyskausi on ollut vahvasti bussipainotteinen, sillä joukkue on esiintynyt vain kolmesti Salohallin parketilla. Amerikkalaistrio Aubrey Conerly-Quennell Green-Amani Daanish on ollut nuoren joukkueen selkäranka ottelusta toiseen.

Conerly on sarjan parhaita pelintekijöitä (3,9 syöttöä) aiheuttaen vastustajille virheitä. Vapaaheittomäärässä Conerly on sarjan ykkönen. Green on tasaisen hyvä joka alueella ja valtavasti töitä tekevä Daanish sarjan ykkönen levypalloissa.

Valmentaja Philip Dejworek onkin odottanut kotimaisten pelaajien esiinmarssia kolmikon rinnalle. Viitteitä paremmasta saatiin viime kierroksella Jyväskylästä, kun Lauri Tiainen ja Juhan Mikone paukuttelivat kovilla tehoilla kolmosiaan. Tuomas Tenkanen on ollut kotimaisen osaston tasaisin läpi kauden.

BC Nokian tilanne kauden kynnyksellä näytti vielä varsin aneemiselta, mutta sarjan käynnistyttyä hämäläiset ovat esiintyneet aivan eri malliin. Syykin löytyy helposti. Hyvät vahvistukset Matt Cooper, Matt Dlouhy sekä Jason Holmes ovat nostaneet nokialaiset vahvaksi pudotuspeliehdokkaaksi. Suomi-poikien ryhmästä ovat erottuneet etenkin Henri Jokinen ja Tomi Kankaanpää. Nokia vahvistui entisestään, kun lupaava Väinö Kuusela siirtyi Lahdesta keltamustiin.

Nokian ja Vilpas ovat vahvasti amerikkalaistehojen varassa. Nokian jenkkikolmikko on tehnyt 71,0/95,6 pistettä, Vilppaan vastaavat lukemat ovat 59,6/81,3.

Viidentenä majaileva Honka luottaa päinvastoin kotimaisuuteen. Matt Williams (20,7) on ainoa ulkomaalaisapu ja Jussi Syrjäsen voittosarakkeen koko on pitkälti kiinni Espoon Hongan pelaajatarpeesta.

Nuori takamieslupaus Antto Nikkarinen on sarjan ainoa tripla-tuplamies (20 pistettä/10 levypalloa/10 syöttöä Jyväskylää vastaan). Kokeneet Olli Nikitin (12,2) ja Antti Raami (12,7) ovat edelleen kovaa valuuttaa divarin parketeilla. Nuorista tehokkaimmin ovat onnistuneet Sasu Salin (9,3), Petri Heinonen (7,3) ja Samuli Vanttaja (7,5).

Viimeinen pudotuspeliviivan yläpuolella oleva joukkue on takaisin voittojen tielle palannut Korikobrat. Honka kaatui vieraissa kahdeksalla pisteellä ja viimeksi Loimaa kotona 18 pisteellä. Lapualla on sarjan kovin viiden miehen tehonyrkki. Tyrwone Still (15,2), Kyle Carhart (17,8), Toni Raiski (16,4), Jussi Turja (15,1) sekä loukkaantuneen Boo Bojangin tilalle Vantaan raunioilta hankittu Marko Piplovic (19,5) pitävät huolen korinteosta.

Lapuan ongelmat ovatkin olleet enemmän vieraskentillä. Nöyryyttävin vierailu oli Nokialle, josta pohjanmaalaiset lähtivät 119-76-tappio niskassa kotimatkalle.

Pudotuspeleihin mielivät

Sarjan peräpäässä käydään myös hurjaa taistelua. Yksikään joukkue ei putoa Pussihukkien luopumisen johdosta suoraan, viimeiseksi sijoittunut joutuu karsintoihin II divisioonan parhaiden kanssa. Tällä hetkellä play-offsien alapuolella Äänekosken Huimalla on neljä voittoa, kaikilla muilla kolme.

Huima pelaa monen muun tavoin kolmella ulkomaalaisella. 208-senttinen Ted Morris, ex-Vilpas Justice Graham sekä loukkaantuneen Jason Hartfordin tilalle lennätetty Allen Morill muodostavat selkärangan, jota laaja korimainen rinki tukee.

Huima on siitä erikoinen joukkue, että tehomies ei olekaan ulkomaalainen. Elämänsä kautta pelaava Reijo Ojanen on nakuttanut 17,8 pistettä ottelua kohden. Isokokoinen Morris on levypalloykkönen 12,1 irtopallolla. Sarjan kokenein valmentaja Markku Ranta pitää huolen, että otteet eivät pääse repsahtamaan. Keskisuomalaiset eivät ole kärsineet murskatappioita, toisaalta eivät ottaneet murskavoittojakaan.

Tasaisen loppukvartetin kärjessä on täydellisen muodonmuutoksen kokenut Korikonkarit. Sananlaskun mukaan ei yksi pääsky kesää tee, mutta yksi Anthony Davis voi muuttaa tappioputken voittoputkeksi. Loimaa aloitti sarjan Jonathan Heardin ja Eryk Thomasin voimin (0-5). Pussihukkien nurinmenon myötä valmentaja Juha Valkama sai oivan lisän rosteriinsa Anthony Davisin muodossa ja Loimaa voitti kolme ottelua putkeen. Nousijaryhmän lento katkesi vasta viime kierroksella Lapualla.

Tehot keskittyvät kieltämättä amerikkalaisten ympärille, pisteitä urheilullinen kolmikko on tehtaillut keskimäärin 67,5 per ottelu. Lasse Forsman on noussut kotimaisen kaartin takuumieheksi.

Perinteinen Helsingin NMKY pelaa sarjan pienimmällä budjetilla. Ulkomaalaisia on kolme, mutta heidät on hankittu hieman eri perustein kuin muissa divarijoukkueissa. LaTrice Little suuntasi pääkaupunkiin Tampereen ja Lapuan kautta, Jose Dominques de Villar ja Dmitri Kraznotzhon pelaavat enemmän rakkaudesta koripalloon. HNMKY on toinen joukkue, jonka ykköstykki on kotimainen. Sauli Silvonen on sarjan paras kotimainen korintekijä 20,1 pisteen keskiarvolla.

Sarjan alisuorittaja on syksyn perusteella BC Jyväskylä, jonka pelit ovat sujuneet viime aikoina mollivoittoisesti. Plussapuolella on uskomaton 66-94 vierasvoitto vaikeasta Järvenpään salista, vastapainona heti perään kotiromahdus Hongalle 65-96. Kun jatkoksi tulivat vielä häviöt Loimaalle ja Vilppaalle, Ilja Saralahden joukot ovat valuneet karsintaviivalle. Peli pyörii paljon Joe Jacksonin ja Johan Collinsin ympärillä. Antti Siimes on terveenä ollessaan tärkeä lenkki BC:lle, myös Timo Naukkarisen kokemusta tarvitaan nostamaan keskisuomalaiset takaisin voittokantaan.

Karsijan paikalla on Ura-Basket, joka voittaa tai kaatuu pitkälti taitavan Armondo Surrattin mukana. Energinen Surratt on sarjan ykkönen pisteissä (28,5), syötöissä (4,6) ja riistoissa (3,5). Vastapainoksi paljon pelaavalle takamiehelle (38.58 min) tulee menetyksiä (5,4) enemmän kuin muille.

Derrick Crayton pelasi kuusi ottelua alkusyksystä, lähti visiitille Espanjaan, mutta palasi takaisin Kaarinaan. Miehen jatko Ura-paidassa on vielä auki. Sakari Salminen on kotimainen ykkönen (11,8), Tero Koskea (10,6) ei edelleenkään kannata jättää vartioimatta kolmoskaaren taakse.

Sarjan viimeinen kierros ennen joulua: to 18.12 Loimaa - Ura-Basket, su 21.12 Karhu - BC Jyväskylä, Honka - BC Nokia, Huima - HNMKY, Vilpas - Lapua. JKS on jo päättänyt syyskierroksen.



Lisätietoja: http://www.basket.fi/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

15.1.2021 17:00 Korisliiga

Sarjamääräyksiin muutoksia: Koripallon pääsarjoista ei putoa yksikään joukkue kauden 2020–21 päätteeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.

7.12.2020 15:00 Naisten Korisliiga

Pääsarjojen tulevien viikkojen otteluohjelma on varmistunut

Naisten Korisliigassa ja miesten sekä naisten divisioonissa pelataan otteluita kyseisenä ajanjaksona mutta ilman yleisöä.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

Näytä lisää vastaavia