Suomen korisnaiset unelmapelillä voittoon Romaniasta

16.1.2009 Suomen naisten koripallomaajoukkueen vieraskiertueelta löytämä itseluottamus poiki makean EM-karsintavoiton perjantaina Lahdessa. Suomi aiheutti lohkokärki Romanialle sen avaustappion ja teki tempun näytöstyyliin. Huikeaa heittopeliä esittänyt Suomi poistui parketilta 87-69-voiton kanssa.

Romania oli voittanut neljä ensimmäistä karsintaotteluaan keskimäärin 25 pisteen erolla. Suomea se kuritti kotikentällään 31 pisteellä. Perjantaina osat olivat toisin päin, kun Suomi otti karsinnassa kolmannen peräkkäisen voittonsa.

- Romaniassa sanoin pelin jälkeen, että jos kymmenen peliä pelataan näin kovaa ryhmää vastaan, niin yhden voimme nappipelillä voittaa. Nyt se nappipeli osui oikeaan paikkaan. Tällaisia voittoja ei joka päivä oteta, iloitsi Suomen päävalmentaja Tommi Koskinen.

Voitto Romaniasta on suomalaisittain erittäin harvinaista herkkua. Suomi oli ennen perjantaita voittanut historian saatossa Romanian vain kerran, vuonna 1986. Tappioita oli kertynyt vuosien varrella 15.

Suomen hurmoksen käynnistäjänä ja ylläpitäjänä kentällä hääri Heta Korpivaara, joka pussitti ottelussa uudeksi maaotteluennätyksekseen 29 pistettä. Korpivaara onnistui kolmoskaaren takaa kahdeksalla yrityksellään kuudesti.

- En tiedä mistä hyvä vire löytyi. Kai se on jokaisella ihmisellä joulu kerran vuodessa, naureskeli Korpivaara ottelun jälkeen.

24-vuotias Korpivaara pääsee ennätyspisteillään arvokkaaseen kerhoon. Naisten maaottelussa on kautta aikain nimittäin parempaan yltänyt vain neljä Suomi-legendaa; Hilkka Hakola, Lea Hakala, Terhi Airas-Järventaus ja Taru Tuukkanen.

”En olisi ikinä uskonut”

Espanjassa ammattilaisena pelaavan Korpivaaran johdolla Suomi mykisti Romanian heittopelillään. Suomi onnistui pelitilanneheitoissaan yli 60 prosentin tarkkuudella (33/53). Liikkuvalla hyökkäyspelillään ja aktiivisella päästä päähän –siirtymisellään Suomi eliminoi urheilullisen Romanian mahdollisuudet uusia joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen tulos.

- En olisi kyllä ikinä uskonut, että voisimme parantaa näin paljon peliämme. Puolustushurmos oli samanlaista voitokkaassa Iso-Britannia-ottelussa, mutta hyökkäyspeli ei ollut lähelläkään tätä tasoa, Koskinen arvioi.

- Itseluottamus kun löytyy, niin jälki voi olla tällaista. En muista olleeni kovinkaan monesti näin korkeatasoisessa naisten maaottelussa, jossa molemmilla joukkueilla on vielä kovat panokset pelissä, jatkoi Koskinen.

Suomi ei ollut tappiolla ottelussa kertaakaan. Korpivaara löi heti alkutahdit tehden Suomen ensimmäisestä 11 pisteestä kahdeksan. Flunssastaan pelikuntoon toipunut Tiina Sten tuli vaihdosta kentälle ja esiintyi toipilaanakin huipputehokkaasti. Sten teki niin ikään kahdeksan pistettä avausjaksolla, jolla Suomi karkasi yhdeksän pisteen johtoon (24-15).

Ottelun kovimman korinsa Sten väänsi kolmannen jakson lopussa, kun hän upotti neljänneksen päättyessä heittonsa suoraan juoksusta ja nostaen Suomen 68-52-johtoon.

Lopullisesti pelin Suomelle ratkaisi viimeistään Taru Tuukkasen kuusi peräkkäistä pistettä neljännellä jaksolla, jolla suomalaisjohto käväisi parhaimmillaan pariinkin otteeseen 20 pisteessä.

- Oli kyllä aika hyvä peli meiltä. Olimme paljon valmiimpia kuin ensimmäisessä Romania-pelissämme ja heitto kulki mainiosti, kertoi hymyilevä Reetta Piipari.

Piipari juoni ottelussa 14 ja Tuukkanen kymmenen pistettä. Tiina Stenin 15 pisteen saldo syntyi 16 peliminuutissa.

- Tämä oli kovin peli tähän mennessä. Normaalisti 69 pistettä riittää meille voittoon, mutta tänään siihen ei ollut mahdollisuuksia, puhisi Romanian päävalmentaja Gheorghe Mandache.

Kiharainen loppuhuipennus

Lohkon toisessa ottelussa Iso-Britannia haki perjantaina 77-61-voiton Bosnia-Hertsegovinasta. Kun enää yksi kierros on karsintaa jäljellä, on tilanne kutkuttava. Ensi maanantain päätöspeleissä ratkaistaan mikä joukkue kolmikosta Romania, Suomi ja Iso-Britannia jää ilman A-divisioonapaikkaa. Suomen kannalta avainottelu on Romanian ja Iso-Britannian välinen ottelu. Mikäli Romania voittaa, on Suomen A-divisioonapaikka varma.

Suomi kohtaa omassa päätösottelussaan maanantaina Bosnia-Hertsegovinan Lahden Urheilutalolla. Vaikka voitto olisi Suomelle ottelusta mannaa, lohkon kimuranttia tilannetta kuvaa se, että edes voitto ei yksinään varmista Suomen sarjapaikkaa.

Ennen päätöspelejä Romania on edelleen lohkokärki voittosuhteellaan 4-1. Suomi seuraa kakkosena (3-2) tasapisteissä Iso-Britannian (3-2) kanssa. Mikäli kaikki kolme joukkuetta päätyvät tasapisteisiin, ratkotaan joukkueiden paremmuus keskinäisten otteluiden korisuhteilla. Suomen asema on vertailussa heikko ensimmäisen Romania-ottelun tuloksen johdosta.  

Suomen ja Bosnia-Hertsegovinan välinen ottelu käynnistyy maanantaina 19.1. Lahden Urheilutalolla klo 18:30. Lipunmyynti alkaa tuntia ennen pelipaikalla. Lippujen hinnat: 12 euroa (aikuiset) ja 6 euroa (alennusryhmät).

Suomi – Romania 87 – 69 (45-38), naisten EM-karsintaa, Lahti 16.1.2009

Ottelun täydelliset tilastot löytyvät kv. koripalloliiton nettipalvelusta.

Reetta Piipari

14/4

/3 riistoa

Taru Tuukkanen

10/6

 

Vilma Kesänen

0/1

 

Henna Salomaa

5/1

 

Niina Laaksonen

7/6

 

Heta Korpivaara

29/5

 

Kaisa Tuure

3/1

 

Tiina Sten

15/2

/3 riistoa

Piia Harkko

0/0

 

Minna Sten

4/1

 

Laura Sario

0/0

 

 

Jaksot: 24-15, 21-23, 23-14, 19-17. Suomen heittoprosentit: 1P 60,0 % (9/15), 2P 65,6 % (21/32), 3P 57,1 % (12/21). Yleisöä: 320. Suomi kohtaa viimeisessä ottelussa Lahdessa Bosnia-Hertsegovinan 19.1.



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia