Sudenpennuille jälleen neljän voiton päivä PM-kisoissa

31.5.2014 Suomen 18- ja 16-vuotiaat pojat ja tytöt pelasivat kolmannen puhtaan päivän Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Solnassa. Sudenpennut selättivät Norjan neljästi ja täten koko turnauksen saldo suomalaisjoukkueille on 15 voittoa ja vain yksi tappio.

Sudenpentujen puhtaan påivän ykkösniminä loistivat 16-vuotiaiden tyttöjen Kia Vaalavirta...

... 18-vuotiaiden poikien uunituore ylioppilas Akseli Hartikainen...

... 16-vuotiaiden poikien Elias Valtonen...

... ja 18-vuotiaiden tyttöjen Tuuli Menna. Kuvat: Oma Design

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi erinomaisesti Norja-ottelun ensimmäiset viisitoista minuuttia ja ratkaisivat voiton ajoissa. Suomi seilasi lopulta selvään 63-77 (29-47) -voittoon.

- Ottelun teemana oli, että tullaan hyvällä sykkeellä ja ei vastustajalle helppoja koreja, kuten eilisessä pelissä. Norjakin pelasi hyvän matsin, mutta olimme tänään selkeästi parempia, päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.

- Kia Vaalavirta oli selkeästi kaikkein eniten valmis pelaamaan ja näytti esimerkillään mallia muille.

Vaalavirran (20/6/3 riistoa) huippupelin lisäksi pistenikkareina kunnostautuivat Helmi Tulonen (11/9/3 torjuntaa), Elina Oravakangas (9/2) ja Vilma Pöyry (9/2).


18-vuotiaat pojat nousivat vastoinkäymisistä voittoon


18-vuotiaat pojat aloittivat Norjaa vastaan surkeasti ja vastustaja vei avausneljänneksen murskalukemin 20-3. Toisella neljänneksellä Suomi sai pelin juonesta kiinni Henri Niemistön (20/2) johdolla.

Kolmannella neljänneksellä suomalaiset pääsivät hurmokseen, jonka myötä Suomi kävi johdossa ensimmäisen kerran pelissä 46-48 kolmannen neljänneksen lopussa. Päätösneljänneksellä hurmos jatkui ja peli siirtyi suomalaisten käsiin, josta se muovautui 61-67 (39-23) -voitoksi.

- Katastrofaalinen alku ja kaveri sai hengen päälle. Puoliajalla painotettiin, että nyt pitää ruveta puolustamaan. Kummasti kun puolustettiin, niin pääsimme juoksemaan ja oikeastaan kaikesta tuli helpompaa, päävalmentaja Mikko Larkas kertoi.

Päävalmentajan kehut keräsi Niemistö ja tuore ylioppilas Akseli Hartikainen (6/3), joka lensi kesken turnauksen koppaamassa valkolakin Suomessa.


16-vuotiaat pojat jatkavat puhtaalla pelillä


Suomen 16-vuotiaat pojat nappasivat kymmenen pisteen johdon Norjasta avausneljänneksellä. Norjalaiset antoivat näpäytyksen toisella neljänneksellä tulemalla viiden pisteen päähän, mutta 9-0-juoksun jälkeen suomalaisista näkyi vain perävalot ja Suomi kruisaili 59-76 (22-43) -voittoon.

- Elias Valtonen pelasi hyvän pelin sekä olen tyytyväinen Hannes Pöllän esitykseen. Hannes tuo meille aidon sisäuhan, mikä taas luo lisää tilaa meidän heittäjille, päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.

- Me pelasimme kolme hyvää erää, mutta viimeinen oli heikko esitys. Meillä ei ole vieläkään tässä turnauksessa vieläkään yhtään ehjää peliä, jossa suoritustaso ei laskisi pelin sisällä.

Suomen tehokaksikko oli Edon Maxhuni (21/1/4 syöttöä) ja Tommi Rasi (10/7).


18-vuotiaat tytöt murskavoittoon


18-vuotiaat tytöt eivät jättäneet kahta sanottavaa Norjalle, että kumpi on parempi: Suomen puolustus piti norjalaiset neljässä pisteessä avausjaksolla ja Sudenpennut eivät antaneet armoa, vaan veivät ylivoimaisen voiton lopputuloksella 25-70 (14-42).

Suomen aktiivinen puolustus aiheutti norjalaisille 30 menetystä ja teki lähes jokaisen heiton vaikeaksi. Norjan kakkosten heittoprosentti oli 23,3% (10/43).

- 25 pistettä on aika matala luku ja jaksettiin onneksi tehdä puolustuksellisesti tarpeeksi hommia läpi pelin, päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.

Toiviaisen silinteri nousi Tuuli Mennan (15/11) ja Sara Rokkasen (11/2) esityksille. Sandra Karsten (9/2) pelasi jälleen erinomaisen pelin.


Norja – Suomi 63-77 (12-28, 29-47, 48-68), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi), 31.5.2014


Suomi: Kia Vaalavirta 20/6/3 riistoa, Helmi Tulonen 11/9/3 torjuntaa, Elina Oravakangas 9/2, Vilma Pöyry 9/2, Nea Kuisma 7/4, Noora Parttimaa 7/1, Erika Kankfelt 6/7/5 riistoa, Nenna Lindström 5/6, Marika Korpinen 3/2, Sofia Rajala 0/6, Elli Tapanainen 0/0, Lotta-Maj Lahtinen 0/0


Norja – Suomi 61-67 (20-3, 39-23, 50-48), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi), 31.5.2014


Suomi: Henri Niemistö 20/2, Tuomas Hirvonen 11/7/6 riistoa, Okko Järvi 11/5, Lauri Markkanen 7/6, Akseli Hartikainen 6/3, Aapeli Alanen 6/1, Juho-Matti Henttonen 3/4, Fiifi Aidoo 2/5/3 syöttöä, Joonas Tahvanainen 1/1, Thomas van Santen 0/2, Remu Raitanen 0/2, Aatu Kivimäki 0/0


Norja – Suomi 59-76 (11-21, 22-43, 34-63), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi), 31.5.2014


Suomi: Edon Maxhuni 21/1/4 syöttöä, Tommi Rasi 10/7, Severi Kaukiainen 9/1/5 syöttöä, Hannes Pöllä 8/4/3 torjuntaa, Elias Valtonen 7/7/3 syöttöä, Eero Innamaa 6/4/4 syöttöä, Ricky Waxlax 5/2, Akseli Rikka 4/9, Hannes Koskinen 2/5, Robert Bärlund 2/3, Joona Airenne 2/1, Teemu Knihtinen 0/3


Norja – Suomi 25-70 (4-16, 14-42, 18-52), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi), 31.5.2014


Suomi: Tuuli Menna 15/11, Sara Rokkanen 11/2, Sandra Karsten 9/2, Elli Koskinen 7/5/3 riistoa, Roosa Lehtoranta 6/1, Ida Myllyoja 5/6, Sini Mäkelä 5/2, Olivia Moskari 3/3, Veera Pirttinen 3/0, Marianne Kalin 2/4, Nina Augustin 2/1/4 syöttöä, Emilia Helle 2/1/3 syöttöä

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia