Saarinen pelasti voiton 18-vuotiaille tytöille

30.7.2010 Kesän aiemmissa maaotteluissa Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on onnistunut päihittämään Viron neljään kertaan suurinumeroisesti. Perjantaina Suomi tarvitsi viime hetkien urotekoja Laura Saariselta kukistaakseen EM-karsintojen alkusarjaottelussa Viron 56-55 (33-23).

Laku Saarinen piti pään kylmänä ja nosti Suomelle elintärkeän voiton Viroa vastaan.

Evita Iiskola piti kapteenin ominaisuudessa joukkueelle palaverin Viro-ottelun jälkeen. Kuvat: Tuomas Venhola ja Tomi Kaminen.

Suomen voitto Virosta meni todella täpärälle, sillä Laura Saarinen (12/13/3 riistoa) nosti ratkaisevan heiton koriin vain neljä sekuntia ennen ottelun loppua. Viro ei viimeisillä sekunneilla saanut enää heittoa aikaiseksi.

- Joukkueen kapteeni Evita Iiskola totesi heti matsin jälkeen, että aivan hirveä peli, mutta onneksi voitettiin. Mielestäni se antaa hyvän kuvan päivän matsista, summasi 18-vuotiaiden tyttöjen apuvalmentaja Jussi Räikkä.

- Tulokseen on siksi pakko olla tyytyväinen, että tässä turnauksessa pelataan vain voitoista. Tytöt antoivat itselleen kurinpalautuksen heti matsin jälkeen ja päättivät, että koska joka turnaukseen tulee kuitenkin yksi huono peli, tämä saa luvan olla se.

Suomi hallitsi ottelutapahtumia aina kolmannen jakson puoliväliin asti pitäen johtonsa 8-12 pisteessä. Kolmannen jakson lopusta alkanut yhdeksänminuuttinen oli kuitenkin sysimusta suomalaisille. Viro pakotti suomalaiset toistuviin pallonmenetyksiin ja juoksi 46-57-tappioasemasta 51-50-johtoon, kun ottelua oli pelaamatta neljä minuuttia.

Ottelun päätösminuuteilla hermostuneet joukkueet menettivät palloa vuorotellen ja heittivät suurimman osan heitoistaan ohitse. Laura Saarinen teki Suomen kuusi viimeistä pistettä, mukaan lukien ratkaisevan korin.

- Viron pelitapa on sikäli haastava meille, että he pelaavat pääasiassa hyvin passiivista, korinalustan tukottavaa paikkaa ja lopun ajasta passiivista miestä. Jos kaukoheitot eivät mene sisään ja he ottavat sisäänsyötöt kiinni kahdella tai kolmella pelaajalla, huonona päivänä heitä vastaan on todella vaikea pelata, summasi Räikkä.

- Virolle pitää kyllä nostaa hattua siitä, että he pelaavat omaa peliään todella hyvin. On täysin mahdollista, että Viro pelaa tässä lohkossa vielä paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

Suomi jatkaa tiiviillä ottelutahdilla ja kohtaa lauantaina päivällä Englannin. Englanti pelaa turnauksen avausottelunsa myöhemmin perjantaina Bulgariaa vastaan.

Viro - Suomi 55-56 (12-19, 23-33, 45-48), alle 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Timisoara (Romania) 30.7.2010

Suomi: Laura Saarinen 12/13/3 riistoa, Annika Holopainen 9/5, Meral Bedretdin 8/1, Anette Juvonen 6/3/4 riistoa, Rita Haukkovaara 5/1, Ellen Nurmi 5/1, Evita Iiskola 4/9/4 riistoa, Laura Juhola 3/2, Roosa Lukkarinen 2/0, Sofia Pelander 2/0, Sophie Weckström, Emma Nikula.

Viro: Marii Pilv 13/3/5 riistoa, Maia Bratka 12/6, Annika Köster 11/4/3 riistoa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

Näytä lisää vastaavia