8.8.2015 16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.
Ricky Waxlax teki 20 pistettä ja pysäytti vastustajan ykköstähden, kun 16-vuotiaat pojat voittivat Bosnia-Hertsegovinan EM-kisoissa.
Marianne Kalin keräsi tupla-tuplan 18-vuotiaiden tyttöjen voittaessa Valko-Venäjän. Kuvat: Oma Design.
Suomi jatkoi siitä mihin eilisessä Serbia-voitossa jäi. Suomalaiset puolustivat aggressiivisesti koko kentällä pakottaen bosniahertsegovinalaiset ahtaisiin tiloihin ja vaikeisiin heittoihin. Erityisesti Ricky Waxlax oli vauhdikkaalla päällä tehden peräti 13 pistettä avausneljännekseen.
Suomen ollessa parhaimmillaan 12 pistettä johdossa päätösneljänneksellä, Bosnia-Hertsegovinan viimeinen puserrus meinasi tuottaa tulosta. Bosnia-Hertsegovina pääsi neljän pisteen päähän kahdesti viimeisellä minuutilla, mutta suomalaiset upottivat tarvittavat vapaaheitot pitäen johdon summeriin saakka.
- Hieno voitto. Bosnia-Hertsegovina on ennakkopapereissamme kisojen kärkipäiden joukkueita. Henkisellä tasolla hieno kamppailu ja ansaittu voitto. Osoitimme pystyvämme voittamaan koviakin maita ja palkintona siitä lippu jatkosarjaan, päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.
- Ricky Waxlax oli valittu tänään pysäyttämään vastustajan tähtipelaaja Dzanan Musan ja hän onnistui sinä vähintään kiitettävästi ja teki siinä ohessa 20 pistettä. Kaikki ketkä kentälle menivät hoitivat tonttinsa hyvin.
Suomen pistetehtailusta Waxlaxin lisäksi vastasivat Elias Valtonen (17/5/3 torjuntaa), Tuukka Jaakkola (13/5), Miika Heinonen (10/8/6 syöttöä) ja Tuomo Antikainen (8/6/3 syöttöä).
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi erinomaisen ensimmäisen puoliajan, mutta puoliajan jälkeen valkovenäläiset pääsivät sekoittamaan Suomen pakan luovan hullulla miesprässillään. Hetkellisen hätääntymisen jälkeen Suomi sai palasensa kasaan ja viimeisteli tyylikkäästi 62-50 (35-24) -voiton.
- Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä, ensimmäinen kymppi jopa melkein turnauksen parasta pelaamista. Toisella puoliajalla tuli vähän hätä pallollisille pelaajille, mutta onneksi se loppui riittävän aikaisin, päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.
Valmennusjohto korotti lippaa Roosa Lehtorannan (11/1/5 syöttöä), Iina Salmenkiven (11/4) ja Marianne Kalinin (10/10/3 riistoa) esiintymisille. Myös Helmi Tulonen (10/6) ylsi kaksinumeroisille pistelukemille.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.
Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.
Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).
18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.
16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.
16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).
Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.
FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.
FIBA Europe suoritti tänään lauantaina Tshekin Prahassa koripallon nuorten ensi kesän 2017 EM-turnausten lohkoarvonnat. Suomen ”Sudenpennut” pelaa EM-ottelunsa Montenegrossa, Romaniassa, Makedoniassa ja Irlannissa.
Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.
Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähtee sijoitusotteluihin A-divisioonan EM-kisojen välilohko G:n kakkossijalta, kun Suomi hävisi lohkon kärkipaikan ratkaisevan ottelun Kroatialle 65-74 (26-45). 16-vuotiaat tytöt taas päättivät leirityksensä Liettuassa häviämällä Valko-Venäjälle 60-53 (32-30).
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi toisen voittonsa A-divisioonan EM-kisoissa ja G-välilohkossa voittamalla vuoristoratamaisen ottelun jälkeen Ukrainan 87-81 (36-44). Suomelta erityisen kovassa vedossa olivat Lauri Markkanen (27/10) ja Edon Maxhuni (28/4/5 syöttöä), jotka viimeistelivät pelin hyökkäyspään huipputaidoillaan.
Suomen 16-vuotiaat pojat ottivat oppia eilisestä tappiosta ja tällä kertaa Suomi jyräsi tiukan susipuolustuksen ja avoimen kentän hyökkäyksen kautta 54-63-voittoon kotijoukkue Belgiaa vastaan. 18-vuotiaat pojat taas etsivät edelleen ensimmäistä voittoaan EM-kisoissa.
Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.
Korisnuorten ensi kesän EM-turnausten lohkoarvonnat on suoritettu. Suomen viidestä nuorten maajoukkueesta 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt pelaavat Euroopan A-divisioonan turnauksissa. Suomen 18-vuotiaille pojille arvottiin lohkovastuksiksi Saksa, Serbia ja Turkki, kun 16-vuotiaat tytöt kohtaavat alkulohkossaan Espanjan, Italian ja Unkarin.
Nuorten koripallon kesän 2011 EM-kisaisännät on päätetty kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) toimesta Münchenissä. Viiden ikäluokkajoukkueen voimin EM-kisoihin lähtevät "sudenpennut" edustavat kotimaataan ensi kesänä Bosniassa, Puolassa, Unkarissa, Makedoniassa ja Italiassa.