Naisten maajoukkue valmistautuu "neljän pisteen otteluun" Bosniassa

29.8.2008 EM-karsintojen alkajaisiksi hurjaan loukkaantumissumaan ajautunut naisten maajoukkue on karsintojen väliviikon aikana saanut rivinsä hiljalleen lähes täysilukuisiksi. Suomi pyrkii ravistamaan kahden suurilukuisen tappion aikaansaaman kipsin yltään lauantaina "neljän pisteen" ottelussa Bosniassa.

- Loukkaantuneiden määrä on laskenut tasaisesti. Reetta Piipari ja Minna Sten olivat keskiviikon harjoituksista sivussa, mutta molempien pitäisi olla kokoonpanossa seuraavassa ottelussa. Niina Laaksonen on puolestaan jo täysin kunnossa, kertoo Suomen apuvalmentaja Jukka Mantere.

Maajoukkueen ykköstähden Taru Tuukkasen tilanne on epävarma. Mantere ei usko, että Tuukkanen ehtii kuntoutua jäljellä olevaan neljään EM-karsintaotteluun.

- Tarun pelihalut ovat valtavat, mutta emme voi rakentaa peliämme sille pohjalle, että Taru palaa kentälle keskenkuntoisena. Tahdomme antaa hänelle mahdollisuuden toipua kaikessa rauhassa, selvittää Mantere.

Suomi avasi EM-karsinnat kukistamalla Bosnian Reetta Piiparin viime hetken korilla 51-50, jonka jälkeen Italia onnistui vääntämään Suomen nurin kotikentällään loppuhetkillä lukemin 62-77. Piiparin ja Niina Laaksosen loukkaannuttua Suomi taipui Turkille 66-81 ja Puolalle murheellisesti 54-95. Mantere väittää, että Turkki- ja Puola-otteluiden katkera jälkimaku on huuhdottu suusta väliviikon harjoituksissa.

- Harjoitukset ovat olleet erittäin hyvätasoisia. Olemme nopeuttaneet peliä ja lähteneet parantamaan suoritustasoamme yksityiskohdista lähtien. Pelaajien tekemisen halu on kasvussa ja kentällä on alkanut nähdä hymyäkin.

Reetta Piiparin loukkaantumisen jälkeen erityisen kovaan paikkaan joutui 18-vuotias maajoukkuetulokas Kia Ignatius, joka joutui heti ensimmäisissä otteluissaan niiaamaan aloitusviisikkopaikan.

- Kia joutui heti alussa ehkä liiankin kovaan paikkaan, mutta toisaalta hän on nyt sataprosenttisesti kokeneempi kuin kaksi viikkoa sitten. Hän tuo Reetalle arvokasta apua vaihtopenkiltä, kehuu Mantere.

Suomen kokoonpanossa on myös tapahtunut vaihdoksia sitten viimeisten otteluiden. Maajoukkuetehtävät tältä kesältä jättäneen Michaela Mouan tilalle kokoonpanoon on liitetty 184-senttinen, 24-vuotias Laura Sario, joka kirjoitti vastikään sopimuksen Belgian liigan Point Chaud Sprimontin kanssa. Sario on pelannut urallaan 33 naisten ja 53 nuorten maaottelua.

- Laura tuo meille lisää heittovoimaa ja täyttää "Miksun" jättämän aukon puolustuspäässä vastustajan parhaiden pelaajien paimentajana, Mantere kaavailee.

Bosniassa tiedossa hikinen iltapuhde

Suomi on EM-karsintalohkossaan neljäntenä yhdellä voitolla ja kolmella tappiolla. Sarjan perää pitää Bosnia-Hertsegovina, jonka Suomi kukisti pisteellä karsintojen avausottelussa. Mantere painottaa lauantaisen vierasottelun olevan "neljän pisteen ottelu", sillä voiton myötä Suomi käytännössä varmistaa Bosnian pysyvän takanaan.

- Lauantain peli on Bosnian viimeinen kotiottelu näissä karsinnoissa, eikä kyse ole kovin vahvasta vierasjoukkueesta. Jos voitamme, Bosnian on pakko voittaa kaikki jäljellä olevat vieraspelinsä, koska tasapisteissä meidän kanssamme keskinäisten otteluiden korisuhde ratkaisee.

Tehtävä Bosniassa ei kuitenkaan ole helppo, sillä paineiden alla pelaava kotijoukkue saa varmasti äänekästä tukea tuhatpäiseltä kotiyleisöltään. On myös mahdollista, että ottelun makedonialaiset ja kroatialaiset erotuomarit tuovat oman sävynsä pelin luonteeseen.

- On ihan mahdollista, että etelä-Euroopassa tuomareilla on erilainen linja kuin mihin olemme tottuneet kotikentällä, jossa erotuomarit tulevat Baltiasta tai muista Pohjoismaista, Mantere hymyilee.

Suomi saa kuitenkin Zenican iltaan jalkeille oman, äänekkään fanikatsomonsa. Tuoreiden tietojen mukaan kolmekymmentä suomalaista rauhanturvaajaa saapuu otteluun kannustamaan omiaan.

Bosnia-ottelun avain löytyy jälleen kerran puolustuspäästä. Bosnia on tehnyt kotonaan keskiarvolta 62 pistettä ottelua kohden. Mantereen mukaan Suomen tavoite on pimittää Bosnia 50 pisteeseen.

- Puolustuksemme pitää olla samalla tasolla kuin karsintojen avausottelussa kotikentällä. Jos emme siinä onnistu, joudumme väkisinkin tekemään sen 70 pistettä pelataksemme voitosta. Uskomme siis, että puolustus pitää.

Bosnia-Hertsegovina ja Suomi kohtaavat lauantaina klo 20:00 paikallista aikaa. Ottelun live-seuranta FIBA:n virallisella sivustolla.

 

Suomen kokoonpano

#

Nimi

 

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

4

Reetta

Piipari

174

22.01.1980

G

Gran Canaria, ESP

6

Mari

Puustinen

179

18.08.1978

G

free agent

7

Kia

Ignatius

177

11.01.1990

G

Espoo Team

8

Sanna

Helenius

176

31.03.1984

G

free agent

9

Sandra

Välikoski

185

22.03.1989

F

Espoo Team

10

Niina

Laaksonen

185

14.12.1984

C

Phard Napoli, ITA

11

Heta

Korpivaara

185

08.08.1984

F

free agent

12

Riikka

Lehtonen

181

21.10.1982

F

free agent

13

Tiina

Sten

188

18.06.1985

F

Gran Canaria, ESP

14

Piia

Harkko

180

08.01.1987

G

Catz, L-ranta

15

Minna

Sten

187

21.12.1987

F

Catz, L-ranta

20

Laura

Sario

184

10.08.1984

F

Point Chaud Sprimont, BEL

Päävalmentaja

Domingo Diaz

Valmentaja

Jukka Mantere

Fyysinen valmentaja

Hannele Forsman

Joukkueenjohtaja

Lea Hakala

Fysioterapeutti

Riitta Lakaniemi

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia