Kitkerät tappiot suomalaisille koululaisten MM-kisoissa

27.4.2011 Kiinan Zhangjiagangissa pelattavien koululaisten koripallon MM-kisojen alkulohkot on pelattu päätökseen. Alkulohkovaiheen päätöspäivä oli suomalaisjoukkueille raskas, sillä hyvistä peleistä huolimatta tiukat tappiot pudottivat niin tytöt kuin pojatkin alempaan jatkosarjaan pelaamaan sijoista 9-16.

Kansainvälisen pelien raadollisuus tuli esiin tasaisissa kamppailuissa. Vastustaja iski heti takaisin omasta virheestä eikä otteen herpaantumiseen ollut hetkenkään varaa. Suomen joukkueiden asenne ja työmoraali oli huippuluokkaa, joka näkyi kovana puolustamisena. Sen sijaan koko turnauksen takkuillut heittopeli oli edelleen kadoksissa.

Suomea kisoissa edustavat Mäkelänrinteen tytöt lähtivät Saksa-otteluun hyvällä tempolla. Ensimmäiset kaksi jaksoa edettiin tasanumeroissa Märskyn ollessa muutaman pisteen johtoasemassa. Kovalla asenteella puolustaneet suomalaiset johtivat puoliajalla 20-18, mutta eroa olisi voinut olla heittopelin toimiessa hyvinkin toistakymmentä pistettä. Vielä neljä minuuttia ennen peliajan täyttymistä Märsky johti ottelua seitsemällä pisteellä. Saksan aikalisän jälkeen germaanit ottivat käyttöön kovan koko kentän prässin ja saivat Suomen pelin sekaisin. Saksa vei loppu minuutit selvästi ja karkasi lopulta 51-44-voittoon. Samalla Saksa varmisti lohkovoiton.

Tyttöjen Slovenia-ottelussa juoni noudatteli aikaisempia otteluita. Hyvin puolustanut Märsky ei antanut yhtään ilmaista koria vastustajalleen ja hyökkäyskuvioiden päätteeksi päästiin vapaisiin heittopaikkoihin. Heitot eivät vain uponneet ja näin pelin hallinnasta huolimatta tilanne pysyi tasaisena. Tauolle mentiin tasalukemissa 20-20. Kolmannen jakson alkuun Märskylle sattui musta hetki ja Slovenia karkasi kahdeksan pisteen johtoon. Noora Korhosen ja Audrey Mulumban koreilla ero saatiin kurottua umpeen. Viimeisellä jaksolla alkoi kuitenkin aamun kova Saksa-peli näkyä suomalaisten otteissa. Hyökkäys puuroutui kolmen pisteen viivalle ja kun heittopeli ei toiminut, hinautui Slovenia vastustamattomasti seitsemän pisteen voittoon 57-50. Näin Suomi, Hollanti ja Slovenia päätyivät tasapisteisiin. Korieron turvin Hollanti oli lohkokakkonen ja meni kahdeksan joukkoon, Suomi oli lohkon kolmas, Slovenia neljäs ja Kiinan kakkosjoukkue tasaisen alkulohkon viides.

Poikien alkusarjan viimeisessä ottelussa oli vielä tarjolla paikka ylempään jatkosarjaan voitolla Italiasta. Suomi aloittikin virkeästi ja olivat lähes koko ajan pelin kaksi ensimmäistä jaksoa muutaman pisteen johdossa. Nöyrästi puolustanut Märsky piti Italian pelätyt heittäjät kurissa, mutta kun samaan aikaan oma heittopeli takkuili eroa, ei saatu repäistyä muutamaa pistettä suuremmaksi. Suomi loi koko ajan hyviä heittopaikkoja, mutta joukkue osui kolmen pisteen kaaren takaa 28 yrityksestä vain neljästi. Kun pistetehtailussa ei onnistuttu, vei Italian viimeisen jakson ja koko ottelun lopulta 56-48. Turkki voitti Suomen lohkon, Italia tuli toiseksi, Tsekki kolmanneksi ja Suomi neljänneksi.

Suomi - Saksa 44 - 51 (8-9, 12-9, 14-16, 17-10), tytöt

Inari Syrjänen 15/3, Sini Veisto 0/0, Jana Jakimtchouk 0/0, Emilia Nojonen 0/0, Vilma Purhonen 8/7, Audrey Mulumba 6/4, Noora Korhonen 6/4, Nea Pitkänen 0/3, Noora Järvikangas 9/6, Ella Rantanen 0/3, Sofia Huuhtanen 0/0

Suomi - Slovenia 50 - 57 (14-14, 6-6, 16-18, 14-19), tytöt

Inari Syrjänen 6/2, Sini Veisto 0/0, Jana Jakimtchouk 0/0, Emilia Nojonen 0/0, Vilma Purhonen 3/5, Audrey Mulumba 10/10, Noora Korhonen 18/7, Nea Pitkänen 6/2, Noora Järvikangas 7/2, Ella Rantanen 0/2, Sofia Huuhtanen 0/0

Suomi - Italia 48 - 56 (16-12, 10-13, 12-14, 10-17), pojat

Joel Lahtinen 4/2, Juuso Kauppinen 16/9, Aapeli Huovinen 0/3, Joni Herrala 0/1, Jussi Laurila 0/2, Teemu Sulonen 21/4, Lassi Kainulainen 2/1, Mikael Kauhanen 2/3, Topias Suortti 1/8, Mika Nuolivirta 2/2

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia