18-vuotiaille pojille BSBC:n mestaruus, 16-vuotiaat tytöt voittivat Ruotsin

5.1.2016 Tallinnassa pidettävän Baltic Sea Basketball Cupin päätöspäivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Ruotsin, joka oli parempi kolmessa pelissä neljästä. 16-vuotiaat tytöt tarjoilivat tiistaiaamun ainoan voiton viemällä länsinaapuria 58-66 (25-36). 18-vuotiaiden poikien maajoukkue korjasi tappiosta huolimatta mukaansa kultamitalit voitettuaan kaksi ensimmäistä peliään.

Elina Arike johdatti Suomen 16-vuotiaat tytöt voittoon Ruotsista Baltic Sea Basketball Cupin päätöspäivänä. Kuva: Francois Perthuis.


16-vuotiaat tytöt olivat ongelmissa Ruotsin kanssa pitkään ensimmäisellä puoliajalla erityisesti Ruotsin levypallopelaamisen kanssa. Ruotsi oli vielä pisteen päässä toisen neljänneksen puolessa välissä kunnes Reetta Tulkki upotti kolmosen päätyrajakuviosta ja Elina Arike ajoi keskelle oikeasta laidasta, vaihtoi taitavasti kättä ja pääsi viimeistelemään oikealta puolelta.
 

Suomi keräsi 10 pisteen eron 35-25 puoliajalle mennessä, minkä jälkeen Suomen puolustus ryhdistäytyi lopullisesti ja kasvatti eron länsinaapurin ulottumattomiin. Suomi vei kolmannen neljänneksen 23-13 ja päätösneljännes jäi kuriositeetiksi Suomen juhliessa 76-53-voittoa.
 

- Saimme hyvän alun otteluun, mutta sitä seurasi vaikea jakso, jossa konsepti katosi ja olimme epävarmoja. Ensimmäisen puoliajan loppuun löysimme viisikon, joka otti tekemisen kontrolliin ja siitä eteenpäin peli olikin hyvää, päävalmentaja Mikko Asikainen kommentoi.
 

- Levypallohaaste oli tiedossa ja siihen ei pystytty vastaamaan. Joukkue osoitti vahvuutensa löytämällä uusia ja uusia pelaajia, jotka auttoivat voittoon.
 

Suomen parhaimmistoon kuului penkiltä läpi turnauksen tulivoimaa tuonut Reetta Tulkki (12/5) ja Suomen parhaimmaksi pelaajaksi palkittu Elina Arike (10/5). Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Joanna Kallela (10/5) ja Roosa Kosonen (12/2).
 

Levypallot ylivoimaisesti 38-53 voittaneen Ruotsin tehokkaimmat olivat Moulayna Johnson-Sidi-Baba (12/7) ja Martha Tadesse (12/5). Suomi sijoittui turnauksessa toiseksi.
 

- Kiitokset niin tytöille kuin staffillekin, että saimme tämän vuoden maajoukkueprojektin positiiviseen starttiin, Asikainen kiteytti.

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaiden poikien ensimmäinen neljännes oli laadukas, kun suomalaiset, johtotähtenään 13 pistettä ensimmäiseen neljännekseen tehnyt Vili Nyman, veivät avausneljänneksen 31-20. Ruotsi pääsi kuitenkin juoksemaan nopeita ja voittamaan 1-1-tilanteita huonosti puolustaneita suomalaisia vastaan ja kuroi eron tiukaksi.
 

Viimeisen kolmen minuutin aikana kaksinkamppailujen häviäminen kulminoitui siihen, kun Ruotsi sai joko helppoja ajolinjoja tai vapaita heittoja. Reilu minuutti ennen loppua Ruotsi pääsi nostamaan vapaasti korin alta hyökkäyslevypallon jälkitilanteesta tilanteeksi 90-93, mistä Suomi ei enää palautunut voittotaisteluun. Ruotsi korjasi voiton nimiinsä numeroin 94-98, mutta turnausvoitto annettiin silti kaksi ensimmäistä peliään voittaneelle Suomelle.
 

- Arvokas peli maajoukkuevuodelle tämän ohjelman kannalta. Kolmas päivä, kolmas peräkkäinen peli, mikä paljasti raadollisesti asioita, joita meidän pitää kehittää, jotta pärjäämme. Asiat liittyvät ennen kaikkea 1-1-puolustamiseen sekä yleiseen jaksamiseen eli kuntoon, päävalmentaja Jyri Lohikoski.
 

- Kokonaisuutena pystyimme turnauksessa ajamaan joukkueeseen uusia pelaajia. Nyt tässä on neljä kuukautta aikaa kukin tahoillaan kehittää havaittuja heikkouksia.
 

Suomen syömähampaat olivat jälleen Suomen parhaimmaksi palkittu Vili Nyman (20/6/3 syöttöä/4 riistoa) ja koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi palkittu Edon Maxhuni (22/1/3 syöttöä). Suomelta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Ville Haapoja (13/5/5 syöttöä) ja Elias Valtonen (12/2/3 syöttöä).

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaissa tytöissä Suomi oli ponneton ensimmäisellä puoliajalla eikä joukkue löytänyt missään vaiheessa riittävää energiaa aggressiivisen puolustuksen toteuttamiseen. Tästä johtuen Ruotsi otti ohjaksen ja vei ensimmäisen puoliajan 25-36.
 

Puoliajan jälkeen Suomi tuli uudella jalalla ja puolusti ensimmäiset 4 minuuttia Ruotsin nollille. Ikävä kyllä toisessa päässä Suomella oli suuria ongelmia skoraamisessa. Puolustuksen turvin Suomi nousi kolmannella neljänneksellä tasoihin ja ohikin.
 

Päätösneljännes oli tyyliltään samanlaista: Suomi puolusti hurjasti pakottaen Ruotsin vaikeisiin heittoihin ja menetyksiin, mutta toisessa päässä heitot kolisivat järjestään raudoissa. Ruotsin heittopeli oli sen verran laadukkaampaa, että ruotsalaiset pääsivät juhlimaan turnauksen voittoa 58-66 ja Suomi joutui tyytymään hopeaan.
 

- Kaikki, jotka olivat paikalla varmasti näkivät, että ensimmäinen puoliaika ei ollut hyvä. Vaikka saimme puolustukseen hieman terävyyttä skriinien vaihtamisen kautta, niin se ei oikein realisoitunut hyökkäyspäässä, päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.
 

- Ei ollut pelkkää fyysistä väsymystä, koska toisella puoliajalla pystyimme parantamaan merkittävästi ja puolustamaan erinomaisesti 20 minuuttia. Tuollainen puolustus vaatii paljon henkisesti ja fyysisesti, mutta siihen on pakko tottua ja kasvaa, jotta se kestää 40 minuuttia.
 

Emma Tuominen (12/3) toimi toisella puoliajalla Suomen puolustuksen veturina, Kia Vaalavirta (8/4) palkittiin Suomen turnauksen parhaana pelaajana sekä Helmi Tulonen (16/2) ja Lotta-Maj Lahtinen (10/3/6 syöttöä) ylsivät kaksinumeroisille pistelukemille Ruotsia vastaan.
 

Ruotsin pistetykit olivat Emilia Stocklassa (12/7) ja Ida Fredrikson (12/3).

Lisätietoja: Ottelutilastot

16-vuotiaissa pojissa Ruotsi veti kymmentä pistettä hipovan eron jo avausneljänneksellä, kun suomalaisilta ei löytynyt riittävää energiaa tarvittavan intensiteetin ylläpitämiseen. Suomella oli hetkensä, mutta Ruotsi oli vääjäämättä läpi ottelun niskan päällä, vaikka suomalaiset kirivätkin pelin tiukaksi ajoittain.
 

Voittotaistelua ei auttanut se, että huonosti läpi turnauksen vapaaheittonsa heittänyt Suomi suti jälleen viivalta huonolla tarkkuudella 12/28. Ruotsi löi lopullisen niitin 62-76 (33-37) -voitolleen viemällä päätösneljänneksen 16-28.
 

- Kolmas päivä ja kolmas peli. Emme yltäneet oikeanlaisen susi-intensiteetin ylläpitämisessä pelin jokaisella osa-alueella. Yritystä oli, mutta energiaa ei. Hyökkäyspäässä emme kyenneet toteuttamaan harjoiteltuja asioita. Syöttö- ja liikekaaos muuttui yksinyrittämiseksi, päävalmentaja Miikka Sopanen kommentoi.
 

Suomen tehokkaimmat Ruotsia vastaan olivat Mustapha Amzil (11/15), Markus Rautasalo (13/4/3 syöttöä), Tomas Pihlajamäki (10/7/3 syöttöä) ja Tuomas Oksa (10/2).

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia