16-vuotiaat tytöt jatkavat puhtaalla pelillä

12.7.2010 Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvitti kymmenpäiväisen Baltian turnauksensa puhtain paperin. Joukkue haki maanantain aamuottelussa 74-67 (61-61, 30-35) jatkoaikavoiton Liettuasta. Voitto oli ryhmälle Baltian turnauksen kuudes yhtä monesta ottelusta sekä yhteensä yhdeksäs perättäinen.

Ella Rantanen oli 16-vuotiaiden tyttöjen tehopelaaja joukkueen varastaessa jatkoaikavoiton Liettuasta.

Ellen Nurmen kaukoheitot tekivät tuhojaan liettualaisrivistöissä 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelussa.

Teemu Sulonen oli 16-vuotiaiden poikien valopilkku tappio-ottelussa Liettuaa vastaan. Kuvat: Tuomas Venhola.

Helpolla 16-vuotiaat tytöt eivät maanantaina päässeet, sillä Liettua johti maanantai-aamupäivän maaottelua lähes koko varsinaisen peliajan. Jatkoajalla osat kuitenkin vaihtuivat ja Suomi porhalsi hurmioituneena yhdeksänteen perättäisvoittoonsa lukemin 74-67 (61-61, 30-35).

Peli oli pitkälti sunnuntaisen ottelun toisinto. Liettua sai peliin räjähtävän alun ja juoksi avausviisikkonsa ansioilla 22-8-johtoon ennen kuin Suomi sai rivinsä järjestykseen. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä suurempia vaikeuksia Liettuan avainpelaajilla oli Suomen joukkuepuolustuksen kynsissä. Suomi sai jatkuvasti uutta virtaa vaihtopenkiltä ja kavensi eroa kori korilta, ja tasoitti lopulta lukemat tilanteeseen 61-61 Vilma Purhosen (6/3) korilla vain 20 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Jatkoajalla Suomella ei ollut hätäpäivää. Raskajalkaiset liettualaiset joutuivat alusta asti takaa-ajajan asemaan ja Suomi käytti viimeiset minuutit johtolukemiensa varmisteluun.

- Puolustuksellisesti emme päässeet samalle tasolle kuin kiertueen muissa peleissä. Jalka painoi sen verran, että pallonriistot jäivät saamatta ja puolen kentän hyökkäykset aseet olivat vähissä, mietti 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen.

Suomi heitti kolmosensa 8,7% tarkkuudella (2/23) ja vapaaheittonsa 57,9% tarkkuudella (22/38). Kaukoheittojen osuessa rautoihin hakivat joukkueen avainpelaajat onnistumisensa pääasiassa lähietäisyyksiltä. Tänään parrasvaloihin nousi 186-senttinen Ella Rantanen, joka heitti 19 pistettä täydellisellä sihdillä (kakkoset 7/7, vapaaheitot 5/5).

- On ihan uskomatonta nähdä, miten paljon leveyttä, potentiaalia ja lahjakkuutta tästä ryhmästä löytyy. Periaatteessa voimme vaihtaa vaikka koko viisikon kerralla, eikä pelin taso heikkene, Rantanen hehkutti.

16-vuotiaat tytöt voittivat turnauksen kaikki kuusi otteluaan Viroa, Valko-Venäjää ja Liettuaa vastaan.

18-vuotiaille tytöille jatkoaikatappio

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi puolestaan toisen perättäisen kerran Liettualle. Maanantain ottelun loppuluvut olivat jatkoajan päätteeksi Liettualle suosiolliset 73-81 (67-67, 28-38).

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa perjantaina tasaväkinen ottelu kääntyi Liettualle käytännössä tauon jälkeisellä kymmenminuuttisella, jonka Liettua vei nimiinsä suurinumeroisesti. Historia oli toistaa itseään maanantaina, kun Liettua käänsi Suomen kahden pisteen johdon omaksi kymmenen pisteen johdokseen juuri ennen taukoa.

Suomi ei kuitenkaan suostunut jäämään takaa-ajajan asemaan, vaan tarrasi Annika Holopaisen (19p), Evita Iiskolan (15p) ja Ellen Nurmen (13p) koreilla johtoaseman itselleen päätösjakson alkajaisiksi. Varsinainen peliaika päättyi lukemin 67-67. Jatkoajalla Liettua aloitti keskittyneemmin, siirtyi heti alussa neljän pisteen johtoon ja piti Suomen takaa-ajoasemassa ottelun loppuun asti.

- Laadullisesti peli oli niin meiltä kuin Liettualtakin parempi kuin perjantaina. Yhden jakson verran olimme pois rytmistä, mutta toisin kuin edellisessä matsissamme, pystyimme nousemaan kuopasta ja vetämään ehjästi matsin loppuun, summasi 18-vuotiaiden tyttöjen apuvalmentaja Jussi Räikkä.

- Jatkoajalla bensa ei riittänyt alkuunkaan. Liettua pelasi äärimmäisen fyysistä koripalloa ja se vei meiltä mehut. Vielä varsinaisella peliajalla pystyimme vastaamaan heidän kovuuteensa, mutta ylimääräinen viisiminuuttinen oli liikaa.

Suomen pirtein oli Annika Holopainen, joka piti sisukkaasti pintansa liettualaissenttereitä vastaan. Naisten maajoukkueen vahvuudesta palannut Anette Juvonen (8p) pyöritti Suomen peliä tehokkaasti ja Ellen Nurmi käytti heittopaikkansa ansiokkaasti hyödykseen.

Joukkueet kohtaavat kolmannen kerran tiistaina maajoukkueiden Baltian turnauksen päätöspelissä.

Liettua hyökytti Suomea 16-vuotiaiden poikien maaottelussa

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi sunnuntaisessa maaottelussa kovan vastuksen Euroopan ja maailman huippuihin lukeutuvalle Liettualle. Maanantaina sisuuntuneet isännät eivät antaneet Suomelle milliäkään löysää, vaan antoivat vierailleen vakuuttavan kurinpalautuksen luvuin 104-54 (49-30).

Suomi johti ottelua vielä seitsemän minuutin pelin jälkeen, jonka jälkeen Liettua alkoi kasvattaa piste-eroa hetki hetkeltä suuremmaksi kurinalaisella joukkuepelillä. Tauolle lähdettiin Liettuan 19 pisteen johtolukemista. Kolmannella jaksolla isännät siirtyivät koko kentän paikkaprässiin jäädyttäen vieraat täydellisesti. Liettua ei kuitenkaan hellittänyt kaasusta ottelun edetessä, vaan painoi täydellä teholla viimeiselle minuutille asti.

- Jäädyimme ihan täysin Liettuan paikkaprässiin. Itseluottamus meni ja päät alkoivat painua, kun pahimmillaan emme olleet saada palloa yli puolenkentän, kertasi 16-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Mikko Larkas kolmannen jakson tapahtumia.

- Liettua oli todella fyysinen tänään ja ilmiselvästi päättänyt jo eilen tehdä tämän päivän ottelusta näytöksen. Heidän avausviisikossaan on neljä yli kaksimetristä pelaajaa, ja se näkyi. Otimme tänään 14 puolustuslevypalloa vastustajan 29 hyökkäyslevyä vastaan, tiivisti Larkas pelin juonen.

Suomen valopilkku oli rohkeasti liettualaispelaajia haastanut Teemu Sulonen (15/0).

Liettua - Suomi 67-74 (19-8, 35-30, 45-41, 61-61), alle 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Marijampole (Liettua) 12.7.2010

Ella Rantanen 19/4, Emmi Leino 11/6/4 riistoa, Jenni Rantanen 10/5, Elisa Runsas 8/8, Kaisa Kuisma 8/2, Vilma Purhonen 6/3, Anniina Äijänen 4/6/2 blokkia, Elise Kleimola 3/6, Noora Korhonen 3/3, Anni Jämsä 2/1, Veera Kesänen 0/1, Camilla Grönberg 0/0.

Liettua - Suomi 81-73 (14-16, 38-28, 51-54, 67-67), alle 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Anykcsiai (Liettua) 12.7.2010

Annika Holopainen 19, Evita Iiskola 15, Ellen Nurmi 13, Anette Juvonen 8, Roosa Lukkarinen 7, Rita Haukkovaara 5, Meral Bedretdin 2, Laura Juhola 2, Sophie Weckström 2, Emma Nikula, Sofia Pelander.

Liettua - Suomi 104-54 (19-13, 49-30, 77-39), alle 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Kaunas (Liettua) 12.7.2010

Teemu Sulonen 15/0, Johnny Laakkonen 7/1, Joni Herrala 7/0, Severi Liljeberg 6/2, Juuso Kauppinen 4/3, Oskar Michelsen 4/2, Timka Jaakkola 3/1, Joonas Lehtoranta 3/1, Niko Mattila 3/0, Topias Suortti 2/4, Iikka Mäki 0/3/4 syöttöä, Joni Katajamäki 0/3.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia