16-vuotiaat tytöt EM-kisojen neljännelle sijalle

11.8.2013 Jussi Räikän luotsaama Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisaurakkansa Portugalin Matosinhosissa pronssiotteluun Tanskaa vastaan. Suomi johti peliä vielä neljännen jakson alussa, mutta Tanska venyi viime hetkillä voittoon ja A-divisioonapaikkaan pistein 76–67 (37–38). Suomi sijoittui lopulta B-divisioonan neljänneksi.

Riina Kärkkäinen nakutti 19 pistettä 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan pronssiottelussa. Kuva: Johan Paulin.

Vahvan alun peliin saanut Tanska johti ottelua parhaimmillaan pisteissä 24–13, ennen kuin Suomi sai juonesta kiinni ja pelinsä tasapainoon. Päästyään takaisin normaaliin päiväjärjestykseen Suomi hallitsikin pelitapahtumia toisen ja kolmannen jakson sekä johti vielä päätösjakson alussa pistein 56–57.

 

Pelin ratkaisseella neljännellä jaksolla Tanska sai kuitenkin aikaiseksi vapauttavat korit, jotka Suomelta jäivät uupumaan. Kentän tähti Enna Pehadzic (24/10/4 riistoa) otti ratkaisun omiin käsiinsä kolmisen minuuttia ennen loppua upottamalla perättäisissä hyökkäyksessä kolmosen ja kakkosen sekä kasvattamalla tanskalaisjohdon kahdeksaan pisteeseen.

 

Tanska haki lopulta yhdeksän pisteen voiton. Suomelta Riina Kärkkäinen (19/4/5 syöttöä) ja Sandra Karsten (16/8) olivat joukkueen ratkaisuvoimaisimmat ja Marianne Kalin (4/9/3 riistoa) kunnostautui levypalloissa.

 

– Suunnitelmamme oli pitää Tanskan kolme avainpelaajaa pois mukavuusalueeltaan. Onnistuimme siinä toisella ja kolmannella jaksolla, mutta neljännellä jaksolla Pehadzic ratkaisi tämän pelin käytännössä yksin Tanskalle. Riina Kärkkäinen pelasi turnauksen parhaan ottelunsa, päävalmentaja Jussi Räikkä arvioi pronssiottelua

 

Turnauksen kahdeksasta ottelustaan Suomi voitti neljä.

 

– Totuus on, että näin potentiaaliselta joukkueelta neljäs sija on aika lailla minimisuoritus – joskin edelle sijoittuneista joukkueista finalistit olivat erinomaisia. Pelaajat tekivät mitä käskettiin kovalla tahtotilalla ja heillä on hyvä tulevaisuus edessään, Räikkä summasi turnauksen annin.

 

Tanskan voitto merkitsi joukkueelle pronssimitaleja sekä paikkaa A-divisioonassa. Neljänneksi sijoittunut Suomi jatkaa 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonassa kesällä 2014.

 

Tanska – Suomi 76–67 (24–15, 37–38, 54–55), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, B-divisioonan EM-kisojen pronssiottelu, Matosinhos (Portugali) 11.8.2013

 

Suomi: Riina Kärkkäinen 19/4/5 syöttöä, Sandra Karsten 16/8, Veera Pirttinen 7/2, Iina Salmenkivi 6/5, Sini Mäkelä 6/1, Marianne Kalin 4/9/3 riistoa, Johanna Borenius 4/1, Nina Augustin 2/0, Maria Hiekkamäki 2/0, Heta Äijänen 1/3, Selina Dockery 0/1, Ella Väätänen.

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia