1.12.2014 Suomen Koripalloliitto ja Korisliigan erotuomarit ovat löytäneet molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun tilanteeseen, johon jouduttiin verottajan kiristyneen tulkinnan myötä. Sopimuksen myötä Korisliigan ottelut jatkuvat suunnitellun ohjelman mukaisesti.
Koripalloliitto ja liigaerotuomarit kävivät tiiviitä neuvotteluita viime päivien aikana. Ratkaisu löytyi myöhään sunnuntai-iltana.
Neuvotteluiden taustalla on verottajan kiristynyt tulkinta verolaista, jonka mukaan yleishyödylliseltä yhdistykseltä, johon ei ole työsuhteessa, voi nostaa kalenterivuoden aikana verottomasti korkeintaan 2.000 euron edestä kilometrikorvausta ja 20 päivärahaa. Verottaja tulkitsi kyseistä lakipykälää ensi kertaa koripalloerotuomareiden kohdalla kirjaimellisesti vuoden 2013 verotuksessa aiheuttaen tuntuvia jälkiveroja paljon pelikauden aikana matkustaville Korisliiga-erotuomareille.
Neuvotteluissaan osapuolet ratkaisivat asian sopimalla Korisliiga-erotuomareiden määräaikaisesta, liigakauden 2014-15 kattavasta työsuhteesta Koripalloliittoon.
- Olemme iloisia, että tilanteeseen löytyi ratkaisu ja Korisliiga jatkuu keskeytyksettä sarjaohjelman mukaisesti, kommentoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.
Suuri osa Korisliiga-erotuomareista oli ilmoittanut olevansa esteellisiä matkustamaan joulukuun liigaotteluihin, mikäli nykytilanteeseen ei löydetä ratkaisua. Korisliiga-ohjelmassa on joulukuulla 29 ottelua.
- Haluamme kiittää Koripalloliiton johtoa ja henkilökuntaa siitä, että ratkaisu saatiin aikaiseksi. Verottajan kiristynyt tulkinta pisti erotuomarit tukalaan tilanteeseen. Olemme kiitollisia, että muuttuneessa tilanteessa kaikilta osapuolilta löytyi joustoa tilanteen ratkaisemiseksi, kommentoi neuvotteluissa liigaerotuomareiden edustajistoon kuulunut Pekka Niemi.
Molemmat sopimusosapuolet pitävät verottajan tulkintaa täysin kohtuuttomana ja kohtuuttomana myös sitä, että ratkaisua joudutaan järjestötoiminnassa hakemaan työsuhteen synnyttämisen kautta. Maamme pitkät etäisyydet tulevat aiheuttamaan vastaavan ongelman kaikessa ympäri maata tehtävässä järjestötyössä.
Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.
Suomen Koripalloliiton uudeksi huippuerotuomarivalmentajaksi on valittu pitkän linjan Korisliiga-erotuomari Johannes Sarekoski, 47. Sarekoski aloittaa uudessa pestissään kesällä 2022.
Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.
Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.
Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee tasaisin väliajoin niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.
Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee tasaisin väliajoin niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.
Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.
Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.
Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.
Suomalaisessa koripallossa kirjoitettiin perjantaina jälleen kerran historiaa, kun erotuomari Pekka Saros, 54, tuomitsi jo uransa 1000. Korisliiga-ottelun. Hämeenlinnassa asuva forssalaislähtöinen Saros on viheltänyt pääsarjaa yhtäjaksoisesti jo syksystä 1987.
Suomi-koriksessa tehdään perjantaina kotimaista palloiluhistoriaa, kun liigaerotuomari Pekka Saros, 54, viheltää tuomariuransa 1000. Korisliiga-ottelun. Hämeenlinnassa asuva, forssalaislähtöinen Saros on viheltänyt miesten pääsarjassa yhtäjaksoisesti jo kaudesta 1987/88.
Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.
Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.
Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.
Suomen Koripalloliitto ja Korisliiga-erotuomarit etsivät parhaillaan ratkaisumallia tilanteeseen, johon on päädytty verottajan kiristyneen tulkinnan myötä. Uuden verotulkinnan johdosta suuri osa Korisliigan erotuomareista on ilmoittautunut esteellisiksi oman asuinpaikkakuntansa ulkopuolella pelattaviin liigaotteluihin. Koripalloliitto pyrkii löytämään ratkaisun Korisliiga-kauden jatkumiselle suunnitellun otteluohjelman mukaisesti.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on nimennyt suomalaiserotuomarit Petri Mäntylän ja Karolina Anderssonin EM-kisoihin. Andersson jakaa oikeutta Ranskassa 15.-30.6.2013 pelattavissa naisten EM-kilpailuissa, kun Mäntylä puolestaan valittiin toisen kerran peräkkäin miesten EM-lopputurnaukseen.
NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.
Hämeenlinnassa nykyisin majaansa pitävä erotuomari Pekka Saros saavutti keskiviikon Korisliiga-kierroksella komean rajapyykin. Namika Lahden ja Kouvojen välinen kamppailu oli Sarokselle jo uran 800. liigaottelu.