Rauramo Anssi

Pituus: 193 cm. Syntynyt: 8.7.1952. Kasvattajaseura: ToPo.

  • Edusti SM-sarjassa ToPo:a 1970-1989, lukuunottamatta kausia 1973-74 ja 1974-75, jotka hän oli Hongassa.
  • Otteluita Korisliigassa 576 ja pisteitä 10620 (18,4/ottelu). Neljä SM-sarjan mestaruutta ja yksi Cup-voitto.
  • Korisliigan paras pisteiden tekijä kaudella 1971-72, jonka jälkeen amerikkalaispelaajat alkoivat hallita ykköstilaa (poikkeuksena Tapio Sten 1979-80).
  • Maaotteluita 151, joissa 1379 pistettä. Edusti Suomea 1977 EM-kisoissa Belgiassa.

Muistoja uralta:

"Koulun valinnan voi sanoa ratkaisseen myös lajivalintani siirryttyäni kansakoulusta Munkkiniemen Yhteiskouluun, joka oli Suomen johtava koriskoulu. Oppikouluun mentiin silloin 11-vuotiaana ja olenkin aloittanut sen ikäisenä koripallon. Olin tähän asti harrastanut jalkapalloa, yleisurheilua ja uintia. Koulun traditio oli hyvin voimakas koripallossa. Koulu oli ylpeä joukkueestaan. Koulun toinen liikunnanopettaja Pubi Nohynek oli hyvässä ja pahassa todellinen lajifanaatikko. Joukkueen pelaajat olivat suuria idoleita. Minulle tultiin yhtenä päivänä sanomaan, että ToPo:n harjoitukset on sinä päivänä tiettyyn aikaan ja sinne on tultava. Siitä alkoi sitten taival ToPo:ssa."

"Kehityin vasta 16-17-vuotiaana pelaajana fyysisesti. Vuonna 1970 nousin ainoana pelaajana miesten joukkueeseen A-juniori-ikäryhmästämme. Juniorivalmentajamme oli sitä mieltä, että junnujoukkue olisi pitänyt pitää kokonaisuudessaan yhdessä. En koskaan unohda sitä hetkeä Palokunnan kentällä, kun valmentaja kysyi, kiinnostaisiko paikka miesten joukkueessa. Aina oli ollut suuri haaveeni pelata Jorma Pilkevaaran viitoittamalla tiellä ToPo:n miesten joukkueessa."

"Tuohon aikaan nuoren pelaajan oli erilaista mennä edustusjoukkueeseen kuin nykyään. Pukuhuoneessa piti lähes nostaa käsi ylös, jos halusi sanoa jotain. Muistan kun tulin mestaruussarjaottelun puoliajalle, ja pelikaveri oli röökillä pukuhuoneemme sisäpuolella. Se tuntui silloinkin kummalliselta. Silloin kannettiin vanhempien pelaajien kassit, jos nämä halusivat. Huumori oli reilua, mutta rankkaa. Sitä piti vaan kestää. Toki samalla pelikavereilta tuli nopeasti palautus maanpinnalle, jos joku pelaajista alkoi leijua. Kari-Pekka Klinga, joka tuli 1980, eli 10 vuotta jälkeeni edustusjoukkueeseen, onkin sanonut, että hänen yksi suurista opeistaan on ollut se, että hän on saanut olla pukukopissa sellaisten pelaajien kuin Monni Sarkalahti, Anssi Rauramo, Veli-Pekka Sirola ja Leon Huff. Nykyäänhän tuo on valmentajien tehtävä yksinoikeudella. Ennen aikalisällä kuunneltiin valmentajan jutut ja kentälle mennessämme sovimme, mitä teemme seuraavaksi. Otettiinhan sitä joskus valmentajan kanssa yhteen, kun tehtiinkin kentällä jotain muuta kuin hän oli opastanut."

"Ensimmäisten amerikkalaisvalmentajien tultua mukaan kuvioihin pohdin jo ensimmäistä kertaa vakavasti uran lopettamista. Minulla oli kuitenkin tunne, etten halunnut tehdä seurajoukkueissa mitään come-backeja vaan kun pilli soi viimeisen kerran, se oikeasti soi viimeisen kerran. Vuonna 1989 ura sitten loppui, 19 vuoden jälkeen."

"Jenkkikoutsien tultua Suomeen loppui totaalisesti pelaajien valta. Se oli heidän kulttuurissaan täysin poissuljettu ajatus. Heillä on kymmeniä pelaajia jonossa joukkueeseen Yhdysvalloissa. Jos joku kiukuttelee voi hänen tilalleen aina ottaa vastaavan tasoisen pelaajan tilalle. Suomessa ei ole sitä mahdollisuutta vaan olisi pystyttävä luovimaan erilaisten persoonien kanssa. Aikalisillä ei Rauramo ja Klinga enää päättäneet keskenään, että mitä tehdään. 1980-luvulla ylipäänsä koripallo muuttui ammattimaisemmaksi, etenkin verrattuna 1970-luvun alun harrastekoripalloon."

"Muutosta kuvaa hyvin se, että vuonna 1970 tultuani ToPo:on ostin omat tossunikin. Honkaan siirryttyäni huomasin, että tästä voi saada hiukan rahaakin. Maajoukkueessa ei maksettu palkkaa, mutta sieltä sai aina hyvät varusteet."