Uupunut Susijengi taisteli lopussa, Uuden-Seelannin etumatka liikaa

4.9.2014 17:40 Keskiviikon myöhäisillan Turkki-tappion jälkeen Susijengillä oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin Bilbaon alkulohkon päätöspelissä Uutta-Seelantia vastaan. Teemu Rannikon ja Gerald Lee juniorin herättämä Suomi nousi huutomyrskyssä 20 pisteen takaa pisteen päähän ja sai lopussa potentiaaliset voitto- ja tasoitusheitot ilmaan, mutta Uusi-Seelanti piti pintansa.

Junnu Lee pelasi turnauksen parhaan pelinsä MM-turnauksen päätöspäivänä.

Teemu Rannikko oli parhaimmillaan Susijengin kirivaiheessa.

Henrik Dettmann kiitteli joukkuettaan vuolaasti MM-kisojen päätöshetkellä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Keskiviikon myöhäisillan tassuista livennyt jatkoaikaottelu Turkkia vastaan veti Susijengin peli-ilmeen vakavaksi ja Uusi-Seelanti-pelin alkuminuuteista asti joukkueen liike oli jähmeää ja reaktiot tavallista hitaampia.

Edellispäivän Ukraina-voitollaan mahdollisuuden selvitä neljännesvälieriin lunastanut Uusi-Seelanti oli puolestaan kuin uudelleensyntynyt. Uusiseelantilaiset repivät Suomen puolustuksen paloiksi vauhdikkaalla syöttö- ja leikkauspelillään, jonka turvin Uusi-Seelanti upotti vuorenvarmoja kahden pisteen koreja yhden toisensa jälkeen.

Kun Uusi-Seelanti onnistui vielä pitämään Suomen tuloksellisesti vaille kolmen pisteen heittoyrityksiä, valui Susijengin pelistä kaikki energia tyhjiin.

Uusi-Seelanti johti peliä parhaimmillaan 20 pisteellä, kunnes Susijengi alkoi saada kolmannella jaksolla puolustuspäätään tiivistämällä vieraiden korimyllyn kuriin. Samalla toisessa päässä kenttää Teemu Rannikko-Gerald Lee jr-yhteistyö alkoi toimia, ja Lee alkoi kavennella eroa hiljalleen umpeen korin alta.

Petteri Koposen kolmonen ja Sasu Salinin vapaaheitot toivat Susijengin pisteen päähän (65–66) runsas minuutti ennen loppua, mutta viimeisillä hetkillä niin Tuukka Kotin kuin Petteri Koposenkin heittoyritykset kiersivät rautoja. Uusi-Seelanti lunasti näin paikkansa Barcelonan neljännesvälierissä 65–67-voitolla.

Lee: ”Yksi kori lisää, yksi stoppi lisää”

Susijengin jäsenet olivat tappion myötä apeita.

Kahden pisteen Uusi-Seelanti-tappion lisäksi myös joukkueen kaksi edellistä peliä olivat omissa käsissä: Turkki nipisti keskiviikkoa Suomea jatkoajalla neljällä pisteellä ja Dominikaaninen Tasavalta tiistaina kuudella pisteellä. Paikka neljännesvälierissä oli omissa käsissä, mutta unelma jäi toteutumatta.

– Yksi kori lisää, yksi stoppi lisää, niin olisimme voittaneet tämän pelin, tuskaili turnauksen parhaan pelinsä pelannut Gerald Lee jr (17/5).

– Aloitimme pelin todella huonosti. Emme olleet alkuunkaan omalla tasollamme. Toisella puoliajalla aloimme pelata itsemme näköistä koripalloa, mutta 20 pisteen takaa on todella vaikea nousta peliin mukaan.

Lee alkoi haastaa Uuden-Seelannin isoa kalustoa tuloksellisesti korin alla kolmannesta jaksosta alkaen. Kirivaiheessa Suomen parhaimmiston muodostivat Leen lisäksi Teemu Rannikko (6/2/7 syöttöä), Shawn Huff (10/2), Petteri Koponen (13/2) ja juuri ennen varsinaisen peliajan viimeisen minuutin käynnistymistä Uudelle-Seelannille pallonmenetyksen ja epäurheilijamaisen virheen taistellut Sasu Salin (6/5).

Pettynyt joukkue sai kuitenkin lähteä kentältä pystypäin, kun yli 8,000 suomalaisfania kiitti omiaan raikuvilla ”Suomi!”-huudoilla.

Dettmann: “Pelasimme sydämellä”

Peli näytti kahden ja puolen jakson ajan olevan läpihuutovoitto Uudelle-Seelannille, kunnes sinivalkoinen susisydän alkoi sykkiä ja Suomi teki puolustuksellaan oseanialaisjoukkueesta epävarman.

Dettmann huokui ylpeyttä joukkueensa taistelutahdosta ja noususta kanveesista takaisin voittokamppailuun.

– Uusi-Seelanti pelasi suurella sydämellä, kuten pelasimme mekin. Voitto oli hyvin pienestä kiinni. Meillä ei ollut kokemusta päättää tätä peliä voittoon, Dettmann arvioi.

– Oli monta tilannetta, joissa peli olisi voinut kääntyä meille, mutta koripallo on tällaista. Joukkueemme tuli 20 pisteen takaa kiinni ja osoitti suuren taistelutahtonsa. Tämä on valtavan hieno joukkue täynnä valtavan hienoja pelaajia, ylisti Dettmann omiaan.

Bilbaon alkulohkosta paikkansa neljännesvälierissä lunastivat jo USA sekä Uusi-Seelanti. Kahteen muuhun jatkopaikkaan ovat vahvimmin tyrkyllä Turkki ja Dominikaaninen Tasavalta.

Suomi – Uusi-Seelanti 65–67 (12–19, 32–44, 45–57), miesten maaottelu, MM-kisat, alkulohko, Bilbao (Espanja) 4.9.2014

Suomi: Gerald Lee jr 17/5, Petteri Koponen 13/2, Shawn Huff 10/2, Sasu Salin 6/5, Teemu Rannikko 6/2/7 syöttöä, Tuukka Kotti 6/3, Erik Murphy 3/5, Mikko Koivisto 2/2, Kimmo Muurinen 2/1, Matti Nuutinen 0/0, Antero Lehto 0/0, Hanno Möttölä.

Uusi-Seelanti: Isaac Fotu 18/8, Kirk Penney 11/3/3 syöttöä, Mika Vukona 5/12/3 syöttöä.

 
8.5.2017 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsinnat vieraskentällä marraskuussa

MM-karsintojen alkulohko F:ssä pelaava Susijengi aloittaa karsintaurakkansa 24. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä myöhemmin selviävän MM-esikarsintojen lohkovoittajan. Karsinnat jatkuvat Suomen osalta 27. marraskuuta kotiottelulla Tshekkiä vastaan.

3.9.2014 20:45 Maaottelu

Turkki jatkoajalla voittoon Susijengistä, jatkopaikka vielä mahdollinen

Susijengin keskiviikon MM-kisaottelu päättyi pettymykseen, kun Susijengin vahva ote Turkista lipesi ja taistelevat turkkilaiset rynnistivät tuhansien suomalaiskannattajien harmiksi 77–73 (27–41, 68–68)-jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta Susijengin paikka Barcelonan jatkopeleissä on vielä voitolla mahdollinen saavuttaa.

3.9.2014 00:45 Maaottelu

Dominikaaninen Tasavalta kaivoi Susijengille sudenkuopan

Susijengin kolmas MM-kisaottelu päättyi huokauksiin, kun korinalustaa hallinnut Dominikaaninen Tasavalta vei suomalaisilta pelihuumorin. Petteri Koponen ja Mikko Koivisto toivat loppuhetkillä Susijengin 16 pisteen takaa heiton päähän, mutta karibialaiset jäädyttivät pelin hyökkäyslevypalloillaan ja jäivät juhlimaan 68–74 (32–41)-voittoa.

31.8.2014 19:00 Maaottelu

Susijengi selviytyi Ukrainan hermopaineesta, avasi voittotilinsä MM-kisoissa

Suomen Susijengin historian ensimmäinen MM-kisavoitto irtosi sunnuntaina Bilbaossa, kun viime kesän EM-kisoissa kuudenneksi sijoittunut Ukraina kaatui Susijengin kynsiin 81–76 (35–37). Ukraina kiri toisella puoliajalla kahdesti Susijengin runsaan johdon miltei umpeen, mutta Suomi osoitti tahtonsa lujuuden sekuntien kiertyessä kellosta vähiin.

31.8.2014 Maaottelu

Maailmanmestari USA juoksi Susijengiltä tassut alta

Historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa pelaava Susijengi pysyi hallitsevan maailmanmestarin ja olympiakultamitalistin USA:n kyydissä kuutisen minuuttia täyteen ammutun Bilbao Areenan todistaessa. Saatuaan nopean vastahyökkäyspelinsä kulkemaan USA painoi kaasun pohjaan ja imi toisella neljänneksellä energian ja itseluottamuksen Suomen pelistä. USA kuittasi voiton pistein 114–54 (60–18).

14.7.2014 Maaottelu

Susijengin valmistautuminen MM-kisoihin alkaa

Suomen miesten Susijengi huhki viime viikolla preseason -harjoitusten merkeissä Helsingin Pasilassa ja aloittaa virallisen yhteisharjoituskautensa tänään maanantaina. Kahdenkymmenen miehen kokoonpanolla leireilevän Susijengin kesä huipentuu elo-syyskuussa Espanjassa pelattaviin MM-kisoihin.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

23.11.2017 11:30 MM-kilpailut

Susijengi 14 miehen rintamana Bulgariaan

Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

19.10.2017 13:30 Maaottelu

Dettmann nimesi 19 pelaajaa marraskuun MM-karsintaikkunaan

EM-kotikisoissa menestystä niittäneen Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt 19 pelaajaa marraskuussa pelattaviin MM-karsintaotteluihin Bulgariaa ja Tshekkiä vastaan. Dettmannin koolle kutsuma lista koostuu yksinomaan Euroopassa ja Korisliigassa pelaavista ammattilaisista.

5.10.2017 Maaottelu

MM-karsintojen Suomi–Tshekki-ottelun VIP-paketit myynnissä

Susijengi aloittaa uuden jahdin marraskuussa, kun vuoden 2019 MM-karsinnat käynnistyvät. Suomi–Tshekki-ottelun VIP-paketit ovat nyt myynnissä.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Näytä lisää vastaavia