Dominikaaninen Tasavalta kaivoi Susijengille sudenkuopan

3.9.2014 00:45 Susijengin kolmas MM-kisaottelu päättyi huokauksiin, kun korinalustaa hallinnut Dominikaaninen Tasavalta vei suomalaisilta pelihuumorin. Petteri Koponen ja Mikko Koivisto toivat loppuhetkillä Susijengin 16 pisteen takaa heiton päähän, mutta karibialaiset jäädyttivät pelin hyökkäyslevypalloillaan ja jäivät juhlimaan 68–74 (32–41)-voittoa.

Petteri Koponen oli kentän tehokkain Dominikaanista Tasavaltaa vastaan.

Shawn Huff pelasi energisesti, mutta joutui virhevaikeuksiin.

Korin alla oli ahdasta: Jack Michael Martinez tässä Tuukka Kotin kimpussa.

Coach Dettmann suojatteineen haastaa keskiviikkona Turkin. Kuvat: Ville Vuorinen.

Dominikaaninen Tasavalta tiedettiin ennakkoon arvaamattomaksi vastustajaksi, jonka vapaa pelityyli saattaisi aiheuttaa harmaita hiuksia suomalaisille.

Ennustus toteutui kirjaimellisesti, kun Dominikaaninen Tasavalta otti puolustuksessaan korinalustan haltuunsa ja pakotti Suomen tyytymään kaukoheittoihin, jotka kolisivat järjestäen raudoista ulos. Toisessa päässä kenttää karibialaiset syöttivät palloa maltillisesti mieheltä miehelle ja onnistuivat tasapainoisissa ratkaisuissa niin läheltä kuin kaukaa.

Parhaimmillaan 16 pisteellä johtanut Dominikaaninen Tasavalta joutui vielä puolustuskannalle päätösneljänneksellä, kun Petteri Koponen otti Suomen reppuselkäänsä kylmäpäisillä heitoillaan.

Kolmea pistettä lähemmäs Susijengi ei enää päässyt: vaikka Dominikaaninen Tasavalta kivitti vapaaheittojaan urakalla ohi, vierasjoukkue sai suomalaisfanit huokailemaan hakemalla hyökkäyslevypallon toisensa perään ja jäätämällä pelin kuuden pisteen voittoon.

– Dominikaaninen Tasavalta pelasi täsmälleen, kuten pelkäsimme heidän pelaavan. He kontrolloivat pelin tempoa ja rytmiä, ja me ikään kuin katselimme sivusta, summasi susikoutsi Henrik Dettmann.

– Aloimme pelata omalla pelitavallamme aivan liian myöhään. Jäimme murehtimaan heittopeliämme sen sijaan, että olisimme palanneet perusasioihin. Suomi ei voi voittaa otteluakaan, jos Suomi ei puolusta.

Vargas otti pelin haltuun

Dominikaaninen Tasavalta oli pelin alussa helisemässä Susijengin joukkuepuolustuksen kanssa ja joukkue kirjautti kymmenen pallonmenetystä kymmeneen minuuttiin.

Pelin luonne muuttui, kun 211-senttinen Eloy Vargas saapui kentälle Dominikaanisen Tasavallan penkiltä. Vargas katkaisi heti pari suomalaishyökkäystä tylyihin blokkeihin, jotka imivät ilman rajusti kannustaneesta suomalaiskatsomosta.

Vargasin pelote teki Suomen yrityksistä viimeistellä lähietäisyyksiltä epävarmoja, ja kaukoheittojen osuessa kiville kasvoi Dominikaanisen Tasavallan etumatka yhä suuremmaksi.

– On vaikea yrittää tulla peliin mukaan 16 pisteen takaa-ajoasemasta. Se verottaa valtavasti energiaa. Tilannetta ei yhtään auttanut puolustuslevypallopelimme, Susijengin Mikko Koivisto (8/3) harmitteli.

Dominikaaninen Tasavalta teki selvää jälkeä irtopallo-osastolla. Karibialaiset hakivat 49 levypalloa Suomen 28:aa vastaan.

– Erityisen paha tappio siihen nähden, että laskimme tämän voitettavissa olevien otteluiden joukkoon. Nyt ei auta muu kuin keskittyä huomiseen Turkki-otteluun, Koivisto kuittasi.

Katseet Turkki-otteluun

Susijengin pelaajista ylivoimainen ykkönen oli Petteri Koponen (23/3/9 syöttöä), joka keskittyi avauspuoliskolla pelinrakentamiseen, mutta alkoi päätösjaksolla hakea hanakammin omia ratkaisujaan hyvällä menestyksellä.

Muut suomalaispelaajat pitkälti tuskailivat jääkylmän heittoillan kanssa. Mikko Koivisto sai muutaman onnistumisen kirivaiheessa. Shawn Huff (7/4), Kimmo Muurinen (4/1) ja Sasu Salin (3/1) toivat kukin vuorollaan energiaa Susijengin puolustuspään pelaamiseen.

– Onni pitää ansaita ja tänään ei ansaittu. Kaikki edellytykset voittoon oli ilmassa, mutta kaikki kunnia Dominikaaniselle Tasavallalle: he olivat yksinkertaisesti parempia molemmissa päissä kenttää, susikapteeni Hanno Möttölä (3/0) tunnusti.

Pelin MVP:n Eloy Vargasin lisäksi voittajilta kaksinumeroisille ylsivät Francisco Garcia (16/4), Eulis Baez (12/9) ja James Feldeine (10/4/6 syöttöä). 

Susijengi kohtaa keskiviikon elintärkeässä ottelussa Turkin, joka kaatui tiistain päiväpelissä Ukrainalle. Aiemmissa otteluissaan Turkki on voittanut Uuden-Seelannin ja hävinnyt USA:lle.

Suomi – Dominikaaninen Tasavalta 68–74 (15–16, 32–41, 50–60), miesten maaottelu, MM-kisat, alkulohko, Bilbao (Espanja) 2.9.2014

Suomi: Petteri Koponen 23/3/9 syöttöä, Gerald Lee jr 8/6, Mikko Koivisto 8/3, Shawn Huff 7/4, Teemu Rannikko 7/0/3 syöttöä, Kimmo Muurinen 4/1, Sasu Salin 3/1, Erik Murphy 3/1, Hanno Möttölä 3/0, Tuukka Kotti 2/3, Matti Nuutinen, Antero Lehto.

Dominikaaninen Tasavalta: Eloy Vargas 18/13/4 blokkia, Francisco Garcia 16/4, Eulis Baez 12/9, James Feldeine 10/4/6 syöttöä.

 
8.5.2017 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsinnat vieraskentällä marraskuussa

MM-karsintojen alkulohko F:ssä pelaava Susijengi aloittaa karsintaurakkansa 24. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä myöhemmin selviävän MM-esikarsintojen lohkovoittajan. Karsinnat jatkuvat Suomen osalta 27. marraskuuta kotiottelulla Tshekkiä vastaan.

4.9.2014 17:40 Maaottelu

Uupunut Susijengi taisteli lopussa, Uuden-Seelannin etumatka liikaa

Keskiviikon myöhäisillan Turkki-tappion jälkeen Susijengillä oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin Bilbaon alkulohkon päätöspelissä Uutta-Seelantia vastaan. Teemu Rannikon ja Gerald Lee juniorin herättämä Suomi nousi huutomyrskyssä 20 pisteen takaa pisteen päähän ja sai lopussa potentiaaliset voitto- ja tasoitusheitot ilmaan, mutta Uusi-Seelanti piti pintansa.

3.9.2014 20:45 Maaottelu

Turkki jatkoajalla voittoon Susijengistä, jatkopaikka vielä mahdollinen

Susijengin keskiviikon MM-kisaottelu päättyi pettymykseen, kun Susijengin vahva ote Turkista lipesi ja taistelevat turkkilaiset rynnistivät tuhansien suomalaiskannattajien harmiksi 77–73 (27–41, 68–68)-jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta Susijengin paikka Barcelonan jatkopeleissä on vielä voitolla mahdollinen saavuttaa.

31.8.2014 19:00 Maaottelu

Susijengi selviytyi Ukrainan hermopaineesta, avasi voittotilinsä MM-kisoissa

Suomen Susijengin historian ensimmäinen MM-kisavoitto irtosi sunnuntaina Bilbaossa, kun viime kesän EM-kisoissa kuudenneksi sijoittunut Ukraina kaatui Susijengin kynsiin 81–76 (35–37). Ukraina kiri toisella puoliajalla kahdesti Susijengin runsaan johdon miltei umpeen, mutta Suomi osoitti tahtonsa lujuuden sekuntien kiertyessä kellosta vähiin.

31.8.2014 Maaottelu

Maailmanmestari USA juoksi Susijengiltä tassut alta

Historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa pelaava Susijengi pysyi hallitsevan maailmanmestarin ja olympiakultamitalistin USA:n kyydissä kuutisen minuuttia täyteen ammutun Bilbao Areenan todistaessa. Saatuaan nopean vastahyökkäyspelinsä kulkemaan USA painoi kaasun pohjaan ja imi toisella neljänneksellä energian ja itseluottamuksen Suomen pelistä. USA kuittasi voiton pistein 114–54 (60–18).

14.7.2014 Maaottelu

Susijengin valmistautuminen MM-kisoihin alkaa

Suomen miesten Susijengi huhki viime viikolla preseason -harjoitusten merkeissä Helsingin Pasilassa ja aloittaa virallisen yhteisharjoituskautensa tänään maanantaina. Kahdenkymmenen miehen kokoonpanolla leireilevän Susijengin kesä huipentuu elo-syyskuussa Espanjassa pelattaviin MM-kisoihin.

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

27.8.2023 19:05 Susijengi

Japani hurmosvoittoon Susijengistä päätösjakson heittomyllyllä

Susijengi johti Japania kahdeksallatoista pisteellä sunnuntain MM-kisaottelun kolmannen jakson lopussa ja pystyi jo maistamaan MM-avausvoittonsa. Keisei Tominaga herätti kuitenkin kotijoukkueen onnistumisillaan ja viitoitti tien villiin päätösjaksoon, jonka aikana Japani latoi kuin liukuhihnalta heittoa susisukkaan ja karkasi 98–88 (36-46) -voittoon.

25.8.2023 14:24 Susijengi

Australia näytti mestarin elkeitä MM-avauksessa

Suomalaisyleisö rokkasi, Australian pelaajat kiukuttelivat ja Susijengin johto kasvoi parhaimmillaan kahdeksaan pisteeseen perjantain MM-avausottelussa. Sen jälkeen olympiapronssimitalisti Australia oppi virheistään, valjasti odotetut aseensa käyttöön ja karkasi 72–98 (40–45) -voittoon.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

Näytä lisää vastaavia