4.8.2014 22:23 Hallitseva EM-hopeamitalisti Liettua sai saalista vainunneen Susijengin kintereilleen maanantaina Suomen Koripalloliiton 75-vuotisjuhlaottelussa. Liettua komensi kenttätapahtumia alusta loppuun, mutta joutui vilkuilemaan herkeämättä niskansa taakse matkallaan 81–90 (38–46)-voittoon. Susijengin saalistusta Helsingin Jäähallissa seurasi 7,368 katsojaa.
Erik Murphy hurmasi suomalaisyleisön maaotteludebyytissään.
Junnu Lee vei pitkän tikun liettualaissenttereistä pelin avauspuoliskolla.
"Loimaan La Bomban" kolmoset upposivat pelin lopulla.
"Kyllä meillä on kovia pelaajia", Henrik Dettmann kiitteli. Kuva: Ville Vuorinen.
Susijengi ei jäänyt voivottelemaan aloitusviisikon tähtiensä Petteri Koposen ja Tuukka Kotin poissaoloa, vaan sopeutui Euroopan kenttien kärkikahinoissa vuosikausia viihtyneen Liettuan rytmiin pelin avausneljänneksen hakuvaiheen jälkeen.
Liettua johti toisen jakson alussa parhaimmillaan pisteissä 14–30, mutta joutui pelin edetessä puolustuskannalle, kun Susijengin raatava, repivä joukkuepuolustus alkoi vähitellen purra. Tuore Romanian mestari Gerald Lee junior kohahdutti juhlaottelun kotiyleisöä uunottamalla Liettuan Euroliiga-senttereitä avauspuoliskolla 13 pisteen edestä, ja tauolle lähdettäessä Suomi oli kaivautunut kahdeksan pisteen päähän.
Pelin jälkipuoliskolla joukkueet leikkivät kissaa ja hiirtä. Suomi löysi kolmannesta jaksosta alkaen kaukoheittojyvänsä ja nousi useaan otteeseen kahden heiton päähän, mutta toisessa päässä kenttää Liettua jauhoi vuosien kokemuksellaan palloa vapaisiin heittopaikkoihin ja rankaisi aina, kun Suomi oli puolustuksen rotaatioissaan edes aavistuksen myöhässä.
Susijengi piipahti 34 sekuntia ennen loppua kuuden pisteen päässä, mutta Liettuan voitto raavittiin pöytäkirjaan yhdeksän pisteen marginaalilla, 81–90 (38–46).
Yksittäisistä Susijengin pelaajista eniten huomiota osakseen keräsi joukkueen tuorein tulokas, 208-senttinen, 23-vuotias Cleveland Cavaliersin laitahyökkääjä Erik Murphy, joka marssi hallin siirtoparketille jo joukkueen aloitusviisikossa.
Pelihaluja uhkunut Murphy osoitti jo alle viikon harjoitusjakson jälkeen olevansa maailmanluokan vahvistus joukkueelleen. ”Susi-Erkin” otteista paistoi peli-ilo ja -ilme, ja iso mies hemmotteli kotiyleisöään mm. näyttävällä spin movella sekä koritelineitä ravisuttaneella donkilla.
– Oli upeaa päästä tositoimiin kotiyleisön edessä. Pelaajat ja valmennusryhmä ovat helpottaneet työtäni niin kentällä kuin sen ulkopuolella. He ovat ottaneet minut avosylin vastaan. Rakastan tämän joukkueen kemiaa, Murphy kertaili tunnelmiaan.
– Olen jo paremmin sisällä järjestelmässä kuin tänne tullessani. Tulen vielä oppimaan lisää. Peli on hyvin erilaista – jokainen taso on omanlaisensa.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann huokui tyytyväisyyttä tulokkaansa esityksiin tämän ensimmäisessä maaottelussa.
– Erikin sopeutuminen tähän joukkueeseen on ollut hämmentävää jo pelkän neljän harjoituksen jälkeen. Viilattavaa on enää detaljiasioissa. Hänen hyökkäyspelaamisensa näytti, minkälaisesta pelaajasta on kysymys.
Murphy urakoi 21 peliminuutissa joukkueelleen yhdeksän pistettä ja viisi levypalloa.
Jos debytantti-Murphy ja ilmiömäisen ensimmäisen puoliajan pelannut Lee varastivatkin esityksellään tiistaiaamun urheilusivujen pääotsikot, maanantain ottelusta silmään pistivät Susijengin avainpelaajien vahvat esitykset yksilötasolla.
Päävastuun joukkueen pelinjohdosta kantanut Teemu Rannikko oli joukkueen taipumaton selkäranka hyökkäyspäässä. ”Loimaan La Bomba” Mikko Koivisto löysi jyvänsä viimeisellä neljänneksellä ja kirvoitti hikikarpaloita liettualaisohimoille kolmella perättäisellä kolmosellaan. Oman osansa valokeilassa paistattelivat myös mm. Kimmo Muurinen (10/2), Shawn Huff (11/2) ja Sasu Salin (7/3).
Illan näyttävimmästä suorituksesta vastasi susikapteeni Hanno Möttölä (5/2), joka luuttusi suurella kourallaan liettualaiselohiiri Mindaugas Kuzminskasin donkkiyrityksen parkettiin neljännellä neljänneksellä.
– Meille tuli yksilötasolla onnistumisia, jotka pitivät meidät pelissä mukana. Kyllä meillä on kovia pelaajia, kun pystytään maailman huippuja vastaan tuollaisiin suorituksiin, Dettmann kehui.
– Joukkuepelaamisessa puolustuksessa on vielä tehtävää. Tärkeintä on, että pelaajat ovat hyvässä kunnossa ja terveinä, kun lähdetään kisoihin.
Susijengi pelaa kesän toisen – ja samalla viimeisen – kotiottelunsa ensi viikon tiistaina, jolloin suomalaissaunaan astelee arvokisojen vakiokävijä Australia, jolla on riveissään mm. tuore NBA-mestari Aron Baynes sekä maailman kovimpiin nuoriin talentteihin kuuluva lennokas pelinrakentaja Danté Exum.
Suomi: Mikko Koivisto 13/0, Gerald Lee junior 13/0, Shawn Huff 11/2, Kimmo Muurinen 10/2, Erik Murphy 9/5, Sasu Salin 7/3, Hanno Möttölä 5/2, Samuel Haanpää 5/1, Teemu Rannikko 3/4/7 syöttöä, Ville Kaunisto 3/1, Roope Ahonen 2/1, Antti Nikkilä 0/1, Matti Nuutinen 0/0, Antero Lehto 0/0.
Liettua: Mindaugas Kuzminskas 12/4, Ksystof Lavrinovic 11/5, Martynas Pocius 11/3/4 syöttöä, Sarunas Vasiliauskas 11/3, Renaldas Seibutis 10/1, Adas Juskevicius 9/0/3 syöttöä, Paulius Jankunas 8/1, Jonas Maciulis 6/7/3 syöttöä, Antanas Kavaliauskas 6/1, Arturas Gudaitis 5/2, Donatas Motiejunas 1/3, Deividas Gailius 0/2.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.
Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.
Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.
Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.
Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.
Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.
Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.
EM-kotikisoissa menestystä niittäneen Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt 19 pelaajaa marraskuussa pelattaviin MM-karsintaotteluihin Bulgariaa ja Tshekkiä vastaan. Dettmannin koolle kutsuma lista koostuu yksinomaan Euroopassa ja Korisliigassa pelaavista ammattilaisista.
Susijengi aloittaa uuden jahdin marraskuussa, kun vuoden 2019 MM-karsinnat käynnistyvät. Suomi–Tshekki-ottelun VIP-paketit ovat nyt myynnissä.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.
Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.
Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.
Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.
Suomen EM-kotikisojen kiihkeä lauantai-ilta jäi palkinnotta Helsinki Areenalla 11 963 katsojan edessä. Ensimmäisellä puoliajalla kymmenen pisteen taakse ajautunut Susijengi äityi kotiyleisön ulvonnan ja Areenan perusteita rymistäneen kannustuksen myötä mielettömään kiriin, mutta kalkkiviivoilla Slovenia oli etevämpi voittaen 78-81 (42-52).
Susijengin EM-kotikisat Helsingissä alkoivat jymypaukulla, kun infernaaliseen kannustukseen äitynyt 12 167 -päinen 6. pelaaja huudatti Suomen ilmiömäiseen jatkoaikavoittoon tähtisikermä Ranskasta 84-86 (33-32, 72-72). Suomen sankarit olivat Jamar Wilson, joka nosti Susijengin voittoon viisi sekuntia ennen summeria ja Sasu Salin, joka onnistui häiritsemään Nando de Colon heittoyrityksen vajaaksi.
Suomi sai historiansa ensimmäiset koripallon EM-kisat pelimenestyksen ja hyvin suhteiden ansiosta.