Suomen juniorit voitokkaita EM-kisoissa

4.8.2011 Suomen juniorimaajoukkueet olivat voitokkaita torstaina pelatuissa B-divisioonan EM-kisojen otteluissa. 18-vuotiaat tytöt päihittivät EM-avauksessaan Luxemburgin 89–63 (42–28) ja 16-vuotiaat pojat kukistivat Georgian 85–69 (40–30).

Synttärisankari Annika Holopainen johti 18-vuotiaat tytöt voittoon Luxemburgista.

Anton Odabasi jyräsi lukemat 28/8 Georgiaa vastaan. Kuvat: Tuomas Venhola.

Helpolla 18-vuotiaat tytöt eivät avausvastustajastaan selvinneet; Luxemburgin epätyypillinen pelitapa sai suomalaiset herpaantumaan puolustuksessa yhtenään. Varsinaista hätää Suomella ei missään vaiheessa ottelua ollut, mutta päävalmentaja Anton Mirolybovin mielestä vastustajalle sallittu 63 pistettä oli liikaa. Suomen voittolukemat merkittiin 89–63 (42–28).

 

– Luxemburg pelasi käytännössä viidellä ulkopelaajalla ilman ainuttakaan sisäpelaajaa, ja silloin puolustuksemme joutuu koetukselle. Lisäksi Luxemburg pelasi ”ei mitään hävittävää”-intensiteetillä, johon vastaaminen kesti meiltä hetken, Mirolybov selvitti.

 

– Pelasimme kuitenkin tehokkaasti tasaisella rotaatiolla, ja esimerkiksi Annika Holopainen, Noora Järvikangas, Emmi Leino ja Evita Iiskola onnistuivat kaikki tasaisen hyvin. Hyvä, että tuli tällainen ottelu alkuun, koska Luxemburg pakotti meidät lopullisesti ymmärtämään sen, ettei A-divisioonaan asti kävellä.

 

18-vuotissyntymäpäiviään juhlinut Annika Holopainen oli kentän tähti murjomalla 23 minuutissa tehot 24 pistettä, 11 levypalloa ja kolme pallonriistoa. Yli kymmenen pisteen ylsivät myös Iiskola (14/3), Leino (12/1/3 syöttöä) ja Järvikangas (10/7). Pelinrakentajan tehtäviin keskittynyt Anette Juvonen (4/4) jakoi kuusi korisyöttöä.

 

Suomen alkusarjapelit jatkuvat perjantaina Hollanti-ottelulla.

 

16-vuotiailla pojilla onnistunut ”kasvojenpesu”

 

Keskiviikkona Luxemburgia vastaan yskähdellyt Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pesi kasvonsa onnistuneesti ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisojen alemman jatkosarjan ottelussa Georgiaa vastaan.

 

Suomi iski georgialaisselustaan intensiivisellä puolustuspelillään avausjaksolla, joka merkittiin suomalaisille 24-9. Georgia sai otteen kenttätapahtumista toisella jaksolla, mutta tauon jälkeisellä kymmenminuuttisella Suomi antoi toisen tyrmäysiskun: 23–12. Suomi voitti ottelun 85–69 (40–30).

 

– Kasvojen pesu onnistui. Ensimmäisen jakson intensiteetti ratkaisi pelin, sen jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä, summasi 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.

 

– Toinen teema oli joukkueelle pelaaminen, ja myös siinä edistyimme. Erityisesti Miika Mikkonen (7/3) oli esimerkillinen tässä suhteessa.

 

Suomen tehoykkönen oli Anton Odabasi, joka murjoi 28 pistettä ja kaapi kahdeksan levypalloa. Pirteästi pelasivat myös mm. Joakim Jousisto (11/4) ja Shawn Hopkins (10/2/4 riistoa).

 

16-vuotiaat pojat pelaavat turnauksen kahtena viimeisenä päivinä sijoista 9.-12. Lauantaina Suomi kohtaa loppusarjaottelussa Belgian.

 

15-vuotiaat pojat voittoon Virosta Pyynikillä

 

Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi myöhään torstai-iltana Tampereen Pyynikillä Viron 15-vuotiaat pojat. Tasainen ottelu kääntyi loppuhetkillä kotijoukkueelle, joka hurmasi tamperelaisyleisön 71–66 (36–33)-voitollaan.

 

– Ottelu ratkesi lopulta siihen, että pystyimme tekemään tarvittavan määrän pisteitä korin alta sisäpelimme ansiosta. Onnistuimme myös hyvällä puolustuksellamme saamaan Viron joukkuehyökkäyksen melko lailla sekaisin, analysoi 15-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ilkka Palviainen ottelua.

 

Korinaluspelaajat Akseli Hartikainen (14/10) ja Okko Järvi (15/12) vastasivat pitkälti Suomen tehoista, jonka lisäksi Aapeli Alanen (14/7/3 riistoa) esiintyi edukseen. Ville Leikaksen (8/1/3 syöttöä) puolustuspelaaminen keräsi Palviaisen erikoiskehut.

 

Suomi ja Viro kohtaavat uudelleen perjantai-iltana.

 

15-vuotiaat tytöt kiusasivat Viron 16-vuotiaita

 

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi torstaina harjoitusottelun Viron 16-vuotiaita tyttöjä vastaan. Viro selvisi kentältä voittajana pistein 50–53 (27–38).

 

Tasaisen avausjakson jälkeen Viro sai kenttätapahtumista otteen toisella jaksolla. Viro johti parhaimmillaan 16 pisteellä kolmannen jakson alussa, kunnes Suomi pääsi puolustuspelillään peliin mukaan ja aloitti hurjan takaa-ajon. Rinnalle tai ohi Suomi ei kuitenkaan enää päässyt.

 

– Yksi jakso pelattiin tasan ja kaksi voitettiin, toisella jaksolla lepsuiltiin. Tytöt kuitenkin kokosivat itsensä hienosti takaisin taisteluun tauon jälkeen. Erittäin hyvä matsi jatkon kannalta, arvioi 15-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Antti Koskelainen.

 

Suomen tehokkaimmat olivat Olivia Moskari (15/5) ja Elina Koskimies (6/10).

 

 

Luxemburg – Suomi 63–89 (16–24, 28–42, 38–62), alle 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Miskolc (Unkari) 4.8.2011

 

Suomi: Annika Holopainen 24/11/3 riistoa, Evita Iiskola 14/3, Emmi Leino 12/1/3 syöttöä, Noora Järvikangas 10/7, Meral Bedretdin 7/0, Elisa Runsas 5/2, Anette Juvonen 4/4/6 syöttöä, Sophie Weckström 4/2/3 riistoa, Noora Korhonen 4/2, Saara Wahlgren 3/2, Camilla Grönberg 2/0, Kaisa Kuisma 0/2.

 

Luxemburg: Lena Hetto 21/10.


Ottelutilastot

 

Suomi – Georgia 85–69 (24-9, 40–30, 63–42), alle 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, alempaa loppusarjaa, Strumica (Makedonia) 4.8.2011

 

Suomi: Anton Odabasi 28/8, Joakim Jousisto 11/4, Shawn Hopkins 10/2/4 riistoa, Oskar Michelsen 7/4/3 riistoa, Miikka Mikkonen 7/3, Henri Niemistö 7/2, Emir Sulejmanovic 4/8, Ville Hänninen 3/3/3 syöttöä, Jere Valtonen 3/2, Henri Ventoniemi 2/3, Aleksi Kemppainen 2/1, Erkka Lahti 1/3.

 

Georgia: Nugzar Abuladze 15/3/5 syöttöä, Ucha Gamreklidze 12/10.

 

Ottelutilastot 

 

Suomi - Viro 71-66 (22-18, 36-33, 56-52), alle 15-vuotiaiden poikien maaottelu, Tampere 4.8.2011

 

Suomi: Okko Järvi 15/12, Akseli Hartikainen 14/10, Aapeli Alanen 14/7/3 riistoa, Ville Leikas 8/1/3 syöttöä, Thomas van Santen 7/4, Miro Ikonen 4/1, Kalle Johansson 3/2, Matti Meldo 3/1, Daniel Harima 3/1, Tuomas Hirvonen 0/3/7 syöttöä, Juhomatti Henttonen 0/1, Remu Raitanen 0/0.

Suomi (15-v. tytöt) – Viro (16-v. tytöt) 50–53 (16–16, 27–38, 40–46), harjoitusottelu, Vantaa 4.8.2011

 

Suomi: Olivia Moskari 15/2, Maria Hiekkamäki 7/3, Elina Koskimies 6/10, Lotta Hämäläinen 6/6, Emilia Helle 5/2, Lotta Kymäläinen 4/2, Nina Augustin 4/1, Nina Mattila 3/4, Sini Mäkelä 0/2, Ida Myllyoja 0/2, Iina Salmenkivi 0/1, Elli Koskinen 0/0.

 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

30.7.2016 Maaottelu

16-vuotiaat pojat toistamiseen Belgiaa parempia, 18-vuotiaat tytöt kirivät Englannin kumoon

Suomen 16-vuotiaat pojat petrasivat eilisestä vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen ohessa pelatussa valmistavassa maaottelussa, kun eilen niukasti Belgian voittanut Suomi oli tällä kertaa selkeästi parempi Hakametsän Jäähallissa 63-44 (30-24). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Englannin 59-50 (21-23).

29.7.2016 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Belgian Delfin-avajaisissa, 18-vuotiaat tytöt voittoon Tanskasta

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti jännittävässä ottelussa Belgian vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen avajaistapahtumassa Hakametsän Jäähallissa 64-61 (40-31). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas voittivat selvin luvuin B-divisioonan EM-kisoissa Sarajevossa Tanskan 79-41 (37-21).

23.7.2016 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt pesivät EM-avauksessaan Romanian

18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat tänään Sarajevossa, kun Suomi oli Romaniaa etevämpi molempien joukkueiden avauspelissä. Hermostuneen alun jälkeen Suomi kiilasi kärkeen vahvalla kolmannella neljänneksellä ja marssi voittoon 75-64 (28-33). Suomen 16-vuotiaat tytöt taas murskasivat valmistavassa maaottelussa Susi Training Centerissä Israelin.

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

2.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt voittivat Irlannin, 18-vuotiaat pojat pronssipeliin

16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).

31.7.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat veivät Belgiaa

Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.

Näytä lisää vastaavia