Sudenpennut nitisti Islannin kahdesti ja jatkaa voittamattomana Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa

30.6.2023 23:31 Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana, kun sekä tyttöjen että poikien maajoukkueet voittivat Islannin.

Silja Loukola (vas.) ja Iida Riihelä (oik.) johdattivat Suomen voittoon Islannista. Kuva: Saara Pitkänen.

16-vuotiaiden tyttöjen maaottelussa Suomi voitti Islannin selkein loppunumeroin 52-94 (21-49).

Suomi aloitti pelin 8-0-juoksulla, jonka myötä Islanti oli pakotettu aikalisälle. Islanti sai paremmin pelistä kiinni ensimmäisen neljänneksen aikana, mutta eroa alkoi syntymään toisella neljänneksellä, jonka Sudenpennut vei 6-28.

- Tuollaista vastustajaa kuin Islanti, tuollainen alku tarvitaan. Pelasimme heitä vastaan viime kesänä tällä ikäluokalla kuusi maaottelua, joista hävisimme puolet, osan ihan pystyyn. Jos heille antaa hurmoksen, niin he käyttävät sen hyödykseen, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

- Hyvän alun jälkeen emme ihan ymmärtäneet, kuinka suuri vaara on, jos tuo pallon huolimattomasti ylös ja he tulevat tuplaamaan. Emmekä ymmärtäneet, miten ahnaasti he haluavat ajaa oikealle kädelle. Kun saimme ne asiat toiselle jaksolle kuntoon, niin voittajasta ei ollut epäilystäkään.

Kolmannella neljänneksellä Sudenpennut veti vielä toista neljännestä paremmaksi, kun Islanti jäi viiteen pisteeseen.

Vaikka ero kasvoi, niin sinnikästä Islantia vastaan Sudenpennut joutui tekemään hartiavoimin töitä jokaisen stopin ja korin eteen.

- Aika ehjä kokonaisuus pieniä suvantovaiheita lukuun ottamatta. Parempi peli kuin eilen.

Suomen pistehai oli Iida Riihelä, joka viiletti nopeiden hyökkäysten kärkenä 22 pisteen arvoisesti. Riihelä heitti pisteensä lähes kirurgintarkasti: kakkoset 8/8, kolmoset 2/3.

- Sen lisäksi Iida tekee vielä paljon asioita, mitkä eivät näy tilastoissa, aivan jäätävä esitys häneltä. Iidan lisäksi Silja Loukola oli alussa aivan ylivoimainen pelaaja. Erika Macen puolustusetiikka on korkealla tasolla. Kun hyökkäyskin kulkee, niin hän on arvokas pelaaja meille.

Loukola (15/9) teki jokaisen pisteistään ensimmäisellä puoliajalla. Macen saldo oli 9 pistettä ja 7 levypalloa sekä plus-miinus-tilasto joukkueen korkein +42. Kaksinumeroisille pistelukemille Riihelän ja Loukolan lisäksi ylsi Aino Koskela (11/3/5 syöttöä).

Islannin pistenaiset olivat Kolbrun Maria Ármannsdóttir (12/6) ja Elisabet Olafsdottir (10/2).

Suomi kohtaa huomenna Tanskan klo 16:45.

> Ottelutilastot


Islanti oli sitkeä vastustaja Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueelle

Samu Adler (vas.) ja Miikka Muurinen (oik.)

16-vuotiaiden poikien ottelussa Suomi pääsi johtoon toisella neljänneksellä ja piti sen loppuun asti, kun Sudenpennut voitti loppunumeroin 92-102 (46-54).

- Islanti pelasi tyypillistä islantilaista koripalloa, joka on omalaatuista ja persoonallista, perustuu urheilullisuuteen sekä taitavaan ja rohkeaan heittopelaamiseen. Se on todella inhottava tapa pelata vastustajalle, mutta toisaalta myös valtavan opettavaista. Ei pysty ryhmätaktisilla asioilla kompensoimaan sitä, että pitää pärjätä 1-1-tilanteissa. Pitää voittaa kaaripuolustuksia, pitää voittaa levypallotilanteet, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.

- Tänään voitimme niitä riittävästi, mutta eihän se missään nimessä helpolla tullut.

Islantilaiset pysyivät pelissä mukana kuin takiaiset. Jokainen kerta, kun Suomi sai hyvän vaihteen päälle, niin islantilaiset löysivät keinot pysäyttää sen.

- Toisessa ja kolmannessa erässä meillä oli hienoja pätkiä, joissa pääsimme juoksemaan stoppien jälkeen. Valitettavasti meidän suurin kehityskohde eli menetykset olivat taas läsnä ja päästimme sitä kautta kaverin peliin mukaan.

Suomen johto heilui kymmenen pisteen tienoilla toisesta neljänneksestä lähtien. Kalkkiviivoilla Islanti hu-huusi itsensä vielä pariin kertaan yhdeksän pisteen päähän, muttei sen lähemmäksi.

Suomen pistekärjeksi nousi Miikka Muurinen, joka tehtaili 23 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan. Kaksinumeroiset pistelukemat säkittivät myös Matias Karlin (19/4), Oskar Aare (15/4), Samu Adler (14/4) ja Eetu Honkaniemi (12/2).

- Kaikki heistä ovat hyviä kaaripuolustajia, minkä lisäksi he saivat hyökkäyspään onnistumisia. Kai tämä koris on sellaista, että hyökkäyspään tekeminen kumuloituu toiseen päähän.

Islannin parhaimmistoon lukeutuivat Heimir Gamaliel Helgason (24/6) ja Kristófer Breki Björgvinsson (16/13).

Suomi kohtaa huomenna Tanskan klo 19:30.

> Ottelutilastot

 
4.7.2023 17:56 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Kisakallion PM-kisojen päätöspäivänä – tytöille kultaa, pojille hopeaa

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat päättyivät tänään Kisakalliossa, kun Suomi peittosi Viron kahdesti päätöspäivänä. Suomen tytöt juhlivat kultaa voittamattomina, pojat taas saivat hopeamitalit kaulaansa.

3.7.2023 23:12 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti jo Pohjoismaiden mestaruuden Kisakalliossa – pojille jatkoaikavoitto Ruotsista

Kisakallion 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa oli suomalaisittain hieno päivä, kun tyttöjen maajoukkue varmisti jo päivää ennen kisojen loppua mestaruuden voittamalla Ruotsin. Pojat taas voittivat jatkoaikajännärin jälkeen Ruotsin.

1.7.2023 21:54 Nuorten PM-kilpailut

Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa tytöt jatkavat voittamattomina – pojille kirvelevä tappio Tanskaa vastaan

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkoivat voitot Tanskan kanssa. Suomen tytöt jatkavat voittamattomina, pojat kärsivät ensimmäisen tappionsa.

29.6.2023 21:17 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut avasi Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisat kahdella rökälevoitolla Norjasta

Kisakallion Susi Training Centerissä järjestettävät 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat jyrähtivät käyntiin tänään Sudenpentujen kaataessa kahdesti Norjan selvin loppulukemin. Pojat voittivat oman pelinsä 45 pisteellä; tytöt taas peräti 83:lla.

28.6.2023 10:54 Nuorten PM-kilpailut

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat alkavat Kisakalliossa torstaina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kestittävät Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä 29.6.-4.7. Lohjalle saapuu Suomen lisäksi pelaamaan Norja, Islanti, Tanska, Ruotsi ja Viro.

3.7.2022 20:06 Sudenpennut

16-vuotiaille tytöille mestaruus – pojat nappasivat hopeamitalit

Suomi menestyi myös 16-vuotiaiden PM-kisoissa. Tytöt varmistivat mestaruuden, kun he voittivat Islannin 74-54. Pojat olivat hopealla ja voittivat päätöspelissä Islannin 93-83.

3.7.2022 19:44 Sudenpennut

U18-pojat Pohjoismaiden mestareiksi – tytöille hopeaa

Alle 18 vuotiaiden PM-kisoista Suomeen tuli kultaa sekä hopeaa. Pojat kukistivat päätöspelissään Islannin 100-62 ja painelivat mestaruuteen puhtaalla pelillä. Tytöt varmistivat kakkossijan Islantia vastaan 68-58.

2.7.2022 17:21 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kärkipaikalla – pojat ratkaisevat mitalin värin huomenna

16-vuotiaiden maajoukkueiden pelit jatkuivat Viroa vastaan. Molemmat joukkueet onnistuivat kaatamaan etelänaapurin. Tytöt hoitivat oman ottelunsa 73-55. Pojat karkasivat Virolta heti kättelyssä ja ottivat murskavoiton 93-61.

1.7.2022 18:21 Sudenpennut

U16-maajoukkueet kesyttivät Norjan

Alle 16-vuotiaiden maajoukkueet ottivat turnauksen toiset voittonsa. Päivän aikaisemmassa ottelussa poikien joukkue nappasi voiton 69-61. Tytöt puolestaan hoitivat oman ottelunsa 53-42. Molemmat joukkueet ovat hyvin mitalitaistelussa mukana.

30.6.2022 18:29 Sudenpennut

16-vuotiaiden maajoukkueille tappiot tiukkojen vaiheiden jälkeen

PM-kisoissa Suomen 16-vuotiaat pojat taistelivat hienosti Ruotsia vastaan, mutta joutuivat lopulta poistumaan tappio niskassaan, kun länsinaapuri oli parempi 67-63. Tytöt hallitsivat omaa otteluaan pitkään, mutta lopulta Ruotsi nousi voittoon 56-55.

29.6.2022 18:43 Sudenpennut

16-vuotiaiden maajoukkueet ratkaisivat voitot päätösjaksoilla

Sudenpennut avasivat PM-kisaurakkansa Tanskaa vastaan. Tytöt hoitivat oman ottelunsa lukemin 64-43. Pojat puolestaan järjestivät todellisen trillerin. Päätössummerin soidessa tulostaululla komeili Suomen voittolukemat 71-69.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

5.8.2021 18:37 Sudenpennut

Suomelle molemmat 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudet puhtaalla pelillä

Sudenpennut huuhtoi tuplana kultaisia mitaleja 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat jokaisen PM-kisojen ottelunsa, kun päätöspeleissä Sudenpennut kaatoi Viron kahdesti.

4.8.2021 23:43 Sudenpennut

Ruotsi jäi kahdesti Sudenpentujen tassujen alle, Suomen voittokulku 16-vuotiaiden PM-kisoissa jatkuu

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen voittokulku sai jatkoa, kun Sudenpennut selätti Ruotsin sekä tytöissä että pojissa. Suomen molemmat maajoukkueet ovat edelleen voittamattomia PM-kisoissa, kun huomenna pelataan viimeiset ottelut.

3.8.2021 21:55 Sudenpennut

Sudenpentujen voittokulku jatkuu 16-vuotiaiden PM-kisoissa kahdella Tanska-voitolla

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpentujen voittokulku sai jatkoa kolmantena ottelupäivänä, kun Suomi päihitti tytöissä ja pojissa Tanskan.

2.8.2021 21:06 Sudenpennut

Sudenpennut jatkaa puhtaalla pelillä 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat Islannin molemmissa otteluissaan Kisakalliossa järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Molemmat Suomen maajoukkueet ovat täten kahden ottelun jälkeen voittamattomia.

1.8.2021 21:55 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi murskavoittoa Norjasta 16-vuotiaiden PM-avauksessa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat pyörähtivät käyntiin tänään Kisakallion Susi Training Centerissä. Sudenpennut kaatoi Norjan kahdesti murskalukemin.

30.7.2021 08:34 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet valmiina PM-kisoihin

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakalliossa 31.7.-5.8. pelattaviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin on valittu. Sudenpennut aloittaa pelinsä sunnuntaina.

29.7.2021 08:31 Nuorten PM-kilpailut

16-vuotiaiden PM-kisat alkavat viikonloppuna, ottelut katsottavissa Solidsportista

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat alkavat viikonloppuna Kisakallion Susi Training Centerissä. 31.7.-5.8. pidettävien PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Norja, Ruotsi, Tanska, Viro ja Islanti.

Näytä lisää vastaavia