29.5.2020 08:44 Vilppaan takapelaaja Aatu Kivimäen, 22, koripallouran taival on vienyt hänet tähän mennessä kotiseuduiltaan Karkkilasta ja divaripeleistä Salon Korisliiga-kentille. Kivimäen uran merkittävimmät valmentajat ovatkin molemmista kaupungeista: Kimmo Tolvanen, Joonas Iisalo ja Ville Tuominen.
Aatu Kivimäen uran merkittävimmät valmentajat ovat sekoitus Karkkilaa ja Saloa. Kuva: Ville Vuorinen.
Kun vikkelä ja taitava Kivimäki sai ensikosketuksensa miesten divarikoripalloon 15-vuotiaana B-juniorina, niin Karkkilan Urheilijoiden edustusjoukkueen päävalmentajana hääri Joonas Iisalo.
Kentällä taas temmelsi tukku konkareita, joista Kimmo Tolvanen oli kaksoisroolissa: Kivimäkeä kaksikymmentä vuotta vanhempi Tolvanen toimi samanaikaisesti junnupuolella Kivimäen valmentajana ja miesten joukkueessa joukkuetoverina.
– Olemme todella paljon treenanneet myös kahden kesken. Hän opetti sen, ettei pelkkä joukkuetreeneissä käyminen riitä. Jos haluaa oikeasti olla pelaaja, niin pitää tehdä ylimääräistä, Kivimäki kertoo.
– Kimmo oli vaativa. Jos ei tehnyt duunia, niin siitä kyllä huomautettiin. Jos taas teki hommansa, niin hän antoi aika paljonkin vapauksia kentällä. Meille syntyi kolmen yhteisen vuoden aikana tosi hyvä keskinäinen luottamus ja molemmat arvostivat toisiaan.
Vaikka Iisalo toimi Karkkilan päävalmentajana vain yhden kauden 2012/2013, niin Iisalo oli kiinnittänyt silmänsä lupaavaan nuorukaiseen.
– Siitä meni muutama vuosi, niin Joonas sai päävalmentajan pestin Salosta ja soitti, että olisiko kiinnostusta tulla pelaamaan. Suostuin ja olen kyllä ollut tyytyväinen, Kivimäki kertoo.
Iisalon koulussa Kivimäki debytoi Korisliigassa ja ansaitsi palkintokaappiinsa vuoden tulokkaan pystin kauden 2016/17 päätteeksi. Iisalo valmensi Kivimäkeä Salossa kolmen kauden verran.
– Joonaksella on kova vaatimustaso, jonka hän nosti heti ekoista treeneistä lähtien Karkkilassa. Sama jatkui myös Korisliigassa. Vaatimustaso ja treenien intensiteetti, se on kyllä opettanut. Jos treenaa kovaa, niin pelikin tuntuu vähän helpommalta.
Iisalon siirtyessä Saksaan valmentamaan veljensä rinnalle, Salon peräsimeen palkattiin yksivuotisella sopimuksella Ville Tuominen, joka jätti jälkensä Kivimäkeen lyhyessä ajassa.
– Ville antoi paljon vuoden aikana, vaikka kausi jäi vähän kesken. Villellä on kova auktoriteetti ja on vaativa, mutta hän kommunikoi pelaajien kanssa todella hyvin, Kivimäki aloittaa.
– Jos hän vaikka huomasi, että itselle oli pari huonoa peliä, niin käytiin juttelemassa asiat lävitse. Hän sai koko joukkueen puhaltamaan samaan hiileen ja uskomaan yhteiseen juttuun.
Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.
Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.
Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.
Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.
KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.
Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.
Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.
Sarjajohtaja Helsinki Seagulls on marssinut alkukaudella voitosta voittoon. Korisliigassa on nähty paljon uusia piristysruiskeita, mutta poikkeustilanne ja sen tuomat vaikutukset etenkin harrastustoimintaan vetävät Laakson mielen kuitenkin mietteliääksi.
Lahti Basketball pelasi ennen ottelutaukoa itsensä miesten Korisliigan neljännelle sijalle. Joukkueen kotimainen sentteri Henri Ventoniemi viettää uransa parasta kautta.
KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen on sitä mieltä, että joukkueen suunta on ottelutauolla kääntynyt selkeästi ylöspäin. Loukkaantuneiden pelaajien paluu kokoonpanoon näkyy harjoituksissa uutena intona.
Miesten Korisliigan lokakuun pelaaja Kendale McCullum on yhä tyytyväinen, että valitsi tarjolla olleista mahdollisuuksista työnantajakseen Helsinki Seagullsin. Nuori virtuoosi käyttää nyt maajoukkuetauon kätensä kuntouttamiseen ja valmistautuu henkisesti sekä Suomen pimeyteen että pandemian pakottamiin rajoituksiin.
Kun Petri Heinonen lopetti mittavan koripallouransa ja Antero Lehto siirtyi BC Nokiaan, Tampereen Pyrinnön kokenein paljasjalkainen pyrintöläinen on Osku Heinonen, 28. Nyt tarkkakätinen Heinonen on se, joka edustaa pyrintöläisyyttä sekä parketilla että parketin ulkopuolella.
Kobrien kokoonpano voi vaihdella vuositasolla, mutta yhteistä jokaiselle kohta yhdeksästä Korisliiga-kaudesta on Jussi Turja. Kolmekymppinen Turja on Kobrat-ikoni, jonka mieleen ei ole edes pälkähtänyt ajatus jossain muualla pelaamisesta Korisliiga-nousun jälkeen.
BC Nokian juniorimyllystä maailmalle lähtenyt 195-senttinen ja 25-vuotias Shawn Hopkins palasi viime syksynä kotimaahansa neljän Yhdysvalloissa viettämänsä kauden jälkeen. Jo debyyttikausi Korisliigassa osoitti, että ”Pikku-Hopi” ei ole pelkästään lennokas donkkaaja, vaan kansainvälistä uraa havitteleva ja kovaa vauhtia kehittynyt jokapaikanhöylä.
Nuorten maajoukkueryhmän Valtteri Mervola, 18, on jo rikkonut Kataja Basketin kasvattien yli 40 vuotta vanhan seuraennätyksen maaottelupisteissä. Tulevaisuuden tavoitteena siintää Susijengi, mikä tarkoittaa todennäköisesti jo toisen seuraennätyksen rikkomista.
Kataja Basketin Aapeli Alanen, 24, on oppinut ammattilaisena hillitsemään kiivaan mielensä. Korisliiga-kauden 2018/19 kehittynein pelaaja vietti juniorivuotensa älyttömän kovassa Namika Lahden ’96-ikäluokassa, josta hän ponnisti Korihaiden ja BC Nokian kautta Susijengin porteille.
Shawn Hopkins, 24, on BC Nokian atleettinen laituri ja Korisliiga-kauden 2019/20 vuoden tulokas, jonka juuret ovat vahvasti Nokialla. Ei ole yllätys, että Hopkinsin uran merkittävimpiin valmentajiin kuuluvat nokialainen valmentajaikoni Kimmo Olli sekä kahteen otteeseen Nokialla vaikuttanut Ville Tuominen.
Tampereen Pyrinnön Justus Kilpinen, 26, on raatanut itsensä pitkäjänteisen työn kautta Korisliigan runkopelaajaksi kasvattajaseurassaan. Kilpisen uran merkittävimmät valmentajat ovat Kari Kilpinen, Tero Vasell, Juha-Petri Nieminen, Miikka Sopanen sekä Jarno Nikula.
Lahti Basketballin Vesa Mäkäläinen, 33, kolmentoista kauden mittaisen Korisliiga-uransa aikana jättänyt puumerkkinsä sekä kotimaiseen pääsarjaan että lahtelaiseen koripalloidentiteettiin. Mäkäläinen nostaa uransa merkittävimmiksi valmentajiksi Lars Ekströmin, Sami Toiviaisen ja Ari Tammivaaran.
Antero Lehto, 35, on Tampereen Pyrinnön ja Korisliigan ikoninen konkari, joka on ehtinyt pelata Suomen pääsarjatasolla jo huimat kaksikymmentä kautta. Pitkän uransa merkityksellisimmiksi valmentajikseen Lehto nostaa Kimmo Salosen, Kimmo Kujansivun, Ilkka Mattilan, Jarmo Laitisen, Ismo Niemen, Pieti Poikolan ja Sami Toiviaisen.