4.12.2014 Naisten NCAA:ssa Mainen aloitusviisikkoon kuulunut Sophie Weckström oli joukkueensa ykkösratkaisijoita 15 pisteellään Mainen nipistäessä voiton Central Connecticut Statesta. Oskar Michelsenin Davidson Wildcats jatkoi voittojen tiellä kaataessaan Charlotten.
Sophie Weckström oli yön tehokkain suomalainen NCAA:ssa. Kuva: Maine Athletics
Davidson kukisti kotonaan Charlotte 49ersin lukemin 92-86, Michelsenin urakoidessa 19 minuutin ja yhdeksän pisteen edestä. Sen lisäksi Michelsenin tilastosarakkeeseen merkittiin kolme levypalloa ja yksi syöttö. Kotijoukkueen tehokkain oli viidesti kaaren takaa osunut Tyler Kalinoski (19/3).
Julius Rajalan edustama Loyola-Chicago kärsi kotitappion ottelun vahvasti aloittaneelle Tulanelle 70-83. Rajalalle merkittiin yksi peliminuutti, jonka hän käytti tehokkaasti upottamalla molemmat kahden pisteen heittonsa koriin. Ottelun parhaimmistoon kuului Tulanen Jay Hook (15/9).
27 minuuttia Mainen voitossa kentällä urakoinut Sophie Weckström oli vaikea pideltävä kotijoukkueen takamiehille. Weckströmin kolmonen löysi tiensä korisukkaan peräti viisi kertaa seitsemästä yrityksestä. 15 pisteen lisäksi hänelle kirjattiin kaksi syöttöä. Mainen pisteykkönen oli 23 pistettä upottanut laituri Liz Wood.
Anniina Äijäsen Xavier jäi täysin St. Johnin yliopiston jalkoihin (65-42). Ottelussa kirjattiin Äijäselle 14 minuutissa kaksi pistettä vapaaheitoista sekä kolme levypalloa. Vastustajajoukkueelta tehoikkain oli Danaejah Grant (23/5).
Annika Holopaiselle merkittiin kolme peliminuuttia ja kaksi pistettä, kun Old Dominion kaatoi kotonaan Howardin selvin luvuin 75-54. Kotijoukkueen tehot jakautuivat tasaisesti.
North Florida hävisi niukasti 60-56 Central Floridalle. Taru Madekivi sai peliaikaa neljä minuuttia, jossa ajassa hänelle merkattiin yksi syöttö.
Evita Iiskola kuului joukkueensa aloitusviisikkoon ja urakoikin muhkeat 36 minuuttia Providencen kaataessa Villanovan 51-49, Tori Rulen (22/5) viime sekunnin lay-upilla. Iiskola keräsi neljä levypalloa ja yhden pisteen.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.
Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.