Turun Kupittaalla pelattiin katukorista aurinkoisissa tunnelmissa

10.5.2016 Pirkka Street Basket -kiertue keräsi neljäntenä tapahtumapäivänään Turussa yli 300 alakoululaista nauttimaan yhdessä liikunnan riemusta. ”Vuoden hauskinta koulupäivää” vietettiin ensimmäistä kertaa K-Citymarket Kupittaan pihalla.

Lähes suoraan Saksasta tapahtumaan saapunut Tiina Sten oli mukana nostamassa tunnelmaa

Tapahtumassa pelasi yli 80 joukkuetta kymmenestä eri koulusta

Oman luokan koreja tuuletettiin innolla

Pirkka Street Basket -kiertue vieraili tänään kesäisessä Turussa. K-Citymarket Kupittaan parkkipaikalla järjestetyssä tapahtumassa oli pelaamassa yhteensä yli 300 alakoululaista kymmenestä alueen koulusta. Tapahtumaa järjestämässä olivat Turun seudun urheiluakatemia sekä kauppias Hannu Aaltonen, joka tarjosi päivään osallistuneille lapsille maistuvat eväät. Sekä Aaltonen, että urheiluakatemian Kimmo Vyyryläinen kehuvat päivän ilmapiiriä ja tapahtumajärjestelyjen sujuvuutta.

- Olen tyytyväinen, että kiertue on ajoitettu näin keväälle. Uskon, että moni lapsi saa täältä kipinän pelailla koripalloa myös kesälomalla. Meille seurana on tärkeää, että mahdollisimman monella lapsella on mahdollisuus aloittaa koripalloharrastus, siksi pyrimme tarjoamaan erilaisia matalan kynnyksen kokemuksia pelistä. Lisäksi olemme tehneet tietoisen valinnan pitää harjoittelu mahdollisimman joustavana: meillä kenenkään ei tarvitse tähdätä ammattilaiseksi tai harjoitella monta kertaa viikossa. Pääasia on, että harrastaminen pysyy mielekkäänä, Vyyryläinen kertoo.

- Katukoristapahtuma osuu ajan hermoon vastuullisella teemallaan. Terveelliset elämäntavat ja terveyskasvatus ovat todella kasvavia juttuja, jonka huomaa ihan kaupan arjessakin. On myös hienoa osallistua toimintaan, jolla saadaan lisää tapahtumia alueelle, Aaltonen sanoo.

Tapahtumassa vieraili myös edellisenä päivänä Saksasta kotiutunut Tiina Sten. Suomen tähtipelaajiin lukeutuvan Stenin mielestä katukoristapahtumat ovat hienoja mahdollisuuksia tarjota lapsille positiivisia kokemuksia koripallosta. Tapahtuman aikana moni koululainen kävi vetämässä tähteä hihasta ja pyysi mukaan yhteiskuvaan. Sten kertoo olleensa itse mukana tapahtumissa jo nuoresta asti.

- Aloitin pelaamalla itse tuolla lasten paikalla, ja myöhemmin olen toiminut seuran mukana vapaaehtoisena otteluvalvojana. Jo silloin näihin tapahtumiin saatiin välillä ammattilaispelaajia piipahtamaan ja itse koripallon harrastajana tietenkin katsoin heitä ylöspäin ja pidin suurina esikuvina. Nyt olen itse täällä ammattilaisena! Kyllähän tämä tuntuu ihan mielettömän hyvältä, tässä ikään kuin yksi ympyrä sulkeutuu, Sten nauraa. Säteilevä pelaaja jakoi myös muutaman vinkin päivästä nauttiville lapsille.

- Pitäkää hauskaa! Ja muistakaa, että katukorista voi pelata melkein missä vain. Kannattaa ottaa rohkeasti oma pallo mukaan esimerksi puistoon. Kesällä on aikaa nauttia koriksesta.

Pirkka Street Basket 2016 on osa Suomen koripalloliiton ja Keskon päivittäistavarakaupan yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkumista. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.

Lisätietoja: Pikkusudet, Instagram
 
27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

20.9.2022 20:33 Seurauutinen

Seurauutisia #73: Pikkusudet-rieha liikutti 350 lasta Tikkurilan Urheilutalolla

Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.

30.8.2022 14:13 Seurauutinen

Seurauutisia #71: Uusi kausi käynnistyy jälleen Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2022–23. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja, etenkin nyt kun korisbuumi on parhaimmillaan.

11.3.2022 08:16 Pikkusudet

Seurauutisia #66: Pohjoisen Pikkusudet-korisriehat koukuttavat korikseen

Kempele Wilduckz on nostanut itsensä vahvasti pohjoiselle koriskartalle. Seuran järjestämä Pirkka Pikkusudet-korisrieha liikutti lauantaina 26.2. Linnakankaan koululla lähes sataa mikro- ja supermikrojunioria Kempeleestä, Oulusta, Taivalkoskelta ja Rovaniemeltä.

10.8.2021 12:00 Seurauutinen

Seurauutisia #56: Uusi kausi käynnistyy taas Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu taas kaudella 2021–22. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja.

15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

7.10.2019 09:28 Pikkusudet

Seurauutisia #26: Uusi kausi on käynnistynyt myös Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu eloisana. Syksyllä seuroissa on startannut jälleen uusia Pikkusudet-koriskouluja ja kauden aikana järjestetään lukuisia riehoja ympäri Suomen. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan.

16.9.2019 13:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia