Seurauutisia #73: Pikkusudet-rieha liikutti 350 lasta Tikkurilan Urheilutalolla

20.9.2022 20:33 Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.

Osalle oppilaista Pikkusudet-rieha oli tuttu tapahtuma ja he esittelivätkin täpinöissään kavereilleen, mitä kaikkea urheilutalolla on tapahtumassa. Aktiivista toimintaa ja kavereiden kannustusta oli nähtävillä päivän aikana pienestä jännityksestä huolimatta.

Tikkurila-Seuran omat juniorit ohjasivat lapsia hyvällä meiningillä ja saivat paljon kehuja myös vierailevien ryhmien aikuisilta. 

Päivän parhaaksi jutuksi nousi ehdottomasti Susijengistäkin tuttu Susi-maskotti, joka kävi heittelemässä femmoja oppilaiden kanssa läpi tapahtuman!

Pikkusudet-riehassa toimintarastit valittiin sen mukaan, että lapset ehtisivät rajatussa ajassa näkemään ja kokemaan, mitä kaikkea kivaa koris pitää sisällään. Unohtamatta hauskanpitoa ja pientä kisailua. 

Hei sinä seura-aktiivi, jos innostuit ja haluat tarjota alueesi kouluille hulvattoman riehan, niin olethan yhteydessä: susanna@basket.fi

 
30.8.2022 14:13 Seurauutinen

Seurauutisia #71: Uusi kausi käynnistyy jälleen Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2022–23. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja, etenkin nyt kun korisbuumi on parhaimmillaan.

11.3.2022 08:16 Pikkusudet

Seurauutisia #66: Pohjoisen Pikkusudet-korisriehat koukuttavat korikseen

Kempele Wilduckz on nostanut itsensä vahvasti pohjoiselle koriskartalle. Seuran järjestämä Pirkka Pikkusudet-korisrieha liikutti lauantaina 26.2. Linnakankaan koululla lähes sataa mikro- ja supermikrojunioria Kempeleestä, Oulusta, Taivalkoskelta ja Rovaniemeltä.

10.8.2021 12:00 Seurauutinen

Seurauutisia #56: Uusi kausi käynnistyy taas Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu taas kaudella 2021–22. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja.

17.9.2018 14:58 Koripalloliitto tiedottaa

Seurauutisia #19: Pikkusudet-tapahtumissa liikutettu yli 55000 lasta – kiitos seurat

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan välisen Pikkusudet-yhteistyön merkeissä on tarjottu liikunnan riemua jo yli 55 000 lapselle. Tapahtumien järjestämisessä paikallisilla seuroilla on ollut erittäin suuri rooli – kiitos kaikille!

27.6.2018 08:39 Pääjuttu

Seurauutisia #15: Pikkusudet-koriskoulut ja riehat jatkuvat syksyllä – koriskoululaisille luvassa uusi kausituote

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkkejä hyviksi havaituista toimintamalleista.

18.4.2024 09:01 Seurauutinen

Seurauutisia #86: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 3,8 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

8.4.2024 13:16 Seurauutinen

Seurauutisia #84: Koripalloperheessä uusia Tähtiseura-tunnustuksia

Raholan Pyrkivälle ja Äänekosken Huimalle myönnettiin maaliskuussa lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Tähtimerkin saaneita seuroja on nyt kaikkiaan 16.

27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

Näytä lisää vastaavia