Syöttökuningas Conerly Vilppaan pelintekijäksi

31.7.2008 Miesten I divisioonajoukkue Salon Vilpas on solminut ensimmäisen ulkomaalaissopimuksensa tulevalle kaudelle. Elokuun puolivälissä salolaisten peliä saapuu pyörittämään tuttu mies viime kaudelta, Forssan Koripojat Korisliigaan johdattanut Aubrey Conerly.

25-vuotias ja 177-senttinen takamies oli varsin ratkaisevassa roolissa viime kaudella Forssassa. Hyökkäystehoja löytyi 15,5 pisteen keskiarvolla, mutta silti suuremmat avut hän tuotti joukkueelleen pelintekijänä.  

- Vaihtoehtoja takamiehen paikalle oli paljon, mutta päädyimme varmaan vaihtoehtoon, joka tuntee maan tavat ja sarjan tason. Conerlyssa saamme kentälle johtajan, joka on nopea ja aktiivinen molemmissa päissä kenttää ja kolkkikin uppoaa tarvittaessa, myhäilee Vilppaan päävalmentaja Philip Dejworek. 

Koriin johtaneita syöttöjä Conerly kirjautti FoKoPo-paidassa keskimäärin 5,9, jolla hän oli sarjan ylivoimainen ykkönen. 

Mikone ja Koskimies viikinkipaitaan 

Viime kauden Vilpas-ryhmästä Salossa jatkavat varmuudella Tuomas Tenkanen, Jussi Savolainen, Pekka Lammi, parhaillaan U18-vuotiaiden EM-kisoissa Unkarissa oleva Lauri Tiainen sekä U20-vuotiaiden maajoukkuemies Sami Himberg.  

Uusina kasvoina Vilpas-ryhmään liittyvät Juhan Mikone ja Janne Koskimies Turun NMKY:stä. 196-senttinen laituri Mikone oli kesän ajan Lauri Tiaisen kanssa 18-vuotiaiden maajoukkueryhmässä, mutta lopulliseen EM-kisajoukkueeseen hän ei mahtunut. 

- Urheilullisia, nuoria kavereita, jotka sopivat hyvin nuoren joukkueemme ilmeeseen. Teen mielelläni töitä näiden nuorten lupauksien kanssa, sillä ei tänne Saloon ja I divisioonaan mitään petrivirtasia helpolla saada, toteaa Dejworek.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia