Suomen 20-vuotiaat miehet murskasivat Slovakian – huomisessa Albania-ottelussa panoksena lohkon kakkossija

19.7.2022 20:18 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti selkein loppunumeroin Slovakian 85-54 (37-30). Sudenpennut pelaa huomenna viimeisen lohko-ottelunsa Albaniaa vastaan. Voitolla Suomi olisi varmasti lohkokakkonen ja kahdeksan parhaan joukossa.

Aamos Laavainen oli vauhdissa, kun Sudenpennut voitti Slovakian. Kuva: Ville Vuorinen.

Sudenpennut antoi myrskyvaroituksen jo kolmannella neljänneksellä, mutta lopullinen kori-ilottelu alkoi päätösneljänneksellä. Slovakia oli vielä 12 pistettä takana ennen päätösneljänneksen alkua, kunnes Suomi löi taululle murskalukemat juosten taululle viimeisen kymmenen minuutin aikana 29-10.

– Meillä oli pelin alussa vaikeata tehdä koreja. Saimme hyviä heittopaikkoja, mutta heitot menivät ohitse, ja ajauduimme väärille raiteille. Pyrimme ratkomaan vuorotellen korinteko-ongelmaa vähän väärillä valinnoilla, päävalmentaja Petri Virtanen aloitti.

– Onneksi puolustus oli läpi ottelun hyvällä tasolla. Oli kiva huomata, että meillä oli luottamus siihen, että meidän pelitapa ja -suunnitelma kantaa ennemmin tai myöhemmin. Toisella puoliajalla pääsimme karkaamaan – vähän jopa rallattelemaan.

Sudenpennuilta peräti viisi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pistelukemille: Eemi Luukkonen (16/9), Aarni Korkiatupa (14/2), Hugo Boman (13/5), Valtteri Mervola (11/3/5 syöttöä) ja Aamos Laavainen (10/9). Erityisesti Laavaisen esitys penkiltä hiveli päävalmentaja Virtasen silmiä.

– Aamos toi valtavasti energiaa molempiin päihin penkiltä. Kuusi hyökkäyslevypalloa ja puolustuksessa aktiivista pelaamista. Hän aiheutti vastustajalle monta menetystä. Jos ei riistoina, niin ainakin niin, että vastustaja tyri pallon meille.

Slovakialta korkeimman pistemäärän heitti David Novak, jonka saldo oli 13 pistettä.

Suomella on huomenna alkulohko D:n viimeinen ottelu Albaniaa vastaan. Voitolla Sudenpennut on varmasti lohkokakkonen, mikä tarkoittaa paikkaa kahdeksan parhaan joukossa.

> Ottelutilastot

 
16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

16.7.2023 00:16 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa Itävallan

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Pohjois-Makedonian Skopjessa Suomi voitti toiseksi viimeisessä ottelussaan Itävallan 72-80 (27-40). Sudenpennut pelaa täten huomenna sijoista 9-10.

14.7.2023 20:14 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet käynnistymishaasteista huolimatta voittoon Georgiaa vastaan

Pohjois-Makedonian Skopjessa pelattavissa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti Georgian 64-79 (36-41). Suomi pelaa täten kaksi viimeistä otteluaan viikonloppuna sijoista 9-12.

11.7.2023 18:30 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaiden miesten alkulohko päätökseen Hollanti-voitolla B-divisioonan EM-kisoissa

Pohjois-Makedonian Skopjessa pelattavissa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi päätti alkulohkotaipaleensa voittoon, kun Sudenpennut selätti Hollannin 75-79 (34-53). Suomen sijoitus alkulohkossa selviää huomenna, kun muutkin joukkueet saavat alkulohkopelinsä pelattua.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

6.7.2023 15:40 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina Skopjessa

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina 7.7. Pohjois-Makedonian Skopjessa. Suomen kanssa samassa D-alkulohkossa pelaavat Sveitsi, Latvia, Albania ja Hollanti.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

24.7.2022 22:03 Sudenpennut

Viro vei 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan kolmannen sijan ja A-divisioonapaikan Sudenpentujen nenän edestä

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä saivat päätöksensä Suomen osalta, kun Sudenpennut hävisi pronssiottelussa Virolle 63-53 (32-25). Suomen sijoitus oli neljäs, kun kolme parasta joukkuetta nousivat ensi kesäksi A-divisioonaan.

23.7.2022 23:28 Sudenpennut

Islannin tulikuuma heittopeli upotti Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen pronssiotteluun

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen välierissä uskomattoman tarkasti kolmen pisteen kaaren takaa heittänyt Islanti voitti Suomen 94-77 (45-29). Huomisessa pronssiottelussa Viroa vastaan on täten panoksena mitalin lisäksi nousu A-divisioonaan.

22.7.2022 23:27 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet B-divisioonan EM-kisojen mitalipeleihin – sitkeä Bulgaria piinasi loppuun asti

Suomi eteni 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon, kun Sudenpennut päihitti Bulgarian puolivälierissä 64-67 (27-39). Suomi pelaa täten noususta A-divisioonaan, kun kisojen kolme parasta nousee seuraavaksi kesäksi ikäluokan EM-kisoihin.

Näytä lisää vastaavia