Suomella kolmen voiton PM-kisa-avaus Kisakalliossa

26.6.2016 19:36 Suomen nuorisomaajoukkueet voittivat kolme neljästä ottelusta Kisakalliossa tänään sunnuntaina alkaneissa PM-kisoissa. Suomen tyttömaajoukkueet murskasivat molemmat Norjan 54 pisteellä, kun 18-vuotiaat tytöt löylyttivät norjalaisia numeroin 33-87 (14-40) ja 16-vuotiaat tytöt 36-90 (13-39). 18-vuotiaat pojat taas pukivat työhaalarit toisella puoliajalla ja löivät Norjan 60-90 (40-49).

Hannes Pöllä johdatti Suomen 18-vuotiaat pojat avausvoittoon Norjasta Kisakalliossa pidettävissä PM-kisoissa.

18-vuotiaista pojista Pöllän lisäksi onnistui pelisilmäänsä väläytellyt Severi Kaukiainen.

Suomen paras pistemies oli 22 pistettä heittänyt Edon Maxhuni.

18-vuotiaat tytöt taas murskasivat Norjan Helmi Tulosen...

... Nenna Lindströmin...

... ja Erika Kankfeltin johdolla.

Ebba Pekonen ja 16-vuotiaat tytöt löylyttivät "isosiskojen" tavoin Norjaa 54 pisteellä.

Erik Sajantila ja Suomen 16-vuotiaat pojat taas hävisivät Norjalle. Kuvat: Vesa Koivunen & Oma Design.


Suomen 18-vuotiaiden poikien hyökkäyspeli oli uomissaan aivan ottelun alkuminuuteista lähtien, mutta puolustuspeli joutui hakemaan vauhtia pukukopista, kun Norja pääsi tekemään ensimmäiseen puoliaikaan 40 pistettä.
 

– Ehkä kuvittelimme, että asiat tapahtuvat itsestään. Kun toisella puoliajalla pistimme työhaalarit päälle, niin saimme stoppeja ja pääsimme peliin paremmin sisälle, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.
 

Puoliajan jälkeen tapahtui se, mitä tältä ikäluokalta on totuttu näkemään eli uhrautuvaa ja intensiivistä puolustusta, joka johtaa avoimen kentän näyttäviin suorituksiin sekä monen peräkkäisen syötön kuvioihin, jotka päättyvät vääjäämättä vapaisiin heittoihin.
 

Kolmannella neljänneksellä Severi Kaukiainen (8/3/6 syöttöä) löysi mainiolla pelisilmällään kahdesti Hannes Pöllän (11/5) korin alta, mutta lopullisen niitin löi Ville Haapoja (9/3) kahdella peräkkäisellä kolmosellaan, jotka veivät Suomen 46-62-johtoon. Suomi ei enää tämän jälkeen katsonut taakseen, vaan kasvatti johtonsa loppusummeriin mennessä 30 pisteeseen.
 

– Silloin, kun pojat antavat pelin tulla heidän luokseen, niin tapahtuu mielettömän makeita asioita. Silloin pääsemme heittämään kolmosia ja tekemään komeita koreja.
 

Norjalla oli erityisesti vaikeuksia pysäyttää Suomen sentteri Pöllä, joka luo 210-senttisellä ja lihaksikkaalla habituksellaan tilaa heittäjille kaaren taakse. Kaukiainen oli taas pelinrakentajan paikalla Suomen pelin moottori. Suomen korkeimmat pistemäärät tekivät Edon Maxhuni (22/5/5) ja Vili Nyman (14/3/5).
 

Norjalta erottuivat muutaman ilmavan donkin lyönyt Kristian Sjölund (12/6) ja Lars Espe (14/6).

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaat tytöt aloittivat pelin hurjalla intensiteetillä, joka näkyi huolimattoman pallonkäsittelyn lisäksi siinä, että Norja sai ensimmäisen pelitilanneheittonsa aikaan vasta kahden ja puolen minuutin jälkeen.
 

Lopussa kiitos kuitenkin seisoi, kun norjalaiset läkähtyivät Suomen puolustuksen edessä. Ensimmäinen puoliaika päättyi Suomen dominoivaan 20-0-juoksuun tilanteeseen 14-40. Norjalta ei löytynyt enää aseita pysäyttämään Suomea.
 

– Kokonaisuudessaan puolustus voitti tämän pelin. Jos vastustajalla on 45 menetystä, niin siellä päässä on tehty jotain oikein. Tuollaisen puolustuksen jälkeen on helppo juosta lay-uppeja, Suomen päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.
 

Suomelta löytyi viljalti onnistujia: Helmi Tulonen (19/10) ja Sofia Rajala (12/12) hakivat yhteensä 19 hyökkäyslevypalloa sekä Leila Kaajasalo (13/1/3 riistoa) ja Lotta-Maj Lahtinen (10/1/3 syöttöä) pääsivät näyttämään korintekotaitojaan. Molempien päiden työmyyrinä kunnostautuivat Erika Kankfelt (3/4/4 riistoa) ja Nenna Lindström (17/0).
 

– Kankfelt ja Lindström tekivät hurjan määrän töitä molemmissa päissä kenttää, Toiviainen nosti hattua.
 

Norjan pisterikkaimmat olivat Emma Hergot (8/4) ja Kaia Brendesaeter (7/6).

Lisätietoja: Ottelutilastot

16-vuotiaat tytöt tunnustelivat ensimmäisen neljänneksen, mutta toisella neljänneksellä Suomen puolustus tukahdutti Norjan vain 3 pisteeseen. Puoliajan jälkeen puolustuksen lisäksi Suomi löysi myös hyökkäyspelaamisensa ja ilotteli 90 pistettä 40 minuuttiin.
 

– Pelin sisällä oli positiivinen kehityskaari. Saimme onnistumisia laajalla rintamalla ja koko joukkueen voimin myönteinen startti tähän turnaukseen. Parannettavaa löytyy yksittäisten tilanteiden kovuudessa, mutta onneksi tytöt ovat osoittaneet sen, että he haluavat tehdä töitä, jotta pelaamisemme menee eteenpäin, Suomen päävalmentaja Mikko Asikainen kommentoi.
 

Suomelta viisi pelaajaa ylsi yli kaksinumeroisille pistelukemille: Elina Arike (15/9/3 syöttöä), Ebba Pekonen (11/3/5 riistoa), Jemina Vidgren (10/4/4 riistoa), Saga Ukkonen (10/0) ja Venla Viitanen (10/3). Päävalmentaja Asikaisen kehut keräsi Pekosen lisäksi Lotta Vehka-aho (8/2/3 syöttöä).
 

– He toivat molemmat penkiltä energiaa ja ennakkoluulottomuutta. He onnistuivat siinä teemassa, että jännitys ei voittanut tekemistä.
 

Norjan paras pistenainen oli Sofia Burkow, joka heitti 9 pistettä ja noukki 4 levypalloa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Suomen 16-vuotiaat pojat taas roikkuivat Norjan kyljessä puoliaikaan asti, mutta toisella puoliajalla Norja keräsi aina viidestä pisteestä kymmeneen heiluneen johdon, jonka norjalaiset kykenivät pitämään loppusummeriin saakka. Norja vei pelin nimiinsä numeroin 80-76 (43-39).
 

– Tämä taso ei riitä. Meidän pitää parantaa jokaisella osa-alueella, Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen kommentoi.
 

– Ennen kaikkea puolustamisessa emme päässeet niihin tavoitteisiin, mitä olemme antaneet. Norja pääsi tekemään liikaa aivan liian helppoja koreja.
 

Suomen kehnon puolustuksen ainoa valopilkku oli Erik Sajantila (6/4), joka oli lähimpänä valmennusjohdon vaatimustasoa. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Mustapha Amzil (13/9) ja Ville Tahvanainen (10/1).
 

Norjalta Suomen puolustuksen murtajina kunnostautuivat Christoffer Heggelund (19/5) ja Mikal Gjerde (21/7).

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia