Suomalaisnuorten akut tyhjät, Italia karkasi

5.4.2004 Loukkaantumissuman runtelema Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue hävisi viimeisenkin ottelunsa Kroatian Sisakissa pelatussa EM-jatkokarsinnassa. Italia karisti Suomen kannoiltaan ensimmäisen puoliajan lopussa ja karkasi 84-52-voittoon.

Suomen virta riitti vielä alkuhetkillä, joilla se hankkiutui viidessä minuutissa 15-4-johtoon. Italia joutui käyttämään aikalisän ja tulikin tuumimistauolta takaisin kovalla asenteella. Hetkessä ero oli kaventunut neljään pisteeseen (11-15) ja Suomi joutui puolestaan käyttämään aikalisän. Italiaa ei kuitenkaan ollut enää pysäyttäminen. Kun jakso oli lopussa, meni Italia 20-18-johtoon. Ero alkoi kasvaa tasaisesti Italian hyväksi.

Lopullisen irtioton Italia suoritti toisen puoliajan alussa, kun se kiskaisi kolmannen jakson seitsemän ensimmäistä minuuttia 18-6 ja siirtyi 56-35-johtoon.

EM-jatkokarsintaturnauksen pari viimeistä ottelua ilman varsinaista pelintekijää pelannut Suomi oli yksinkertaisesti liian väsynyt haastamaan vastustajaansa päätöspäivänä. Loppua kohden väsymys tuotti tukun menetyksiä, joista Italia pääsi tekemään helppoja koreja.

Suomelta olivat päätöspelistäkin sivussa jalkavaivaiset pelintekijät Eero Levä ja Ilkka Vuori sekä laituriosastoon kuuluva Viljami Vanjoki.

Suomen joukkueen positiivinen hahmo oli jälleen Turo Lehtonen, joka jaksoi puurtaa kentän molemmissa päädyissä. Hän onnistui pitämään Hanno Möttölän seurakaverin Marco Belinellin 14 pisteessä. Jari Vanttaja teki 15 pistettä ja poimi kymmenen levypalloa.

- Ottaen huomioon joukkuetta kiusanneet loukkaantumiset pidän esitystämme turnauksessa tappioista huolimatta kohtuullisena. Mikäli olisimme päässeet pelaamaan terveinä, uskon, että kaksi voittoa turnauksessa olisi ollut mahdollista saavuttaa. Sekään ei tosin olisi riittänyt EM-kisapaikkaan, kiteytti 18-vuotiaiden päävalmentaja Jarmo Laitinen.

- Positiiviselle puolelle turnauksesta jää uusien pelaajien esiinmarssi vastuunkantajiksi. Esimerkiksi Turo Lehtosen esitykset lämmittivät, kehaisi Laitinen Suomen joukkueen työmyyrää.

Suomi hävisi turnauksessa kaikki viisi otteluaan. Turnauksesta etenivät EM-lopputurnaukseen Ranska (voittosuhde 4-1), Italia (3-2) ja Georgia (3-2). Latvia sijoittui Italian ja Georgian kanssa tasapisteisiin, mutta hävisi vertailun keskinäisten otteluiden perusteella. Latvian onneksi se oli kuitenkin kolmen jatkokarsintalohkon paras nelonen, jonka ansiosta se pääsee Espanjassa ensi kesänä pelattaviin EM-kisoihin.

Italia – Suomi 84-52 (38-29), 18-vuotiaiden poikien EM-jatkokarsinnat, Sisak (CRO) 5.4.2004

Ilkka Vuori

 

-

(loukkaantunut)

Eero Levä

 

-

(loukkaantunut)

Turo Lehtonen

 

9/4

/5 syöttöä 

Ville Liimo

 

0/0

 

Viljami Vanjoki

 

-

(loukkaantunut)

Mikko Koivisto

 

12/5

 

Vesa Mäkäläinen

 

2/6

 

Gerald Lee Jr.

 

2/4

 

Tero Laitinen

 

2/1

 

Antti Virta

 

0/0

 

Jari Vanttaja

 

15/10

 

Joonas Suotamo

 

10/5

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/18-vuotiaat_pojat/
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia