Sudenpennut kaatoi jo toisen Euroopan suurmaan, Suomi trillerimäiseen voittoon Ranskasta

20.7.2016 Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisojen alkulohkonsa kahteen voittoon, kun Sudenpennut haukkasi liki 7000 katsojan edessä Ranskan iltapalakseen. Ottelu ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla, kun Joonas Tahvanaisen uroteot puolustuksessa pitivät Ranskan hyökkäyksen kurissa ja Suomi pääsi viimeistelemään loppulukemiksi 70-65 (27-31) vapaaheittoviivalta.

Sudenpennut kaatoi sunnuntaina Espanjan, nyt Ranskan!

Fiifi Aidoo nakutti Ranskaa vastaan 9 pistettä.

Joonas Tahvanainen hullaannutti liki 7000 katsojaa hurraamaan puolustussuorituksillaan.

Lauri Markkanen oli Suomen tehokärki 27 pisteellä ja 12 levypallolla.

Lassi Nikkarisen terrierimäinen puolustus takasi, että hän ei tule saamaan ranskalaisilta joulukortteja.

Suomi pelaa seuraavan kerran huomenna kello 18:30. Kuvat: Ville Vuorinen.


Lauri Markkasen and-one-lay-upin jälkeen Suomella oli ensimmäisellä neljänneksellä pitkä musta hetki korintekemisen kantilta. Ranskan pallonliike löysi vääjäämättä vapaan miehen joko kaarelta tai korin alta ja ranskalaiset nousivat 3-11-johtoon. Suomalaisten heitot kolisivat raudoissa, kunnes Samuli Nieminen pääsi tippaamaan oman heittonsa koriin ja Tuomas Hirvonen ohitti puolustajansa viimeistelyyn virheestä huolimatta. Vähäkorinen ensimmäinen neljännes kirjattiin Ranskalle 8-15.
 

Toisella neljänneksellä Suomen kannalta jatkui sama: heitot kolisivat raudoissa, kun Suomi heitti kakkosensa ensimmäisellä puoliajalla 8/25 ja kolmosensa 0/4. 
 

– En tiedä johtuiko välipäivästä, mutta olimme aika ruosteessa koko ensimmäisen puoliajan. Onneksi voitimme levypallot, joten pysyttiin pelissä mukana, Lassi Nikkarinen kommentoi pelin jälkeen.
 

Ranska veti eron 9 pisteeseen 15-24 Elie-Franck Okobon tyylikkäällä lay-upilla, mutta Joonas Tahvanainen toi kahdella peräkkäisellä korillaan Suomen takaisin peliin mukaan.
 

Ensimmäisen puoliajan päätösminuuteilla Ranskalla oli suuria vaikeuksia Markkasen kanssa. Ranskalaisten otteet yltyivät lujiksi, mutta Markkanen kiitti ja kumarsi nakuttamalla vapaaheittoviivalta Suomen 4 pisteen taakse puoliajalle 27-31.

Tahvanainen ratkaisi torjunnallaan voiton Suomelle

Suomi pysyi iskuetäisyydellä, kunnes momentum kääntyi suomalaisten puolelle liki 7000 katsojan hullaantuessa. Joonas Tahvanainen ja Markkanen toivat vapaaheitoillaan Suomen kolmen pisteen päähän 38-41, kunnes Kannelmäen pikkupiru Nikkarinen riisti ja viimeisteli puolustajansa ohi euro stepillä ja laukaisi heti perään kolmosen, jolla Suomi nousi ensimmäisen kerran johtoon 43-41. Suomi nappasi viimeiselle neljännekselle viiden pisteen johdon 51-46.
 

Ranska kuitenkin pysyi takiaisena iholla aivan päätösminuuteille asti. Kaksi minuuttia ennen loppusummeria Markkanen ohjasi pallon sukasta sisään Hirvosen syötöstä tasatilanteeseen 65-65. Ranska sai riiston toisessa päässä, mutta Tahvanainen pelasi Suomen torjumalla Amine Nouan heittoyrityksen levyyn.
 

Viimeisen minuutin aikana Suomi menetti pallon kahdesti, mutta molemmilla kerroilla Tahvanainen oli mies oikeassa paikassa – joko ottamassa levypallon tai häiritsemässä ranskalaisten heittoyrityksiä.
 

29 sekuntia ennen loppua Tahvanainen haki jälleen puolustuslevypallon ja Ranska joutui rikkomaan. Tahvanainen naulasi toisen sisään, jolla Suomi nousi johtoon 66-65. Suomen puolustus kesti jälleen ja Tahvanainen syötti levypallosta Fiifi Aidoolle, jota ranskalaiset joutuivat rikkomaan.
 

Aidoon ensimmäinen vapaaheitto meni ohi, mutta toinen sisään. Aidoo kalasti Ranskalle välittömästi hyökkääjänvirheen, jonka jälkeen Suomi toimitti pallon Markkaselle, jota rikottiin. Markkanen vei vapaaheitoillaan Suomen 3 pisteen johtoon 68-65 ja toisessa päässä Okobon tasoitusyritys kolahti rautoihin. Okko Järvi viimeisteli lopputuloksen vapaaheittoviivalta.

Mirolybov: ”Iso suomalainen sydän”

– Meillä on iso suomalainen sydän ja koko yleisö takana, Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov iloitsi pelin jälkeen.
 

– Puhuimme jo alkupalaverissa, että Ranska on alisuorittanut tässä turnauksessa. Heille kolme tappiota alkusarjassa olisi fiasko ja he tulevat meidän päälle kuin yleinen syyttäjä. Onneksi kestimme sen ja maltoimme pelata 40 minuuttia.
 

Suomen ykkösnimi oli jälleen Markkanen (27/12), jota ranskalaiset joutuivat rikkomaan peräti 15 vapaaheiton arvoisesti. Tuomas Hirvonen (7/2/5 syöttöä) ja Fiifi Aidoo (9/3) säestivät, Remu Raitanen (3/4) toi penkiltä Suomen isolle päälle mallikkaasti huiliminuutteja, mutta ottelun sankari oli Tahvanainen, jonka saldo oli 10 pistettä, 4 levypalloa ja yksi elintärkeä torjunta.
 

– Tahvanainen on sellainen jätkä, joka juoksee vaikka tuosta seinästä läpi, jos vain pyydän, Mirolybov virkkoi.
 

– En ole koskaan ollut missään samankaltaisessa mukana. Tupa täynnä ja jo toinen Euroopan suurmaa kaadettu, Tahvanainen sanoi häkeltyneenä.
 

Suomi pelaa huomenna keskiviikkona 20.7. neljännesvälierissä kaikesta huolimatta kello 18:30. Liput voi tilata ennakkoon Ticketmasterista.

Lisätietoja: Ottelutilastot
Lisätietoja: Virallinen kisasivusto
 
 
24.7.2016 19:00 Maaottelu

Sudenpentujen EM-taival kunniakkaaseen päätökseen

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.

23.7.2016 17:00 Maaottelu

Sudenpennut joutuu hakemaan vauhtia B-divisioonasta

Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.

22.7.2016 19:40 Maaottelu

Sudenpennut jäi Slovenian jalkoihin EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pitää voittaa kaksi seuraavaa otteluansa pysyäkseen Euroopan A-divisioonassa, kun Suomi jäi pahasti Slovenian jalkoihin Pasilan urheilutalolla 47-81 (20-44). EM-kisoissa kolme viimeiseksi sijoittunutta tippuvat B-divisioonaan ja Suomi pelaa nyt sijoista 13-16. Huomenna Sudenpennut kohtaa Ranskan.

20.7.2016 22:00 Maaottelu

Sudenpentujen loppuhurmos ei riittänyt, fyysinen Liettua liikaa Suomelle

Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat kaksi Euroopan suurmaata Helsingin EM-kisoissa, mutta kolmas eli Liettua oli Sudenpennuille liian iso vuori ylitettäväksi. Liettua piti koripalloklinikan toisen ja kolmannen neljänneksen aikana, eikä Suomen päätösneljänneksen hurmiolle liennyt enää pelikellossa aikaa. Fyysisempi ja tarkasti heittänyt Liettua voitti Sudenpennut 62-81 (26-42).

17.7.2016 22:00 Maaottelu

Markkanen sytytti Helsingin Jäähallin hurmokseen, Sudenpennut voittivat sensaatiomaisesti Espanjan

Suomen 20-vuotiaiden miesten ensimmäinen EM-kotikisavoitto ei olisi voinut saada mielettömämpää loppua. Sudenpentujen ja Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Espanjan välinen ottelu eteni trillerimäisesti jatkoajalle, jolla 33 pistettä pussittanut Lauri Markkanen tippasi Suomen 91-90 (45-45)- voittoon kaksi sekuntia ennen loppua Helsingin Jäähallin 4922-päisen yleisön räjähtäessä huutomyrskyyn.

16.7.2016 21:00 Maaottelu

Suomen 20-vuotiailla miehillä jännittävä EM-kotikisa-avaus Israelia vastaan

Suomen 20-vuotiaiden miesten historialliset EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Helsingin Jäähallissa 4554 silmäparin edessä, kun Suomi kohtasi Israelin. Tasaisessa pelissä molemmilla joukkueilla oli hetkensä, mutta Israel sai viimeisen momentumin päätösneljänneksellä, jonka myötä israelilaiset pääsivät juhlimaan 81-72 (35-33) -voittoa.

20.7.2014 Maaottelu

20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisat kunnialla viemällä Kyprosta

Suomen 20-vuotiaat miehet saavuttivat B-divisioonan EM-kisojen seitsemännen sijan, kun kisojen viimeisessä ottelussa Sudenpennut kaatoivat Kyproksen 88-52 (40-26). Suomi aloitti nihkeästi, mutta sai toisella neljänneksellä pelinsä soljumaan.

18.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet kotivoittoihin

Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.

15.7.2014 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Valko-Venäjälle

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi Sarajevossa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa tähän asti tappiottomalle Valko-Venäjälle 73-85 (33-44). Yhden koon isommat valkovenäläiset veivät levypallotaistelun peräti 29-48.

12.7.2014 Maaottelu

20-vuotiaat miehet pieksivät ylivoimaisesti Itävallan

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa puhtaalla pelillä B-divisioonan EM-kisoissa voittamalla ylivoimaisesti Itävallan 82-46 (31-21). 18-vuotiaat tytöt puolestaan veivät toistamiseen Englantia Susi Training Centerissä pelatussa valmistavassa maaottelussa.

Näytä lisää vastaavia