Shawn Hopkins Yhdysvaltojen NCAA-liigaan

16.8.2015 Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat voittaneen maajoukkueen Shawn Hopkins, 20, siirtyy Yhdysvaltoihin pelaamaan NCAA-liigaa Troyn yliopiston Trojansiin, Alabamaan. 195-senttinen Hopkins teki viime kaudella Korisliigaan nousseelle BC Nokialle keskimäärin 10,8 pistettä ja haki 3,0, levypalloa.

Shawn Hopkins on ensi kaudella Troyn yliopiston Trojan. Kuva: Oma Design.


Trojansin apuvalmentaja toimii Marcus Grant, joka pelasi 7 kautta Korisliigassa voittaen Suomen mestaruuden kolmesti. BC Nokia -kasvatti Hopkinsin uusi opinahjo pelaa NCAA:n ykkössarjaa Sun Belt -konferenssissa.

- Herranen aika on hyvät fiilikset, kun on aika kauan prosessoitu tätä juttua. Viime jouluna aloitimme koko prosessin Hanno Möttölän kanssa ja ilman häntä en olisi päässyt tässä alkuunkaan, Hopkins kommentoi.

- Tavoitteet itsellä on korkealla. He ovat ennakkoon sanoneet, että kaiken perusteella, mitä he ovat nähneet, niin olisi hyvä rooli tarjolla, jos olen valmis työskentelemään sen eteen. Kaikki minuutit pitää ansaita ja kun tavoitteet on asetettu korkealla, niin olen myös valmis tekemään sen työn.

Yhteensä 82 nuorten maajoukkuepeliä pelannut Hopkins teki Suomelle B-divisioonan EM-kisoissa 7,9 pistettä ottelua kohden, kun 20-vuotiaat miehet nousivat A-divisioonaan voittaen koko turnauksen.

 

Lisätietoja: Shawn Hopkins
 
19.6.2018 21:25 Pääjuttu

Suomen 20-vuotiaat miehet jylläsivät Ruotsin ohitse Tikkurilassa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti maajoukkuekesänsä pieksemällä Ruotsin Vantaan Tikkurilan urheilutalossa 90-75 (40-52).

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

Näytä lisää vastaavia