Seagulls rikkoi kaksi joukkue-ennätystä voitossaan Tampereella – Koposelle yhdeksän kauko-osumaa

19.10.2021 20:11 Korisliiga-illassa tulitettiin kaukaa ja rikottiin ennätyksiä. Helsinki Seagulls taivutti Tampereen Pyrinnön ja Kataja Basket KTP-Basketin.

David Gonzalvezin puolustuksesta huolimatta Petteri Koponen linkosi yhdeksän onnistunutta kolmosta. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Penkiltä aloittaminen tuntuu palvelen niin Petteri Koposta kuin joukkuettakin. Elävä takamieslegenda syöksyi Pyynikin vierailulla kehiin jyvä niin kohdallaan, että takoi ottelun aikana 27 pistettä, jotka koostuivat yhdeksästä kauko-osumasta. Yrityksiä määrän saavuttamiseksi vaadittiin vain 11, eikä Koponen yrittänyt lopulta ottelussa kahden pisteen alueelta kertaakaan. Hän jakoi myös kolme koriin johtavaa syöttöä ja riisti pallon kolmesti.

Muutkaan Helsinki Seagullsin joukkueesta eivät olleet leikkituulella. Tuukka Kotti antoi yhtä lailla raivokkaan esityksen siitä huolimatta, että osui ottelussa vain yhden pisteen. Sentteriveteraani keräsi näppeihinsä nimittäin 14 levypalloa ja jakoi kahdeksan koriin johtavaa syöttöä.

Huikeat suoritukset johtivat lopulta kahteen eri joukkue-ennätykseen ja kotijoukkue Tampereen Pyrinnön 72–115-tappioon.

Uusiin Korisliiga-ennätyksiin oikeuttivat sekä Seagullsin kolmen pisteen yritysmäärät että myös niistä syntyneet osumat. Yrityksiä lokeille merkittiin 56 kappaletta ja osumia 31.

– Tämä oli tärkeä voitto. Mielestäni taululla olevat lukemat vähän valehtelevat. Meillä oli hyvä heittopäivä, eivätkä ne ihan aina uppoa tuolla tavalla. Liikutimme palloa ja miehiä niin kuin valmentaja Jussi Laakso on etukäteen ohjeitanut, niin sillä tavalla tänään paikat löytyivät, kommentoi Seagullsille 15 pistettä upottanut Timo Heinonen Ruudun haastattelussa.

Pyrinnön riveissä näkyvimmän tilastorivin kirjautti Shaquille Keith, jolle merkittiin 20 pistettä ja kymmenen levypalloa.

Ottelutilastot

Reilu vierasvoitto myös Kotkassa

KTP-Basket sai vieraakseen Kataja Basketin Joensuusta ja koki vieraalleen tappion luvuin 57–86.

– Olimme hyvin valmistautuneita ja heti alussa valmiita. Kommunikaation kautta tulee onnistuminen puolustuksessa, totesi Ruudun haastattelussa Katajalle 12 pistettä ja kuusi levypalloa hoitanut Valtteri Mervola.

Tahtipuikkoa ottelussa heiluttivat Katajan ulkomaalaisvahvistukset Markel Crawford ja Christopher McKnight. Crawford keräsi tilastorivilleen 21 pistettä ja McKnight 20. Joukkueen avausviisikon suomalaislaituri Tomi Lommi joutui jättämään ottelun kesken loukkaantumisen takia.

KTP:llä ei kaksinumeroisia pistesaaliita pahemmin nähty. Ainoat, jotka ylsivät tuohon rajapyykkiin, olivat Roydell Brown 11:llä ja Vili Nyman tasan kymmenellä.

Ottelutilastot

 
26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

Näytä lisää vastaavia