Ruotsi kampesi päätöshetkillä Suomen ohi 20-vuotiaiden PM-avauksessa

6.6.2011 Alle 20-vuotiaiden miesten Pohjoismaiden mestaruusturnaus Espoossa alkoi suomalaisittain tappiollisesti. A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva nimivahva Ruotsi vei maanantai-illan jännitysnäytelmän viimeiset kaksi minuuttia 5-0 ja koko ottelun pistein 61-66 (41-38).

Sasu Salin oli pelipäällä 20-vuotiaiden miesten PM-avauksessa.

Ruotsin takamiehet puolustivat suomalaiskollegansa ahtaalle, kuvassa Antto Nikkarinen. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Tasaisessa ottelussa, jonka johtoasema heilahteli yhtenään joukkueelta toiselle, Suomen murheenkryyninä olivat pallonmenetykset. Ruotsi iski paineella kiinni Suomen pelinrakentajiin sekä piti ratkaisuhetkillä huolen siitä, että parhaassa heittovireessä olleet suomalaispelaajat eivät saaneet palloa paraatipaikkoihinsa.

Suomi johti vielä 2:48 ennen loppua lukemissa 58-57, mutta Ruotsi naulasi seuraavan minuutin aikana kaksi kovaa kolmosta Alexander Lindqvistin (19/11) ja Plasir Mukokon (4/0) toimesta. Suomen kaksi viimeistä hyökkäystä päättyivät ohiheittoon ja pallonmenetykseen, ja Ruotsi pääsi naulaamaan loppulukemat vapaaheittoviivalta.

- Ruotsi oli hyvä juuri niissä asioissa, missä me haluamme olla hyviä: he loivat painetta palloon, puolustivat syöttölinjoilla ja pelasivat fyysisesti. Erityisesti vastustajan urheilullisuus takakentällä oli liikaa, summasi 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen.

- Pitää kuitenkin muistaa, että Ruotsi on pari viikkoa meitä edellä valmistautumisessa, ja joukkueeseen kuuluu aivan ikäluokkansa Euroopan huipulle kuuluvia pelaajia kuten Andreas Person ja Chris Czerapowicz. Pistimme heidät tänään todella ahtaalle, Salminen huomautti.

Ruotsin hyökkäyspeli perustui erityisesti urheilullisen takamieskaksikon Charles Barton (10/3)-Andreas Person (6/5) korilleajoihin. Suomen puolustus sai lukittua Bartonin ja Personin ajot tehokkaasti pois läpi ottelun, mutta tarkasti heittänyt Lindqvist sekä yllätyskortti Lukas Winegarner (11/2/4 blokkia) olivat paikoin kotijoukkueen puolustukselle pitelemättömiä.

Suomen tehokkaimmat olivat ammattilaiskentillä päättyneen kauden viettäneet Sasu Salin (17/4/4 riistoa) ja Carl Lindbom (16/9). Salin arasteli alussa heittoaan, mutta oli vireeseen päästyään täysin pitelemätön ruotsalaispuolustukselle aina päätösjakson puoleenväliin asti. Lindbom puolestaan ratkaisi hyvillä heittoprosenteilla sekä läheltä että kaukaa ja ihastutti Espoon Honkahalliin saapunutta loppuunmyytyä katsomoa myös puolustuspään otteillaan.

Salminen jakoi tasaisesti peliaikaa koko tusinalleen. Salinin ja Lindbomin ohessa illan pirteimmästä esityksestä vastasi Alex Vaenerberg (5/0/2 riistoa), joka rikkoi ruotsalaispuolustusta yhtenään läpiajoillaan ja oivaltavilla syötöillään.

Illan ensimmäisessä ottelussa Norja kukisti Tanskan 69-57 (39-33) Stian Emil Bergin (17/6/3 syöttöä) johdattamana. Tanskan tehokkain oli Thomas Laerke (20/10/3 syöttöä).

Norja ja Ruotsi kohtaavat tiistaina klo 17:15, jonka jälkeen Suomi-Tanska-ottelu käynnistyy klo 19:30.

Suomi - Ruotsi 61-66 (20-22, 41-38, 50-47), alle 20-vuotiaiden miesten maaottelu, PM-kisat, Espoo 6.6.2011

Suomi: Sasu Salin 17/4/4 riistoa, Carl Lindbom 16/9, Osku Heinonen 6/0, Alex Vaenerberg 5/0, Antto Nikkarinen 4/6/4 syöttöä, Juho Helenius 3/0, Mikael Sandberg 2/4, Lauri Toivonen 2/2, Kilian Cato 2/2, Samuli Vanttaja 2/2, Villematti Kopio 2/0, Valtteri Mäkäläinen 0/3.

Ruotsi: Alexander Lindqvist 19/11, Lukas Winegarner 11/2/4 blokkia, Charles Barton 10/3.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia