13.9.2005 Korisliigaan valmistautuvan Tampereen Pyrinnön edustusjoukkueen ryhmä on kasassa. Joukkueen kanssa kesän harjoitellut Tero Minetti on vakuuttanut valmennusjohdon kunnostaan ja palaa Englannista Pyrinnön rivistöön.
- Terolla oli 1,5 vuotta sitten pieniä jalkavaivoja, jotka haittasivat hiukan harjoittelua kevätkaudella ja oikeastaan vielä pahenivat Teron siirryttyä Englantiin loppukevääksi, kertoo Pyrinnön valmentaja Jarmo Laitinen.
Laitisen mukaan nuo jalkavaivat tuntuvat olevan taakse jäänyttä elämää ja Minetti voi jatkaa prässäämistä. Pyrinnöllä on asettaa ensi kaudella takakentälle todella paljon nopeita jalkoja.
- Tarkoitus on saada aikaan samanlaista ylitsepursuavan energistä puolustusta kuin mitä Tampereella nähtiin joitain vuosia sitten kaavailee Laitinen.
- Pirkkalasta tullut La Trice Little on todella sitkeä puolustaja, Purduen ja Turkin kautta Pyrintöön tuleva Kenny Lowe on myös tunnettu aggressiivisesta puolustuksestaan. Eikä tuo Antero Lehtokaan niitä hitaimpia poikia ole, Laitinen jatkaa.
Pyrinnön ulkomaalaisvahvistukset saapuivat suhteellisen myöhään maahan, joten joukkuepeli ei ole Laitisen mielestä vielä valmiina.
- Joukkuepeli ei ole varmaan kunnossa vielä sarjan alkukierroksilla, mutta saman ongelman kanssa painivat muutamat muutkin joukkueet. Pelaamme kuitenkin vielä kuusi harjoitusottelua ennen kauden alkua, joten eiköhän sitä hiukan saada tuntumaa joukkuepelaamisestakin.
Uusina pelaajina Pyrintöön ovat siirtyneet KTP:stä Joni Harjula ja Hongasta Jukka-Pekka Väänänen. Harjoitusryhmän koko on poikkeuksellisen suuri. Osa pelaajista pelaa kuitenkin myös 22-vuotiaiden sarjassa ja nuori lupaus Petri Heinonen myös A-poikien sarjassa.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.