Pelaajat rehkivät NOKIA Campilla Vierumäellä

10.6.2003 Vuosi sitten aloitettu NOKIA Team –tehoharjoittelu jatkui Vierumäellä viiden päivän pituisella leirillä, joka päättyi sunnuntaina. Nokia Teamin tavoitteena on tarjota potentiaalisimmille nuorten maajoukkuepelaajille mahdollisuus kehittää henkilökohtaisia taitoja yhdessä muiden pelaajien kanssa. Viiden päivän ajan pelaajat hikoilivat italialaisen valmentajan Mario Blasonen johdolla ansiokkaasti.

Nokia Teamiin valittiin vuonna 2003 kaikkiaan 40 lahjakasta 16-20-vuotiasta nuorten maajoukkuepeluria, jotka ovat osoittaneet potentiaaliaan oman ikäluokkansa maajoukkuetoiminnassa. Vierumäellä pelaajat saivat viiden päivän ajan ohjeita ja opastusta henkilökohtaiseen harjoitteluun sekä pääsivät pelaamaan yhdessä toisten ikäluokkien pelaajien kanssa. 

- Viime vuoteen verrattuna yhden vuoden ikäkorotus nuoremmassa päässä oli onnistunut. Pelaajien fyysiset erot eivät tulleet enää niin voimakkaasti esiin kuin vuosi sitten, kertoi Suomen Koripalloliiton valmennuksenjohtaja ja miesten päävalmentaja Ari Tammivaara leirin kulusta. 

Leirityksen tavoitteena on yksilötaitojen kehittyminen. Menneellä NOKIA Campilla tehtiin mm. lihastasapainokartoitus, jonka pohjalta jokaiselle pelaajalle annetaan henkilökohtainen harjoitussuunnitelma. Jokaiselle pelaajalle teetettiin myös fyysisen harjoittelun ohjelma sekä annettiin koko leirin ajan evästystä fyysiseen harjoitteluun. Osalle pelaajista tehtiin myös videoanalyysit heitoista ja heittoliikkeistä, jotka pelaajat ottivat erityisellä innolla vastaan. 

Lajipuolella pelaajat saivat oppia suoraan Euroopan huipulta, kun koko leirin ajan paikalla oli italialainen Mario Blasone, joka veti ryhmille harjoituksia päivittäin ja seurasi pelaajien otteita leirin alusta loppuun asti. Blasone toimii tällä hetkellä Italian liigassa pelaavan Snaideron Udinen koripallojoukkueen teknisenä johtajana. 63-vuotiaalla valmentajalla on tilillään mm.  lukuisia nuorten maajoukkueiden kanssa saavutettuja EM- ja MM-mitaleita ja näin ollen Blasone on nähnyt urallaan lahjakkaita pelaajia ympäri Eurooppaa ja maailmaa.  

- Olen erittäin iloinen, että valmentaja Blasone pääsi leirillemme antamaan huippuoppia pelaajille sekä samalla katsastamaan suomalaisten nuorten pelaajien tason. Hän kehui pelaajien asennetta ja oli otettu siitä kuinka oppimisenhaluisia suomalaiset pelaajat olivat, Tammivaara kertoi. 

Leirin harjoituksissa Blasone keskittyi puolustukseen sekä heittämiseen. Muuten lajisisällöistä vastasivat poikien puolella Tammivaaran, Pekka Salmisen ja Ensio Helimäen muodostama vahva kolmikko. Tyttöjen puolella Anu Rajaniemi, Martti Iivonen ja Larry Pounds vetivät harjoituksia Blasonen ohella. 

- Koko leirin ajan tekeminen oli hyvätasoista. Eri ikäluokista kasattu ryhmä hitsautui yhteen ja pelaajat opastivat toinen toisiaan. Harjoittelun tempo ja sen säilyminen koko leirin ajan oli ihailtavaa, naiskoripallon johtaja Elina Piispanen totesi onnistuneesta leiristä. 

Pelaajilta saatu palaute oli myönteistä ja jokainen pelaaja koki leirin erinomaiseksi paikaksi kehittyä pelaajana. Tämä asenne näkyi leirin tekemisessä alusta loppuun. 

- Voin sanoa suoraan, että leirin sisältö ei ollut kevyt ja tämän takia olen todella iloinen siitä asenteesta joka pelaajilla oli myös väsyneenä. Kentällä tehtiin innokkaasti töitä ja se suomalainen sisu, jota SUSI–projektissa peräänkuulutetaan, näkyi loistavalla tavalla pelaajista leirin aikana, Tammivaara kehui. 

NOKIA Teamit kokoontuvat seuraavan kerran leirille Vierumäelle 11.-13.7., jolloin ohjelmassa ovat mm. henkilökohtaisten testien tekeminen fyysisellä puolella.

 

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

31.7.2015 Pohjoinen alue

Elokuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

24.1.2015 12:00 Junioriturnaus

Susijengi kohtaa Euroopan mestari Ranskan Tampereella!

Susijengi aloittaa ensi kesänä pelillisen valmistautumisensa EM-kisoihin 1.8.2015 isännöimällä itseään Ranskaa, hallitsevaa Euroopan mestaria. Suomen Koripalloliitto on päättänyt järjestää huippuottelun Tampereella suositun Delfin Basket –turnauksen yhteydessä Hakametsän Jäähallissa. Tampereen kaupunki tarjoaa 2500 ensimmäiselle turnausosallistujalle sisäänpääsyn.

22.10.2014 Yhteistyökumppanit

Susijengin Petteri Koponen haastaa korisyhteisön Movemberiin

Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin Petteri Koponen haluaa aktivoida koko suomalaisen koripalloyhteisön mukaan Movemberiin. Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja, joka kerää varoja eturauhas- ja kivessyövän tutkimukseen sekä miesten terveyden edistämiseen.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

8.12.2012 13:59 EM-karsinnat

Nuorten maajoukkueiden EM-vastukset arvottu

Itä-Eurooppa tulee jälleen tutuksi Suomen nuorten maajoukkueille kesän maajoukkuesavotan aikana. ”Sudenpennut” ottavat mittaa muista B-divisioonamaista EM-kisojen merkeissä Unkarissa, Bosniassa, Makedoniassa ja Romaniassa. EM-vastustajat Suomen maajoukkueille arvottiin lauantaina Saksassa.

8.12.2012 Haastattelu

All Star –valmentajat: ”Eteenpäin mennään koko ajan”

Suomen lupaavimmat vuonna 1998 ja sen jälkeen syntyneet nuoret koripalloilijat kerääntyivät alkuviikolla Vierumäelle kauden toiselle All Star –leirille, joilla kartoitetaan paitsi kykyjä nuorten maajoukkuetoimintaan myös totutetaan pelaajia maajoukkueiden yhteiseen pelitapaan sekä maajoukkuetason harjoitteluun. All Star -päävalmentajat Harri Jokela (tytöt) ja Ville Tuominen (pojat) olivat leirin päätyttyä tyytyväisiä näkemäänsä.

Näytä lisää vastaavia