All Star –valmentajat: ”Eteenpäin mennään koko ajan”

8.12.2012 Suomen lupaavimmat vuonna 1998 ja sen jälkeen syntyneet nuoret koripalloilijat kerääntyivät alkuviikolla Vierumäelle kauden toiselle All Star –leirille, joilla kartoitetaan paitsi kykyjä nuorten maajoukkuetoimintaan myös totutetaan pelaajia maajoukkueiden yhteiseen pelitapaan sekä maajoukkuetason harjoitteluun. All Star -päävalmentajat Harri Jokela (tytöt) ja Ville Tuominen (pojat) olivat leirin päätyttyä tyytyväisiä näkemäänsä.

1. Tällä viikolla järjestettiin meneillään olevan 2012/13-pelikauden toinen All Star -leiri. Kertokaa, mistä kaikesta leirin sisältö koostui.

 

Harri Jokela: Ensimmäisellä leirillä keskityimme henkilökohtaisten taitojen kartoittamiseen ja opettamiseen ja sitä kautta pystyimme evästämään pelaajia kotiharjoittelun suhteen. Tällä leirillä harjoittelimme joukkuekonseptia; tytöt pääsivät ensimmäisen kerran tutustumaan susipelaamiseen – siihen, miten sudet hyökkäävät ja miten sudet puolustavat. Teimme tytöistä neljä joukkuetta ja yritimme pelata mahdollisimman hyvin konseptimme mukaisesti. Välillä toimi hyvin, välillä löytyi enemmän harjoittelun varaa.

 

Ville Tuominen: Aloitimme poikien puolella puolustuksen perusteista, jonka lisäksi kävimme läpi susien kaksi ensimmäistä hyökkäyskuviota. Viikon aikana kasasimme ison kasan materiaalia pojille, jotka eivät ole vielä tottuneet aivan näin organisoituun hyökkäykseen. Hyvin pojat kuitenkin vastasivat huutoon.

 

2. Miltä 1998 ja myöhemmin syntyneiden ikäluokka silmissänne näyttää?

Jokela: Koko ajan on menty eteenpäin, eikä tämä ole markkinointipuhetta. Muutamat tämän ikäluokan tytöt pelaavat jo 16-vuotiaiden tyttöjen ringissä, mutta seuraavakin porras on ominaisuuksiltaan oikein lupaava. Jopa muutamat vuonna 2000 syntyneet pelaajamme pärjäsivät taidoiltaan ja tiedoiltaan ihan hyvin. Tätä nykyä ei enää tarvitse miettiä, onko joukossa pelaajia, joiden opettaminen täytyy aloittaa aivan perusasioista.

 

Tuominen: Vuosi vuodelta ikäluokat tuntuvat toteuttavan konseptiamme paremmin. Lisäksi All Star -leirien pelaajat näyttävät koko ajan enemmän koripalloilijoilta. Yli kymmenessä vuodessa on tapahtunut iso muutos. Juuri puhuimme keskenämme valmentajien kanssa, että parin vuoden aikana pelaajien lähtötaso on noussut – vaikka on tietenkin muistettava ikäluokkien olevan erilaisia.

 

3. Toinen All Star -leiri on nyt takana. Miten tästä jatketaan?

Jokela: Seuraava ja kolmas All Stars-leiri järjestetään tammi- ja helmikuun taitteessa, ja kyseessä on viimeinen tämänmuotoinen leiri, jonka jälkeen alkaa sisääntulomaajoukkuevaihe. Toukokuussa järjestetään ensimmäinen virallinen maajoukkue-ehdokkaiden leiri, jonka jälkeen kesä menee harjoitellessa. Tavoitteemme on, että kesällä pelataan ensimmäiset viralliset maaottelut susipaita päällä ja vuoden päästä ollaan valmiit hyppäämään 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen mukaan.

 

Tuominen: Tämä oli viimeinen ”massaleiri”, eli tammikuun lopulla alkavalle leirille kutsutaan runsaat 30 pelaajaa – noin puolet tämän leirin pelaajamäärästä. Valmennusteknisesti tämä helpottuu, koska ison pelaajamassan hallitsemisessa ja opettamisessa on omat haasteensa. Pääsemme evästämään sisääntulomaajoukkueeseen ehdolla olevia pelaajia yhä yksityiskohtaisemmin ja saamme tilaisuuden kartoittaa laajemmin pelaajaprospekteja tulevia juniorimaajoukkueita silmällä pitäen.

 

 Lue myös "Koripallolupaukset kerääntyvät All Star-leirille Vierumäelle".

Lisätiedot: Suomen maajoukkueet
 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

24.1.2015 12:00 Junioriturnaus

Susijengi kohtaa Euroopan mestari Ranskan Tampereella!

Susijengi aloittaa ensi kesänä pelillisen valmistautumisensa EM-kisoihin 1.8.2015 isännöimällä itseään Ranskaa, hallitsevaa Euroopan mestaria. Suomen Koripalloliitto on päättänyt järjestää huippuottelun Tampereella suositun Delfin Basket –turnauksen yhteydessä Hakametsän Jäähallissa. Tampereen kaupunki tarjoaa 2500 ensimmäiselle turnausosallistujalle sisäänpääsyn.

22.10.2014 Yhteistyökumppanit

Susijengin Petteri Koponen haastaa korisyhteisön Movemberiin

Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin Petteri Koponen haluaa aktivoida koko suomalaisen koripalloyhteisön mukaan Movemberiin. Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja, joka kerää varoja eturauhas- ja kivessyövän tutkimukseen sekä miesten terveyden edistämiseen.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

8.12.2012 13:59 EM-karsinnat

Nuorten maajoukkueiden EM-vastukset arvottu

Itä-Eurooppa tulee jälleen tutuksi Suomen nuorten maajoukkueille kesän maajoukkuesavotan aikana. ”Sudenpennut” ottavat mittaa muista B-divisioonamaista EM-kisojen merkeissä Unkarissa, Bosniassa, Makedoniassa ja Romaniassa. EM-vastustajat Suomen maajoukkueille arvottiin lauantaina Saksassa.

17.3.2011 Pohjoinen alue

EM-karsintojen fanikatsomot täyttyy vauhdilla

Koripalloseurat ovat tarttuneet aktiivisesti ensi elokuussa pelattavien EM-karsintaotteluiden lipputarjoukseen ja täyttäneet Helsingin Jäähalliin kaavaillut alkuperäiset fanikatsomot. Koripalloliitto on laajentanut fanikatsomoita, jotta kaikki seurat voivat hyödyntää maaliskuun loppuun saakka voimassaolevan tarjouksen.

9.3.2011 Pohjoinen alue

Seuroille EM-karsintalippuja tarjoushintaan maaliskuun loppuun saakka

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten koripallomaajoukkueen elokuussa pelattaviin EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Karsintojen kotiottelut pelataan Helsingin Jäähallissa 15.8. (Portugali) ja 21.8. (Unkari) ylösheiton tapahtuessa klo 19 molempina ottelupäivinä. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen maaliskuun loppuun saakka mahdollisuuden lunastaa pääsylippuja tarjoushintaan.

30.4.2010 EM-karsinnat

Basket.fi-sivut avattu Facebookissa – osallistu kisaan!

Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.

Näytä lisää vastaavia