Naisten maajoukkue kohtaa Latvian Tapiolassa tiistai-iltana

28.7.2008 Naisten koripallomaajoukkue pelaa kesän ensimmäisen kotimaaottelunsa tiistaina, kun Pekingin olympialaisiin lentävä Latvia saapuu Suomeen olympiakenraaliinsa. Suomi ja Latvia kohtasivat viime viikolla Riiassa, jossa Latvia vei maaottelun nimiinsä 72-56 (36-28).

Suomi joutui pelaamaan viime viikon Ukraina- ja Latvia-maaottelut vajaalla kokoonpanolla loukkaantumisten vuoksi. Suomen riveistä puuttui mm. Taru Tuukkanen, jonka polven sivusiteessä on todettu pieni repeämä. Tuukkanen on maaottelutaistoista sivussa arviolta elokuun puoleenväliin asti.

Suomi saa kuitenkin Latvia-otteluun jalkeille vahvan kokoonpanon. Reetta Piipari, Niina Laaksonen, Heta Korpivaara, Tiina Sten ja kumppanit esiintyivät edukseen jo Latviassa, jossa Suomi jätti Ukrainan taakseen 78-69.

- Emme tietenkään anna Latvialle mitään ilmaiseksi. Haastoimme heidät tasaväkiseen otteluun jo viime viikolla, ja kotikentällä pitäisi pystyä vielä parempaan, kertoo Suomen apuvalmentaja Jukka Mantere.

Viime kesän EM-kisoissa neljännelle sijalle päätyneellä Latvialla on mukanaan maailmanluokan joukkue. Latvian ehdoton tähti on 176-senttinen, 25-vuotias laituri Anete Jekabsone-Zogota, joka tehtaili EM-kisoissa 17,2 pistettä, 3,3 levypalloa, 3,2 syöttöä ja 1,3 riistoa ottelua kohden.

Lisämielenkiintoa Latvian joukkuetta kohtaan tuo Suomessakin pelanneen 185-senttisen Ieva Taren paluu entiseen kotihalliinsa Tapiolaan. Tare pelasi Hongassa naisten SM-sarjaa kaudella 1995-96.

Naisten koripallomaaottelu Suomi-Latvia Tapiolan Urheiluhallissa tiistaina 29. heinäkuuta klo 20:00. Pääsyliput: aikuiset 10 €, lapset 5 € (alle 16 v.).

Suomen kokoonpano Latvia-ottelussa 29.7.

Viime hetken kokoonpanotäydennykset mahdollisia.

HARKKO

Piia

180 cm

08.01.1987

Catz

HELENIUS

Sanna

183 cm

31.03.1984

free agent

IGNATIUS

Kia

177 cm

11.01.1990

Espoo Team

KORPIVAARA

Heta

185 cm

08.08.1984

free agent

LAAKSONEN

Niina

185 cm

14.12.1984

Phard Napoli, ITA

LEHTONEN

Riikka

180 cm

21.10.1982

free agent

PIIPARI

Reetta

172 cm

22.01.1980

free agent

STEN

Minna

187 cm

21.12.1987

Catz

STEN

Tiina

188 cm

18.06.1985

free agent

VÄLIKOSKI

Sandra

185 cm

22.03.1989

Espoo Team

Päävalmentaja: Domingo Diaz
Apuvalmentaja: Jukka Mantere
Joukkueenjohtaja: Lea Hakala



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

2.2.2016 Maaottelu

Ennakkolipunmyynti naisten EM-karsintaotteluun Suomi-Ruotsi käynnistynyt

Naisten koripallomaajoukkue, Naarassudet, kohtaa seuraavassa EM-karsintaottelussaan länsinaapuri Ruotsin. Ottelu pelataan Töölön Kisahallissa lauantaina 20.2. Ruotsalaisten kannattajaryhmä Moose Nation kaavailee tuovansa otteluun satoja ruotsalaiskannattajia. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa (Lippupalvelu).

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

28.11.2013 12:45 Yhteistyökumppanit

Susijengi Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, korisperhe laajasti hyvällä asialla

Suomalainen koripalloperhe tekee tänä jouluna hyvää monellakin rintamalla. Miesten maajoukkue eli Susijengi on lupautunut valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, kun taas liigatasolla Catz Lappeenrantaa ja KTP-Basketia edustavat sisarukset Dionne ja Michael Poundsin ovat haastaneet miesten ja naisten pääsarjaseurat lahjakeräykseen vähävaraisille perheille.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

Näytä lisää vastaavia