EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

13.3.2012 06:57 Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

Suomen maajoukkueiden EM-karsintaotteluiden liput myy Lippupalvelu. Tarjolla on yksittäislippujen lisäksi kahden ja neljän ottelun kausikortit sekä yhden ja kahden ottelun perheliput (2+2 henkeä).

Viime vuonna Sasu Salin ja kumppanit saalistivat EM-karsinnasta kisapaikan ja sijoittuivat EM-parketeilla upeasti yhdeksänneksi.

Naisten EM-karsinnat pelataan kesä-heinäkuussa Tikkurilan Valtti Areenalla, kun miehet puolestaan taistelevat EM-kisapaikasta elo-syyskuussa Helsingin Jäähallissa. Kuvassa Suomen Heta Korpivaara. Kuvat: Tomi Kaminen & Ville Vuorinen.

Suomen miesten maajoukkue aiheutti viime vuonna yhden suomalaisen urheiluvuoden kohokohdista taisteltuaan itsensä ensin 16 vuoden tauon jälkeen takaisin EM-kisoihin ja sijoittumalla niissä sensaatiomaisesti yhdeksänneksi. Suomen kahteen ratkaisevaan EM-karsintaotteluun pakkautui viime elokuussa yhteensä 13.000 katsojaa.

Suomen Koripalloliitto ei ole ”Susijengin” menestyksestä huolimatta nostanut lippujen hintoja, vaan edullisimmillaan Suomen otteluun voi edelleen lunastaa normaalihintaisen fanikatsomon pääsylipun 16 euron hintaan. Vieläkin edullisemmin korisfanit pääsevät lunastamalla joko kahden tai neljän ottelun kausikortin.

- Viime vuoden EM-karsintaottelut olivat fantastisia tapahtumia. Haluamme nytkin tarjota kaikille mahdollisuuden tulla seuraamaan eurooppalaista huippukorista ja kannustamaan Suomen maajoukkueet takaisin EM-kisoihin. Lippuhintojen korottamisen asemesta olemme panostaneet mm. perhelippuihin, joilla koko perhe pääsee nauttimaan otteluista erittäin kohtuullisin hinnoin, kommentoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

Kahden aikuisen ja kahden alle 12-vuotiaan lapsen sisäänpääsyn sisältävän perhepaketin voi yksittäiseen otteluun lunastaa edullisimmillaan 45 euron hintaan. Kahden ottelun vastaava paketti maksaa vain 80 euroa.

Naisten EM-karsintapeleihin kaikki liput maksavat kymmenen euroa.

Kaikki lippuvaihtoehdot ovat nähtävissä Basket.fi-palvelun EM-karsintasivustolla osoitteessa www.basket.fi/em-karsinta. Liput myy Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani Lippupalvelu, joka palvelee netissä, puhelimitse sekä yli 80 lippukaupassaan ympäri maan. Lisäksi varatut liput voi noutaa kaikista R-kioskeista.

Maajoukkueiden EM-karsintalipuista kaikki yksittäisliput ovat myynnissä Lippupalvelun nettikaupassa. Lippupaketit ja kausikortit ovat toistaiseksi myynnissä ainoastaan Lippupalvelun lippukaupoissa.

Miesten EM-karsintojen kotiottelut 2012 Helsingin Jäähallissa

pe

17.08.

Suomi

-

Albania

19:00

pe

24.08.

Suomi

-

Belgia

19:00

ke

05.09.

Suomi

-

Puola

19:00

ti

11.09.

Suomi

-

Sveitsi

19:00

Naisten EM-karsintojen kotiottelut 2012 Valtti Areenalla

ke

13.06.

Suomi

-

Luxemburg

19:00

la

23.06.

Suomi

-

Latvia

16:00

ke

04.07.

Suomi

-

Kreikka

19:00

la

14.07.

Suomi

-

Italia

19:00

Lue myös seuraavat 

Henkilöt

 
13.2.2007 Pohjoinen alue

Vantaan Energia Areena maajoukkueiden uusi kotiluola

Suomen Koripalloliitto ja Vantaan Energia Areena ovat sopineet ensi kesän miesten ja naisten maajoukkueita koskevasta yhteistyöstä. Myyrmäen urheilupuistoon rakennettu ja uutuuttaan kiiltävä Energia Areena toimii koripallon lippulaivojen kotiluolana tulevissa EM-karsintaotteluissa. Areenalle mahtuu koripallo-otteluihin 2600 katsojaa.

22.4.2004 Pohjoinen alue

EM-karsintojen kotiottelupaikat valittu – YLE vahvasti mukana

Miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat ensi syyskuussa viisi EM-karsintojen otteluaan Suomen kamaralla. Pelipaikat kyseisille otteluilla on valittu. Suomen Koripalloliitto on myös solminut EM-karsintoja koskevan televisiointisopimuksen YLE:n kanssa, joka takaa kattavan näkyvyyden Suomi-koriksen lippulaivoille.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

10.12.2003 Pohjoinen alue

Naisille pienempi pallo 1.7.2004 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

5.12.2008 Pohjoinen alue

Korisnaiset taistelevat A-divisioonan paikastaan Forssassa ja Lahdessa

Suomen naisten koripallomaajoukkue pelaa huipputärkeät kotiottelunsa Bosnia-Hertsegovinaa, Iso-Britanniaa ja Romaniaa vastaan tammikuussa Forssassa ja Lahdessa. Kyseisissä otteluissa on panoksena kaksi paikkaa Euroopan A-divisioonassa.

16.11.2007 Pohjoinen alue

Miesten ja naisten EM-karsintojen pelitavat selvillä

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet pelaavat ensi vuonna EM-karsintojen A-divisioonassa tähtäimenään paikka EM-lopputurnaukseen 2009. Kansainvälinen koripalloliitto on julkaissut karsintajärjestelmät. Lohkoarvonnat suoritetaan Italian Venetsiassa 16. helmikuuta 2008. Kävi niissä miten tahansa Suomen maajoukkueet tulevat kohtaamaan karsinnoissa todellisia huippumaita.

22.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat nimetty

Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

31.7.2015 Pohjoinen alue

Elokuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

2.6.2015 Pohjoinen alue

Kori-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 2.6.

Tiistaina 2.6. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman Kori-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Kataja Basketin historialliseen Suomen mestaruuteen sekä päättyneeseen Korisliiga-kauteen, jonka lisäksi haastattelussa on Eurocup-voittaja, Susijengi-tähti Petteri Koponen.

14.4.2015 09:00 Pohjoinen alue

Susijengin EM-kisakenraalin lipunmyynti käynnistynyt Lippupalvelussa

Viime vuonna tehtiin historiaa, kun lähes 10 000 suomalaista matkasi Susijengin tueksi Espanjan MM-kisoihin. Ensi kesänä Susijengi saa vieraakseen hallitsevan Euroopan mestarin lisäksi EM-kuutosen Ukrainan. Suomen maajoukkue isännöi Ukrainaa tasan viikko ennen EM-kisojen alkua Helsingin Jäähallissa perjantaina 28.8. Ottelun lipunmyynti on käynnistynyt Lippupalvelussa.

3.3.2015 Pohjoinen alue

Kausi 2014-15 päätetään korisperheen risteilyllä 27.5.

Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.

5.12.2014 Pohjoinen alue

Haluatko ensimmäisenä tiedon, kun Susijengin EM-kisaliput tulevat myyntiin?

Joulukuun 8. päivänä selviää EM-kisojen lohkoarvonnoissa Pariisissa keitä isäntämaa Ranska sekä Suomen Susijengi saavat vastustajikseen Montpellierissä 5.-10.9.2015 pelattavaan EM-alkulohkoon. Suomen Koripalloliitto käy parhaillaan neuvotteluita EM-lipuista. Haluatko sinä ensimmäisten joukossa tiedon, kun Susijengin EM-kisaliput tulevat myyntiin?

17.3.2011 Pohjoinen alue

EM-karsintojen fanikatsomot täyttyy vauhdilla

Koripalloseurat ovat tarttuneet aktiivisesti ensi elokuussa pelattavien EM-karsintaotteluiden lipputarjoukseen ja täyttäneet Helsingin Jäähalliin kaavaillut alkuperäiset fanikatsomot. Koripalloliitto on laajentanut fanikatsomoita, jotta kaikki seurat voivat hyödyntää maaliskuun loppuun saakka voimassaolevan tarjouksen.

9.3.2011 Pohjoinen alue

Seuroille EM-karsintalippuja tarjoushintaan maaliskuun loppuun saakka

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten koripallomaajoukkueen elokuussa pelattaviin EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Karsintojen kotiottelut pelataan Helsingin Jäähallissa 15.8. (Portugali) ja 21.8. (Unkari) ylösheiton tapahtuessa klo 19 molempina ottelupäivinä. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen maaliskuun loppuun saakka mahdollisuuden lunastaa pääsylippuja tarjoushintaan.

Näytä lisää vastaavia