Naisten divarissa kärjen takana tasaista

16.12.2004 Naisten I divisioonaa on tahkottu ensimmäinen kierros ja sarjan luonne on pysynyt hyvin pitkälti odotetun kaltaisena. Kovalla materiaalilla kauteen lähtenyt Catz jatkaa sarjakärjessä, mutta takana on tasaista ja SM–karsintaan oikeuttavat sijoitukset ovat vielä monen mutkan takana.

Lähinnä kärkisijoista taistelevat Pinja Espoosta, raumalainen Kaaron Roima ja ToPo Helsingistä, mutta myös Helsingin NMKY:llä ja Jyväskylän HoNsU:lla on mahdollisuus työntää lusikkansa soppaan. Nähtäväksi jää myös saako tamperelaisryhmä Raholan Pyrkivä uutta virtaa kovasta kotivoitostaan sarjakakkosesta KaaRo:sta.

Mielenkiinto naisten divarissa säilyy siis myös kauden toisella puoliskolla ja kamppailu paikasta kevätauringossa tulee käymään yhä kiihkeämpänä kun lopullista nokkimisjärjestystä selvitellään.

Yksi toistaiseksi yli muiden

Sarjan kärkijoukkue Lappeenrannan Catz on pelannut jo kymmenen ottelua ilman ainoatakaan tappiota ja tilanne onkin herättänyt jopa veikkailuja siitä, kykeneekö Catz selviytymään kaudesta puhtaalla pelillä. HNMKY:n valmentaja Jussi Laakso totesikin Catzille kärsityn tappion jälkeen olevansa todella yllättynyt, mikäli joukkue häviää yhdenkään pelin, sillä Lappeenrannassa HNMKY pelasi liki kauden parasta peliään ja silti lopputulos oli tyly tappio luvuin 64-80.

Catzin tehokkuutta tukevat myös tilastot, sillä joukkue on tehnyt eniten pisteitä (81,0) ottelua kohden, mutta samalla myös päästänyt niitä vähiten (56,7). Näin keskimääräinen voittomarginaali on ollut peräti 24,3 pistettä. Catzin valmennusportaan mukaan tilanne ei aiheuta muutoksia valmistautumiseen.

- Meidän on pelattava yksi ottelu kerrallaan ja jokainen ottelu on erikseen lähdettävä voittamaan, eihän koripallo-ottelussakaan saa kahdeksan pisteen eroa yhdellä heitolla kiinni, kertoi Catz-luotsi Elena Aleksandrova.

Kauden yksi mielenkiintoisimmista kamppailuista tullaan näkemään 19.12. Lappeenrannassa, kun sarjakakkonen ja toistaiseksi parhaiten Catzille kampoihin laittanut KaaRo saapuu kotijoukkueen vieraaksi. Mikäli Kaakon tytöt onnistuvat raumalaiset kellistämään, alkaa muille tulla kiire, mikäli mielivät Catzin sarjanousun estää.

Karsintapaikoista taistellaan

Sarjakärjen takana kakkospaikkaa pitää KaaRo, joka kuitenkin 11.12. kärsi yllättäen kauden toisen tappionsa jouduttuaan nöyrtymään RaPy:lle Tampereella luvuin 71-90. Tämä tiivisti entisestään taistelua sarjan kakkos– ja kolmostilasta ja samalla SM-karsintapaikasta. KaaRo:n joukkueesta ovat vahvasti esillä Tiia Huuhka ja Lotta Aaltonen. Rauman nuori tutkapari on takonut yhteensä 42,1 pistettä ottelua kohti molempien tyttöjen pistekeskiarvon ollessa yli kahdenkymmenen. Kaksikosta Huuhka järjesti ottelussa Puhuttaria vastaan varsinaisen näytöksen upottamalla kovilla prosenteilla peräti kahdeksan kolmosta ja kooten 37 pistettä.

Alkukauden positiivinen yllättäjä ToPo on viime aikoina hieman menettänyt virettään, josta kertoo Forssassa kärsitty viiden pisteen tappio sarjan häntäpään FoKoPo:lle. Samalla ToPo putosi sarjassa neljänneksi, kun espoolaisryhmä Pinja vastaavasti on viime aikoina hankkinut voitot niin Raholasta kuin Helsingin Namikastakin. Pinjassa Evi Mustakari jatkaa vakuuttavia otteitaan ja johtaa divarin korintekotilastoa 27,5 pisteen keskiarvollaan.

- Evin kaltainen kokenut ja taitava peluri kelpaisi varmasti myös monelle SM–sarjajoukkueelle, arvioi HNMKY:n valmentaja Jussi Laakso.

Sarjassa viidentenä keikkuu Laakson HNMKY, joka toistaiseksi joutuu kantamaan divarin toiseksi parhaan helsinkiläisjoukkueen titteliä kärsittyään varmasti kirvelevän tappion paikallishegemoniaottelussa ToPo:lle marraskuussa. Tasaisella ja laajalla materiaalillaan NMKY:n tytöt esittävät parhaimmillaan nautittavaa vauhtipeliä, mutta otteiden ailahtelevaisuus on Laakson mielestä ollut joukkueen akilleen kantapää. Laakson mukaan seuraavat kaksi ottelua Raholaa ja Puhuttaria vastaan tulevat pitkälti näyttämään loppukauden suunnan.

Keski-Suomessa tuskaista

Ennen kauden alkua yhdeksi sarjan kärkijoukkueista veikkailtu Jyväskylän ylpeys HoNsU löytyy kymmenen kierroksen jälkeen vasta sijalta kuusi saldonaan neljä voittoa ja kuusi tappiota. Toisaalta HoNsU on pelannut äärimmäisen tiukkoja kamppailuja mm. ToPo:a ja Joensuuta vastaan, mutta hävinnyt lopuksi niukasti. Munkkalaisille honsuttaret taipuivat esimerkiksi vasta jatkoajan jälkeen.

Keskisuomalaisten valmentaja Ensio Helimäki totesikin, että ratkaisuhetkillä vastuukantajia on liian vähän, varsinkin kun joukkueen ykköspelinrakentaja Riikka Leppä on ollut pitkän aikaa "telakalla" kylkivamman takia. Helimäen mukaan nuori Salla Viitanen ja Piia Kratsch ovat olleet tasaisen varmoja, muilla pelisuoritus on ailahdellut enemmän tai vähemmän.

Kevätkaudelta Helimäki odottaa kuitenkin otteiden paranevan ja pitää mahdollisena HoNsU:n nousua taistelemaan vielä karsintapaikasta. Lisäksi Helimäen "joululahjalistalla" on toivomus siitä, että A–junioreiden ottelut eivät menisi niin usein päällekkäin naisten divarin kanssa.

Panokset kovenevat häntäpäässä

Sarjan häntäpäässä Rahola ponnisti ylöspäin kohti keskikastia ottamalla yllätysvoiton KaaRo:sta. Tamperelaisten kauden neljäs voitto nosti heidät tasapisteisiin HoNsU:n kanssa ja samalla joukkue jätti taakseen FoKoPo:n, joka koki vierastappion Jyväskylässä.

Rahola kuuluu niinikään joukkueisiin, joka hyvänä päivänä pelaa kuin hurmiossa, mutta taantuu ajoittain varsin keskinkertaiseen pelaamiseen. Raholan joukkueen valopilkkuna on koko alkukauden häärinyt Jaana Oksanen. Tamperelaisten korinalusvaltti johtaa ylivoimaisesti divisioonan levypallotilastoa 14,7 irtopallon keskiarvolla ja on lisäksi tehtaillut korejakin yli 15 pisteen ottelutahdilla. RaPy:n kohdalla tilanne on sama kuin kauden alussakin, oikeastaan kukaan ei tiedä minkälainen seuraava peli tulee olemaan, sillä hyvän ja huonon päivän ero on kovin suuri. KaaRo-voitto kuitenkin osoitti, että jos joukkueessa palaset loksahtavat kohdalleen niin etenkin kotiluolassaan RaPy on vaikea vastus ja voi nousta loppukaudesta sarjataulukossa yllättävänkin korkealle.

FoKoPo on alkukauden kangertelun jälkeen saanut myös otteisiinsa lisää puhtia. Tämän sai kokea nahoissaan mm. ToPo, joka joutui marraskuussa poistumaan Feeniksistä niukka viiden pisteen tappio niskassaan. Kaksi muuta voittoaan forssalaiset ovat hankkineet Joensuun Katajan ja Puhuttarien kustannuksella.

Alkukaudesta sarjassa pitkään perää pitänyt JoKa jätti suoran putoajan paikan ottamalla yllättäen kauden toisen voittonsa Jyväskylässä HoNsU:sta ja näin ollen Puhuttaret ovat tällä hetkellä yhdellä voitollaan sarjassa viimeisenä. Joensuussa koritehtailu on pitkälti levännyt Tiina Aaltosen ja Laura Toivosen harteilla, mutta Ilkka Palviaisen luotsaama joukko tulee tarvitsemaan tukea myös muilta pelaajilta, jotta Kataja pysyy tavoitteessaan sarjapaikan säilyttämisessä.

Puhuttarien paletti on elänyt läpi kauden ja naisten divisioonakokemusta on saanut tällä kaudella jo 19 eri pelaajaa, joka toisaalta saattaa olla yksi syy voittosarakkeen tyhjyydelle. Joukkueessa korintekovastuu on jakaantunut äärimmäisen tasaisesti, mistä kertoo se, että 6 – 10 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla on pelannut yhdeksän tyttöä. Toisaalta taas selkeän profiilipelaajan puute saattaa näkyä tiukoissa väännöissä, joissa selkeitä ratkaisijoita tarvitaan.

Jännitteitä siis riittää edelleen naisten divisioonassa ja tarjolla tulee kevättä kohti edettäessä olemaan entistä jännittävämpiä otteluita, kun jokaisella ottelulla voi olla ratkaiseva merkitys taistelussa sarjanoususta tai vastaavasti putoamiskamppailun välttämisessä. Joulutauko sarjassa alkaa 19.12. pelattavan kierroksen jälkeen ja sarja jatkuu taas tammikuun puolivälissä, joten joukkueilla on aikaa hioa kuvioitaan ja luoda uusia sotasuunnitelmia kevätpuoliskon otteluihin.

Mikko Tupamäki
Kirjoittaja on Catzin valmennuspäällikkö ja
Koris.netin vapaaehtoistoimittaja



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_i_divisioona/

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia