Koripalloliiton hallitukseen uusia jäseniä

8.12.2007 Helsingissä lauantaina järjestetty Suomen Koripalloliiton liittovaltuuston syyskokous on valinnut hallitukseen uusia jäseniä. Erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uusina kasvoina tulivat valituiksi Kari Kaario Espoosta, Esko Strandberg Forssasta ja Tom Westerholm Uudestakaupungista.

Hollolalainen Jorma Sinkkilä oli erovuorossa, mutta tuli valituksi jatkokaudelle. Erovuoroisia hallituksen jäseniä olivat lisäksi Jussi Hilakari, Eero Oksava ja Rauno Segersvärd.  

Timo Virolainen tuli marraskuussa valituksi Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU) hallitukseen ja erosi Koripalloliiton hallituksesta. Virolaisen tilalla liittohallituksessa tulee toimimaan vuoden 2008 loppuun hänen henkilökohtainen varajäsenensä Seppo Manninen Savonlinnasta.

Uudella kokoonpanolla liittohallitus aloittaa toimintansa vuoden 2008 alusta. Hallitustyötä valittiin aiemmin johtamaan espoolaisyrittäjä Curt Lindbom. Hallituksessa jatkavat Markku Annanolli, Tuula Korte ja Ira Pasi.

Lauantaisessa kokouksessaan liittovaltuusto hyväksyi myös Koripalloliiton vuosisuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2008, joka on suuruudeltaan noin 3,5 miljoonaa euroa ja tähtää 50 000 euron ylijäämään.



Lisätietoja: /koripalloliitto/
 
5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

13.2.2018 Pohjoinen alue

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa, ilmoittautuminen päättyy 1.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 1.3. ja kurssille on vielä varmasti 7 paikkaa jäljellä.

19.12.2017 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaariin lisää majoitustilaa opistotasoisissa huoneissa

Nuorisovalmennuseminaariin on saatu lisää majoitustilaa. Lisämajoitustila on opistotasoisissa huoneissa ja huoneet ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä seminaariin on osallistumassa jo 150 valmentajaa.

22.11.2017 3x3

3x3 koripallo esittäytyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Lauantaina seminaarissa esittäytyy myös 3x3 - koriksen uusi olympialaji.

13.11.2017 Pohjoinen alue

Koripalloliiton alueiden aluehallitukset valittu kaudelle 2018-2019

Suomen Koripalloliiton aluekokouksissa valittiin aluehallitukset seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Alueiden puheenjohtajina jatkavat tutut nimet, kun Tenho Ulmanen (etelä) Ira Pasi (kaakko), Outi Keski-Saari (keskinen), Anu Sivonen (läntinen) ja Markku Annanolli (pohjoinen) valittiin jatkokaudelle. Itäisellä alueella puheenjohtajaksi valittiin Jari Tuomainen.

13.11.2017 Pohjoinen alue

Ville Neva uusin esiintyjä Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Ville Neva täydentää seminaarin kattauksen.

30.10.2017 Pohjoinen alue

Mikko Tupamäki esiintymään Nuorisovalmennusseminaariin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Mikko Tupamäki on seminaarin viimeisin esiintyjäkiinnitys.

20.10.2017 Pohjoinen alue

Sami Kalaja ja Jyri Lohikoski mukaan Nuorisovalmennusseminaariin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Sami Kalaja ja Jyri Lohikoski tuovat osaamisensa mukaan.

3.10.2017 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset esiintyjät kiinnitetty

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Seminaarin avauspäivän esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.

31.8.2017 Pohjoinen alue

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa, ilmoittautuminen päättyy 21.9.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille on käynnissä. Koulutukseen on vielä 8 paikkaa jäljellä.

Näytä lisää vastaavia