13.3.2003 Runkosarjan kärkijoukkue Kataja Joensuusta saa kannettavakseen ennakkosuosikin viitan perjantaina alkaviin SM-Koriksen pudotuspeleihin. Joukkue on esiintynyt tasaisen vakuuttavasti ja se lähtee metsästämään tuplamestaruutta (Cup-mestaruus ja Suomen mestaruus) koko pudotuspeliruljanssin kattavan kotikenttäedun turvin. Pitkästä aikaa ollaan tilanteessa, jossa espoolaisjoukkue Honka lukeutuu haastajien kaartiin.
Honka näytti vielä joitain kierroksia ennen runkosarjan päätöstä marssivan pudotuspeleihin ykkösenä, mutta päätöskierroksilla oli yllätys tarjottavanaan. Hongan peli ei sujunut kauden aiempien esitysten malliin ja joukkue hävisi kaksi ottelua perätysten menettäen runkosarjan voiton Katajalle. Edellisen kerran Honka kärsi kaksi tappiota putkeen tammikuussa 2002, joten ei ihme, että Hongan leirissä ei tyytyväisiä ilmeitä löytynyt.
- Kyllä runkosarjan voiton menettäminen vetää mielen maahan. Pussihukkia ja Lappeenrantaa vastaan pelatut pelit olivat meille jo pudotuspelejä ja siksi tappiot niistä kaivavat mieltä, Hongan kapteeni Markus Hemdahl kertoi keskiviikkona.
Honka, kahden edellisvuoden mestarina, lienee kaikesta huolimatta Katajan ykköshaastaja, vaikka joukkue muuttui radikaalisti viimeisimmän mestaruuden jälkeen. Vielä kun tiistaisen ottelun jälkeen maajoukkuepelaaja Maurizio Pratesi ilmoitti joutuvansa selkäleikkaukseen, on fakta, että Hongan rivistöstä puuttuu aiempina vuosina joukkueessa ollutta kokemusta.
- Kyllähän nuo kaksi viimeisintä mestaruutta tulivat monen mielestä jo paperilla. Nyt joukkue on nuorentunut, mutta valmis taistelemaan. ”Maukan” (Pratesin) poissaolo on tietenkin harmittava asia, vielä kun meidän peli on tällä hetkellä hieman sekaisin, Hemdahl sanoi tuoden esille sen, että Hongan uusin hankinta Dan Cross ei vielä ole täysin päässyt sisään joukkueen juoksupeliin.
Aivan mustia kuvia Hongan pelaamisesta on kuitenkaan turha maalailla, voittihan joukkue saman verran runkosarjassa otteluita kuin Katajakin. Voimakkaasti uudistuneella joukkueella sitä voi pitää kelpo suorituksena. Hemdahlin mielestä syy löytyy penkin päästä.
- Kyllä meidän valmentaja Mihajlo Pavicevic on saanut pelaajista osaamisen esille loistavalla tavalla. Uskallan väittää, että jonkun muun valmentajan alaisuudessa ei tällä kaudella tällaista tulosta olisi saavutettu.
Pavicevicilla on kuitenkin työsarka edessään, mikäli aikoo ehtiä ajamaan Crossin Hongan peliin sisään.
Hongan koneen yskiminen runkosarjan päätöskierroksilla sekä joukkueen omat mainiot esitykset mahdollistivat siis kotikenttäedun Katajalle. Tällä kaudella jo Suomen Cupin voittanut joukkue pääsee pelaamaan loppuun asti kotikenttäedun turvin.
- Niin mikäli finaaleissa vielä ollaan mukana, Katajan valmentaja Timo Heinonen muistutti.
- Kyllä tilanne on niin, että nyt edetään peli kerrallaan. Ei tuo runkosarjan voitto vielä mitään etua ole meille antanut, sillä puolivälierien kotiedun olimme saavuttaneet jo aikaisemmin, Heinonen jatkoi.
Katajan viime kaudella saavuttama pronssimitali ja tämän kauden kultaiset Cup-mitalit ovat aiheuttaneet sen, että vierasjoukkueilla saattaa Joensuussa olla tukalat oltavat, kun kotiyleisö antaa äänekkään tuen omalle joukkueelleen. Katajan hieno pelivire kesti läpi runkosarjan, vaikka rivistöstä puuttui milloin Sami Laaksonen ja milloin Jukka Toijala.
- Molemmat miehet ovat nyt kunnossa. Itse asiassa täytyy vain ihmetellä miten Sami (Laaksonen) on itsensä kuntouttanut tuollaiseen kuntoon kuuden lepoviikon jälkeen. Toikan (Toijalan) kohdalla on haluttu ainoastaan lepuuttaa miestä pienen kolhun jäljiltä, Heinonen selvitti Toijalan poissaoloa kahdesta viimeisestä runkosarjapelistä.
Heinonen ei uskalla lähteä veikkaamaan ennakkosuosikkeja mestaruustaistelussa, vaan haluaa muistuttaa jokaisen joukkueen vaarallisuudesta.
- Kaikilla joukkueilla on mahdollisuudet. Esimerkkinä voin sanoa, että viimeisellä kierroksella omaa pudotuspelipaikkaansa ratkaisseet Porvoon Tarmo sekä Kouvolan Kouvot ovat molemmat voittaneet meidän viimeisessä kahdessa kamppailussa, Heinonen muisteli.
Samaa voidaan toki sanoa myös Hongan puolelta, sillä Lappeenranta kävi Espoossa voittamassa varmistaakseen oman paikkansa pudotuspeleissä.
- Tasaista on, mutta uskon, että voittaja löytyy nelikosta Honka, Kataja, PuHu tai KTP. Meidän tavoite oli kauteen lähdettäessä neljän parhaan joukkoon selviytyminen, joten siitä eteenpäin kaikki on plussaa, Hongan kapteeni Markus Hemdahl kertoi.
Maaliskuun viimeisenä päivänä pelattava ensimmäinen SM-finaali kertoo sen, ovatko Pantteri-patsaan metsästyksessä mukana edelleen Kataja ja Honka vai onko jokin muu joukkue pystynyt pudottamaan ennakkoon kovimpiin lukeutuvat joukkueet. Yllätystehtailuun joukkueille avautuu mahdollisuus jo perjantaina 14.3., kun pelataan ensimmäiset puolivälierät.
Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Kouvolalaislähtöisen valmentajan kausi Kiinan naisten pääsarjassa huipentuu edustamansa Shanxi Flamen finaalisarjaan Sichuania vastaan. Haakanan apuvalmentajana työskentelee Petri Jaakkola.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Koulutus tukee seuroja ja liikunta-alan yrityksiä markkinoinnin ja myynnin kehittämisessä sekä opettaa tekoälyn käyttöä arjessa. Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena yhteistyössä Business College Helsingin kanssa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.