Huffista SM-sarjaan palaavan KaPo:n valmentaja

24.5.2003 Naisten SM-sarjaan kuuden vuoden tauon jälkeen palaava Karhun Pojat on värvännyt edustusjoukkueensa päävalmentajaksi Leon Huffin. Helsinkiläisseura ja Huff ovat solmineet ensi kauden kattavan sopimuksen. Huff siirtyy KaPo:n penkin päähän Porvoosta.

53-vuotias Huff valmensi kaksi viimeistä kautta porvoolaista Tarmoa. Ensimmäinen kausi toi tullessaan nousun miesten SM-Korikseen. Valmentajauran tulokaskausi SM-tasolla tuotti Tarmolle kymmenennen sijan ja voittosuhteen 17-21.  

Suomen kansalaisuuden omaava Leon Huff muistetaan hyvin myös menestyksekkäästä pelaajaurastaan Suomessa. Hän saapui maahan Yhdysvalloista vuonna 1975 ja aloitti uransa Joensuun Katajassa. Myöhemmin hän voitti mm. kaksi Suomen mestaruutta ja yhden Suomen Cup -mestaruuden Torpan Poikien kanssa. Kaikkiaan Huff kirjautti SM-urallaan 17,2 pistettä ja 10,9 levypalloa ottelua kohden. Valmentajauransa Leon Huff polkaisi käyntiin vuonna 1995.  

Huffin uusi joukkue Karhun Pojat pelasi pääsarjatasolla viimeksi kaudella 1996-1997. Perinteikkäällä seuralla riittää kuitenkin meriittejä; se on saavuttanut kuusi kertaa SM-hopeaa ja 12 SM-pronssia.

Henkilöt

Asiat

 
30.4.2026 09:19 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten päävalmentajaksi Janne Hartikainen

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.

30.4.2026 09:16 Seura tiedottaa

LoU Basketin juniorijoukkueiden päävalmentajat valittu kaudelle 2026–2027

Tulevalla kaudella seurassa jatketaan hyvin toimivaa pelaajapolkumallia, jossa seuran valmennuspäällikkö Aleksi Iltanen on vahvasti mukana joukkueiden päivittäisharjoittelussa ja toimii päävalmentajien tukena.

16.4.2026 15:48 Valmentajat

Koripalloliitto käynnistää toukokuussa uuden koulutusohjelman, Master Coach -verkoston

Verkosto on täydennyskoulutusohjelma HKVT:n suorittaneille valmentajille ja se korvaa aikaisemman JVV-ohjelman. Koulutus on kohdennettu ennen kaikkea niille valmentajille, jotka haluavat auttaa toisia valmentajia kehittymään paremmiksi mentoroinnin ja vertaispalautteen avulla. Koulutuksessa on vielä 6 vapaata paikkaa.

16.4.2026 10:39 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lapualla

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lapualla yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

14.4.2026 14:49 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan valmennus kaudella 2026-2027

Tapiolan Hongan valmentajatilanne kaudelle 2026-2027 on hienolla mallilla. Suurimmassa osassa joukkueita päävalmentajat ovat jo selvillä. Päävalmentajien joukossa on tuttuja nimiä ja uudempia tuttavuuksia. Hongan valmennuksessa on jälleen huikeaa osaamista!

7.4.2026 13:47 Seura tiedottaa

Opiskelijoiden suusta: millaista on valmentaa ja opiskella Jyväskylän valmentajahautomossa

Me HoNsU:ssa haluamme olla paras mahdollinen korisyhteisö opiskelevalle valmentajalle. Millaiseksi korisyhteisöömme opiskelemaan muuttaneet valmentajat kokevat Jyväskylän? Kysyimme asiaa kolmelta valmentajaltamme Vilma Niemiseltä, Lauri Salmiselta ja Leevi Valtaselta!

31.3.2026 09:57 Valmentajat

Ilmoittautuminen FABC:n kansainväliselle valmentajaklinikalle on avattu

FABC järjestää Namika Areenalla Helsingissä kansainvälisen valmentajaklinikan 29.-30.8 yhteistyössä FIBA:n, Suomen Koripalloliiton, Suomen Valmentajien (SuVal) ja Helsingin NMKY:n kanssa.

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee pelaajakehitysvastaavaa

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

23.3.2026 09:31 Seura tiedottaa

Tule valmentajaksi Tikkurila-seuraan

Tikkurila-Seura hakee valmentajaa harrastekoripallojoukkueisiin.

16.3.2026 10:32 Valmentajat

Valmentaja, osallistu Lastenvalmennusseminaariin huhtikuussa – teemana taito ja taitavuus!

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä. Ilmoittautuminen on avoinna 7.4. asti.

Näytä lisää vastaavia