Honka, Vilpas ja Lahti haastavat Katajan

30.1.2003 Tulevana viikonloppuna (1.-2.2.) pelataan Joensuussa Suomen Cupin neljän joukkueen lopputurnaus, joka kantaa nimeä Elmo Sport Final Four. Neljän parhaan joukkoon ovat selviytyneet kotijoukkue Kataja, Honka Espoosta, Vilpas Vikings Salosta sekä Namika Lahti. Mikäli lähihistoriaan on uskominen niin Suomen Cupin voittoa juhlii sunnuntaina Kataja.

Vuodesta 1997 Suomen Cupin on voittanut joukkue, joka on isännöinyt lopputapahtumaa. Tänä vuonna järjestäjänoikeudet menivät Joensuuhun ja näin ollen ennakkosuosikin paineet ainakin historian osalta kasautuvat SM-Koriksen sarjakärjen Katajan niskaan.

- Ei tästä mitään paineita oteta. Kivahan se on pelata tutussa hallissa ja saada yleisön tuki taakseen. Viime vuonna samainen tapahtuma pelattiin LänsiAuto Areenalla, jolloin osalta pojista meni koko välieräottelu avaran hallin totutteluun, muisteli Katajan kapteeni Jukka Toijala.

Lauantain välieräotteluissa vastakkain ovat puolustava Cup-mestari Honka sekä isäntäjoukkue Kataja. Tämä kauden SM-sarjassa joukkueet ovat kohdanneet kertaalleen. Ottelu pelattiin ennen joulua Joensuussa, jolloin kotijoukkue oli parempi luvuin 80-58.

- Tuosta ottelusta jäi mieleen, että se oli hyvin tasainen ja ratkesi vasta aivan lopussa. Loppunumeroista tuli aivan liian suuret, joka taisi johtua siitä, että Honka vähän lopussa hellitti. Nyt viikonloppuna tilanne on aivan toinen, Toijala sanoi.

Honka on kärsinyt loukkaantumisista ja keskiviikon SM-kierroksella se pelasi kuuden miehen voimin. Hongasta kerrottiin, että Maurizio Pratesi ja Markus Hemdahl säästivät itseään viikonlopun tapahtumaan. Honka lähtee tapahtumaan puolustavana mestarina tavoitteenaan uusia mestaruus. Se montako pelaajaa viikonloppuna Hongan riveissä nähdään, on vielä arvoitus.

Katajallakin on kokoonpanossa tapahtunut muutoksia sitten joulukuun Honka-ottelun, sillä Katajan kantaviin voimiin kuuluva Sami Laaksonen on polvivaivaisena sivussa viikonlopun Cup-peleistä.

- Laaksosen poissaolo on toki valitettavaa, mutta tämä tilanne on opettanut meitä loppukautta ajatellen. Ei otteluita viidellä pelaajalla voi voittaa, joten tämä tilanne on tehnyt sen, että vastuu on jakautunut joukkueessa useammalle pelaajalle, mietiskeli Toijala.

Salo pirteässä kunnossa, Lahti pelaa edelleen vajaalla

Viikonlopun toinen välieräpari on Vilpas-Namika Lahti. Vaikka keskiviikon kierroksella Salo hävisikin Jyväskylässä, on se esittänyt pirteitä otteita viime aikoina voittamalla mm. Hongan. Salon otteet ovat ailahdelleet, mutta joukkueen runko on pysynyt vastustajaansa Namika Lahtea paremmin kasassa. Vilppaan ulkomaalaisvahvistukset ovat koko kauden pelanneet tasaisesti ja joukkue lähtee näillä näkymin terveellä joukolla Joensuuhun.

Aivan samaa ei voi sanoa Namika Lahdesta. Sami Lehtoranta ja Roope Suonio ovat pitkäaikaistoipilaina ulkona pelistä samoin kuin alkukauden Lahdessa pelannut Lataryl Williams. Näin ollen Lahti pelaa viikonloppuna yhden ulkomaalaisen turvin.

- On tässä toki se positiivinen puoli, että Tom Gustafsson on jälleen mukana joukkueessa. Keskiviikkona Lappeenrannassa ”Gusse” oli vielä vaisu, mutta hänen mukanaolonsa piristää koko joukkueen toimintaa. Uskomme, että olemme menossa oikeaan suuntaan koko ajan, kertoi Namika Lahden apuvalmentajana toimiva Sami Toiviainen.

Namika Lahti ja Salon vilpas ovat kohdanneet kertaalleen tällä kaudella SM-sarjassa. Tuolloin Lahti oli kotonaan parempi luvuin 88-82.

Salossa uskotaan vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin. Vaikka keskiviikkona ottelu Jyväskylää vastaan toi ainoastaan pitkän kotimatkan, lähtee joukkue tavoittelemaan finaalipaikkaa viikonloppuna. Vilppaassa ei haluta muistella SM-Koriksessa pelattua ottelua Lahtea vastaan, vaan katseet on jo käännetty tulevaan viikonloppuun.

Joensuu valmiina isännöimään

Suomen Cupin Final Four -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Joensuussa. Tästä ja Katajan SM-menestyksestä johtuen Joensuussa koripallo on iskenyt ihmisiin. Kataja odottaakin, että katsomo on täynnä, kun se lauantaina kohtaa Hongan.

- Olisihan se kiva palkita yleisö Cup-mestaruudella. Ajatukset ovat meillä olleet kuitenkin visusti runkosarjan otteluissa, joten vasta nyt ryhdymme miettimään viikonloppua, paljasti Toijala, joka on johdattanut Katajan hyvään vireeseen. Tammikuun aikana Kataja ei hävinnyt otteluakaan SM-sarjassa.

Viikonlopun tapahtumassa voidaan monella tapaa tehdä historiaa. Vuodesta 1968 asti ratkottu Suomen Cup -mestaruus on aiemmin mennyt Hongan ja Namika Lahden nimiin, kun taas Kataja sekä Vilpas tavoittelevat ensimmäistä titteliään.

Tapahtumassa pelataan lauantaina välierät ja sunnuntaina Cup-finaali. Finaalia ennen pelataan ns. pikkufinaali, jossa kohtaavat alempien sarjojen parhaiten Suomen Cupissa menestyneet joukkueet. Pikkufinaaliin tiensä selvittivät miesten I divisioonaa pelaava Helsingin HNMKY ja entisiä huippupelaajia kuhiseva ikämiesjoukkue Kisis Helsingistä.

Final Four –otteluohjelma 1.-2.2.2003

Pvm Ottelu Klo Paikka
la 01.02. Namika Lahti – Vilpas 14.30 Joensuun Urheilutalo
la 01.02. Kataja – Honka 17.00 Joensuun Urheilutalo
su 02.02. Kisis – HNMKY (pikkufinaali) 14.30 Joensuun Urheilutalo
su 02.02. Lauantain voittajat (Cup-finaali) 17.00 Joensuun Urheilutalo
 
21.1.2024 20:45 Suomen Cup

ToPo naisten Motonet Suomen Cupin mestari

ToPo vei nimiinsä naisten Motonet Suomen Cupin toisen kerran peräkkäin. Finaalissa kaatui PeKa selvin lukemin 106-77.

21.1.2024 12:01 Suomen Cup

ToPo ja PeKa naisten Motonet Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina klo 17:45

Naisten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa sunnuntaina, kun Torpan Pojat ja Peli-Karhut kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 17:52 Suomen Cup

Naisissa PeKa ja ToPo lunastivat paikat Motonet Suomen Cupin finaaliin

Naisten puolella Motonet Suomen Cupissa nähdään uusinta viime vuoden finaalista. PeKa eteni finaaliin kaatamalla Hongan. ToPo puolestaan pudotti Pyrinnön kyydistä. Urhea-hallissa pelattava finaali pelataan sunnuntaina 21. tammikuuta klo 17:45. Se on nähtävissä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

19.1.2024 14:00 Suomen Cup

Pystyykö kukaan horjuttamaan voittamatonta ToPoa naisten Suomen Cupissa?

Naisten Suomen Cupin välierät pelataan lauantaina 20. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Välierien voittajat kohtaavat finaalissa sunnuntaina. Torpan Pojat lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

15.1.2024 10:48 Pääjuttu

Motonet ja Suomen Koripalloliitto yhteistyöhön

Suomalainen perheyritys Motonet ja Suomen Koripalloliitto ovat sopineet yhteistyöstä. Motonet aloittaa koripallon juniorimaajoukkueiden toisena pääyhteistyökumppanina. Yhteistyön kohokohtiin kuuluvat heinä–elokuussa Tampereella pelattavat 18-vuotiaiden poikien EM-kisat.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

Näytä lisää vastaavia