Georgia vei A-divisioonan paikan Suomen nenän edestä

23.7.2006 Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät B-divisioonan EM-turnauksen ensimmäisen tappionsa Portugalin Lissabonissa pahimpaan mahdolliseen aikaan. Georgia otti välierässä revanssin alkusarjassa kokemalleen tappiolle voitettuaan 74-63. Samalla Georgia nousi EM-kisojen A-divisioonaan, kun Suomi jäi nuolemaan näppejään.

B-divisioonan EM-kisoista kaksi parasta joukkuetta nousee sarjaporrasta ylemmäs. Toisin sanoen välierien voittajat saivat A-divisioonan paikat. Välierätappion myötä Suomi pelaa sunnuntaina turnauksen pronssipelissä Puolaa vastaan. Makedonia voitti toisessa välierässä Puolan 77-72.

Suomi oli ennen Georgia-välierää voittanut vakuuttavasti kaikki kuusi alkusarjan ja ylemmän jatkosarjan otteluaan, mukaan lukien pelit A-divisioonaan nousseita Georgiaa ja Makedoniaa vastaan.

- Todella valitettava tappio. Ratkaisuhetkillä joukkueestamme ei löytynyt tarpeeksi vastuunkantajia. Vastustaja vei lopussa kaikki irtopallot, teki tarvittavat korit ja ansaitsi näin voittonsa, summasi maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen.

Petteri Koponen teki Suomen 14 ensimmäisestä pisteestä kymmenen. 18-vuotiaan pelintekijän johdolla Suomi johti parhaimmillaan 14-7. Tämän jälkeen ote siirtyi vastustajalle. Georgian puolelta teholukemat 27/14 viimeistellyt Viktor Sanikidze heilutti tahtipuikkoa. Suurimmillaan Georgian johto oli 17 pistettä (40-23).

Suomi kuitenkin tuli vielä kertaalleen. Päätösjaksolle lähdettäessä Suomi oli onnistunut hilautumaan jo Georgian kantaan (55-50). Kun vajaat seitsemän minuuttia oli peliä jäljellä, nousi Suomi tasalukemiin 55-55 Samuel Haanpään kolmosella, muttei päässyt ohi. Siitä piti huolen 203-senttinen Sanikidze, joka teki Georgian seuraavista kymmenestä pisteestä seitsemän. Suomi ei kyennyt vastaamaan rykäisyyn.

Koponen oli lopulta Suomen ainoa pelaaja, joka ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin. Hän pussitti kaikkiaan 17 pistettä. Haanpää ja Jari Vanttaja heittivät yhdeksän pistettä mieheen.

Suomen pronssipeli Puolaa vastaan käynnistyy sunnuntaina klo 18:15 Suomen aikaa. Kaikkien nuorten EM-turnausten otteluita voi seurata livenä netissä osoitteessa www.fibaeurope.com.

Georgia – Suomi 74 – 63 (41-34), 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailut, Lissabon, Portugali 22.7.2006

Joonas Suotamo

6/0

Jari Vanttaja

9/0

Gerald Lee Jr.

6/9

Samuel Haanpää

9/7

Tero Laitinen

0/1

Vesa Mäkäläinen

2/3

Mikko Koivisto

3/2

Viljami Vanjoki

0/0

Petteri Koponen

17/2

Jarkko Kyllönen

5/1

Eero Levä

0/0

Ilkka Vuori

6/2



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/20-vuotiaat_pojat/
 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

20.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet historialliseen B-divisioonan EM-kisojen mestaruuteen!

Suomen 20-vuotiaat miehet varmistivat jo eilen nousunsa A-divisoonan EM-kisoihin, mutta tänään joukkue teki sen, mitä kukaan muu Suomen nuorisomaajoukkue ei ole ennen pystynyt tekemään: Suomi pääsi juhlimaan B-divisioonan EM-kisojen mestaruutta, kun Sudenpennut voittavat jännittävien vaiheiden jälkeen Ruotsin finaalissa 80-76 (40-38).

18.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet finaaliin Unkarin kustannuksella, nousu A-divisioonaan varmistui!

20-vuotiaiden miesten maajoukkue varmisti nousun EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla isäntäjoukkue Unkarin semifinaalissa 69-58 (27-24). Suomi on edelleen B-divisioonan EM-kisoissa voittamattomana ja pelaa huomenna finaalissa kello 21:15. 20-vuotiaiden miesten nousu varmistaa, että jokainen Suomen poikamaajoukkueista pelaa nyt A-divisioonan EM-kisoissa.

16.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet edelleen lyömättömiä, Montenegro jäi jyrän alle

20-vuotiaat miehet jatkavat voittokulkuaan B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Sudenpentujen tassujen alle jäi Montenegro 65-87 (31-49). Suomi eteni kisoissa välieriin, joissa lauantaina vastaan tulee isäntämaa Unkari. Kolme parasta joukkuetta nousevat ensi kesäksi A-divisioonaan.

Näytä lisää vastaavia