Anderssonista SM-Koriksen 1. naiserotuomari

25.9.2000 Miesten SM-Korikseen on kaudelle 2000-01 nimetty 20 erotuomaria. Joukkoon mahtuu yksi naispuolinen erotuomari - Karolina Andersson. 26-vuotias forssalaisopettaja on SM-Koriksen historian ensimmäinen naistuomari.

Ennen Anderssonia Suomessa on vain kaksi naistuomaria esiintynyt miesten pääsarjatasolla ja molemmat löytyvät käsipalloilun puolella, jossa tuomioita ovat jakaneet Mona Förström ja Päivi Mitrunen.

Anderssonin lisäksi ensimmäisen SM-kautensa aloittavat espoolainen Jukka Sala ja vantaalainen Vesa Wikman.

Sitten viime kauden SM-erotuomaristosta on poistunut kaksi merkittävää nimeä. Karhulalainen Jorma Ovaska päätti uransa SM-Koriksessa finaalisarjan kolmanteen otteluun. Ovaska ehti tuomita vuonna 1979 alkaneella urallaan 615 ottelua SM-sarjassa. Tulevalla kaudella hän toimii sarjan otteluvalvojana. Mika Moberg pitää puolestaan välivuoden tuomitsemisesta. Yksityisyrittänä toimiva Moberg keskittyy tulevalla kaudella yrityksensä asioihin. Työn ohella Moberg toimii myöskin sarjan otteluvalvojana.

Ovaskan poistuttua sarjan kokenein erotuomari on tällä kaudella tamperelainen Ilkka Weijo 405 ottelullaan. Erotuomariston kausikeskiarvo on alkavalla kaudella 5,8 tuomittua kautta.

SM-Koriksen erotuomarit 2000-01

Nro Nimi Kotipaikka Ottelut Kaudet
50 Markku Aaltovirta Porvoo 202 9
31 Aleksi Aho Helsinki 11 1
35 Karolina Andersson Forssa -- --
32 Raimo Erkkilä Turku 18 1
21 Harri Joutsi Kotka 271 11
27 Juha Kaikkonen Tampere 19 1
29 Markku Karppinen Helsinki 17 1
24 Tero Karstikko Kotka 74 4
10 Jouko Lehtola Kaarina 324 19
42 Juha Martikainen Imatra 191 9
03 Janne Muurinen Espoo 368 13
45 Petri Mäntylä Espoo 104 4
23 Juha-Pekka Orava Klaukkala 249 9
36 Jukka Sala Espoo -- --
30 Johannes Sarekoski Espoo 20 1
04 Pekka Saros Naantali 386 13
25 Mikko Toivonen Tampere 103 4
05 Ilkka Weijo Tampere 405 12
26 Tero Wennberg Helsinki 86 4
33 Vesa Vikman Vantaa -- --

Asiat

 
11.3.2024 14:16 Erotuomarit

KAAKKOINEN ALUE: Erotuomarin peruskurssi II Kouvolassa ti 2.4.2024 (webinaari) ja to 4.4.2024 (käytännön harjoitus)

Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluja tuominneille erotuomareille. Peruskurssin suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.

4.3.2024 17:23 Erotuomarit

Referee Basic course II as a webinar Fri 22.3. and court session Sun 24.3.2024

Basic Course II is intended for referees who have completed Basic Course I and have already officiated some matches. After completing the basic course, the referee's classification can be upgraded to level 2.

1.3.2024 12:15 Erotuomarit

Harvinaisuus Korisliigassa: Erotuomarit Miltos ja Nikolaos Ioannidis isä-poika-tiiminä samassa ottelussa

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.

2.2.2024 11:56 Erotuomarit

LÄNTINEN ALUE: Erotuomarin peruskurssi II Tampereella ma 11.3.2024 (webinaari) ja ti 12.3.2024 (käytännön harjoitus)

Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluja tuominneille erotuomareille. Peruskurssin suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.

2.2.2024 11:41 Erotuomarit

Erotuomarin koulutusklinikka Lahdessa su 31.3.2024

Erotuomarin koulutusklinikka on tasoa nostava koulutus ja se on tarkoitettu tason 2 erotuomareille. Koulutuksen aikana kouluttajat arvioivat nostetaanko erotuomari tasolle 3. Tason nostoon vaaditaan valmius toimia tason 3 peleissä ja sääntökokeen suorittaminen hyväksytysti.

1.2.2024 10:50 Erotuomarit

ETELÄINEN ALUE: Erotuomarin peruskurssi I Espoossa pe 23.2. (webinaari) ja su 25.2.2024 (käytännön harjoitus)

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

25.1.2024 12:36 Erotuomarit

Erotuomarin koulutusklinikka Lahdessa la 30.3.2024

Erotuomarin koulutusklinikka on tasoa nostava koulutus ja se on tarkoitettu tason 2 erotuomareille. Koulutuksen aikana kouluttajat arvioivat nostetaanko erotuomari tasolle 3. Tason nostoon vaaditaan valmius toimia tason 3 peleissä ja sääntökokeen suorittaminen hyväksytysti.

25.1.2024 09:55 Erotuomarit

TALENTTI erotuomariklinikka Kisakalliossa 3.-5.5.2024

Talentti erotuomariklinikka on koulutus potentiaalisille erotuomareille. Talentti järjestetään U14-lopputurnauksen yhteydessä, 3-5.5.2024, Lohjan Kisakalliossa. Talentti erotuomariklinikka is a clinic for potential referees who want to get to the higher level. It is held during U14 final tournament in Kisakallio, Lohja, 3.-5.5.2024.

9.1.2024 10:38 Erotuomarit

POHJOINEN ALUE: Erotuomarin peruskurssi I Rovaniemellä ti 23.1. ja ke 24.1.2024

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

8.1.2024 12:41 Erotuomarit

KAAKKOINEN ALUE: Erotuomarin peruskurssi I Lappeenrannassa ma 19.2. ja ti 20.2.2024

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

Näytä lisää vastaavia