18-vuotiaat pojat edelleen voittamattomia, 18-vuotiaat tytöt sijoittuivat viidenneksi

27.7.2014 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa Bulgariassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa puhtaalla pelillä, kun tällä kertaa Suomen jyrän alle joutui Sveitsi. 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat taas saivat päätöksensä, kun Suomi nappasi viidennen sijan Montenegron nenän edestä.

Fiifi Aidoon puolustustyöskentely oli avainasemassa, kun 18-vuotiaat pojat voittivat Sveitsin.

18-vuotiaat tytöt ja Emilia Helle päättivät turnauksen voittamalla Montenegron. Kuvat: Oma Design.

18-vuotiaiden poikien puolustus ei ollut totutulla tasolla ja samaan aikaan sveitsiläiset pommittivat kaaren takaa tarkasti. Puoliajalla Suomella oli yhden pisteen johto, mutta kolmas neljännes näytti jo pirteämmältä.

Päätösneljännes oli kuitenkin suvereenisti Suomen, joka sai palettinsa kasaan ja piti Sveitsin vain kuudessa pisteessä, juosten itse peräti 27 pistettä.

- Kaksi ensimmäistä jaksoa olimme täysin kuutamolla puolustuksessa. Viimeisellä saimme homman kasaan. Lopetimme ottelun hyvin – juuri sillä tavalla miten kuuluukin, päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.

Okko Järvi (20/6/3 syöttöä) pelasi jo toisen erittäin vahvan hyökkäyspelin putkeen, mutta puolustuspäässä onnistui Fiifi Aidoo (4/1). Akseli Hartikainen (0/2/3 syöttöä/3 riistoa) teki jälleen pienet asiat hyvin ja sytytti joukkueen taistelemaan.


18-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisat viidenteen sijaan


18-vuotiaiden tyttjöen maajoukkue nappasi viidennen sijan vahvan toisen puoliajan avulla. Kypsä päätösjakson pelaaminen takasi Suomelle voiton Montenegrosta 59-52 (20-22).

- Peli noudatti viimeisten pelien kaavaa: ensimmäisellä puoliajalla hyökkääminen vaikeaa, mutta puolustaminen oli jälleen tällä joukkueella erinomaista, päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.

- Puoliajan jälkeen hyökkäyspeli avautui ja ratkaisuvaiheilla olimme taktisesti parempia kuin vastustaja.

Valmennuskaksikko Toiviainen ja Jussi Laakso nostivat hattua päätöspelin esityksestä Emilia Helteelle (10/4/3 syöttöä), Iina Salmenkivelle (9/5) ja Ninni Salmelle (4/13).


Sveitsi – Suomi 64-89 (18-23, 41-42, 58-62), 18-vuotiaiden poikien maajoukkue, B-divisioonan EM-kisat, Sofia (BUL), 27.7.2014


Suomi Okko Järvi 22/6/3 syöttöä, Juho-Matti Henttonen 16/10, Henri Niemistö 12/0, Joonas Tahvanainen 9/5, Lauri Markkanen 9/2, Tuomas Hirvonen 5/0/8 syöttöä, Arttu Saarijärvi 4/4, Samuli Nieminen 4/1, Fiifi Aidoo 4/1, Aapeli Alanen 2/0, Lassi Nikkarinen 2/0, Akseli Hartikainen 0/2/3 syöttöä/3 riistoa


Suomi – Montenegro 59-52 (11-15, 20-22, 39-38), 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, B-divisioonan EM-kisat, Oradea (ROU), 27.7.2014


Suomi: Emilia Helle 10/4/3 syöttöä, Sini Mäkelä 10/2, Sandra Karsten 9/0, Iina Salmenkivi 9/5, Elina Koskimies 8/6/4 syöttöä/3 riistoa, Ninni Salmi 4/13, Elli Koskinen 4/5, Marianne Kalin 3/2, Nina Augustin 2/0, Veera Pirttinen 0/1, Olivia Moskari, Tuuli Menna 

 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia