16-vuotiaiden tyttöjen EM-urakka alkaa huomenna Israelia vastaan

12.8.2015 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen EM-kisaurakka alkaa viimeisenä nuorisomaajoukkueena, kun Suomi aloittaa pelinsä B-divisioonan EM-kisojen lohko D:ssä Israelia vastaan huomenna 13.8. Israelia vastaan. Makedoniassa pelattavissa kisoissa samassa lohkossa Suomen kanssa ovat myös emäntämaa Makedonia, Liettua ja Valko-Venäjä.

Kia Vaalavirta ja 16-vuotiaat tytöt kohtaavat EM-avauksessaan Israelin. Kuva: Oma Design.


- Tytöt ovat asettaneet tavoitteeksi voittaa mahdollisimman paljon. Ensin pitää päästä alkulohkosta jatkoon, joka on heti alkuun jo iso tavoite, päävalmentaja Jussi Räikkä kertoo.

Kenraaliharjoituksena Suomi voitti Israelin kahdesti Susi Training Centerissä pelatuissa otteluissa. Valmistavissa maaotteluissa Suomi on myös kohdannut Liettuan ja Vako-Venäjän, joten joukkueet ovat Makedoniaa lukuun ottamatta tuttuja.

- Makedoniasta ei ole vielä tietoa, mutta kolme muuta ovat meidän tasolla. Alkulohko näyttää ennakkoon kovatasoiselta ja varmasti tulee ristiin pelaamista. Heti ensimmäiset pelit jo toimivat vedenjakajina alkulohkon voimasuhteissa.

Suomen tehokolmikon tänä vuonna ovat muodostaneet Kia Vaalavirta (13,9 pistettä/5,4 levypalloa), Lotta-Maj Lahtinen (8,5/4,0/2,0 syöttöä) ja Ellen Järvinen (8,1/3,8). Kolmikkoa täydentää Sara Bejedi (6,6/2,8) ja Nea Kuisma (7,8/6,7).


Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen kokoonpano B-divisioonan EM-kisoissa

 

SukunimiEtunimiPituusSyntymävuosiKasvattajaseura
BejediSara1632000Leppävaaran Pyrintö
LahtinenLotta-Maj1701999Catz Lappeenranta
MäenpääVera1662000Hyvinkään Ponteva
KaajasaloLeila1781999Tapiolan Honka
PöyryVilma1731999Helsingin NMKY
VaalavirtaKia1731999Tapiolan Honka
JärvinenEllen1721999PuHu Juniorit
JonesJasmina1751999SB-Girls
YlänneAino1791999Helsingin NMKY
ArikeElina1802000Hyvinkään Ponteva
KuismaNea1811999Karhun Pojat
LampinenAune1871999Raholan Pyrkivä

 

  • Päävalmentaja Jussi Räikkä
  • Valmentaja Niko Nyholm
  • Valmentaja Juha-Pekka Männistö
  • Psyykkinen valmentaja Dionne Pounds
  • Fysioterapeutti Dinah Bedretdin
     
Lisätietoja: EM-kisasivusto
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

26.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt puristivat mehut Portugalista, päätyivät viidenneksi

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisansa Makedonian Skopjessa kurittamalla Portugalia pistein 46-63 (15-28). Suomalaistyttöjen puolustus oli rautaa etenkin avauspuoliskolla, jolloin Portugali heitti kaikki 24 kahden pisteen heittoyritystään ohi. Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi.

25.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt silppusivat Bosnia-Hertsegovina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta, kun Sudenpennut veti avausneljänneksen aikana Bosnia-Hertsegovinaa vastaan vankan eron, joka säilyi loppulukemiin 71-59 (44-29) asti. Suomi lähtee maksamaan huomenna kalavelkoja Portugalille.

24.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt kaatuivat saappaat jalassa Belgialle

Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät B-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä Belgialle trillerimäisesti 65-64 (27-26). Tappion vuoksi Suomi pelaa turnauksessa sijoista 5.-8.

22.8.2017 Maaottelu

Portugali niukkaan voittoon Suomen 16-vuotiaista tytöistä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa, kun Portugali nappasi alkulohkon ykkössijan Suomen nenän edestä voittamalla loppunumeroin 48-51 (24-26). Suomi kohtaa torstaina puolivälierissä Belgian.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Awak Kuier johdatti Suomen 16-vuotiaat tytöt EM-avausvoittoon Bulgariasta

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat voitokkaasti, kun Sudenpennut murskasivat Bulgarian selvin numeroin 41-87 (26-44). Koko parketin kuningatar oli Awak Kuier, joka tehtaili hurjat 25 pistettä, 20 levypalloa ja yhdeksän torjuntaa vain 21 peliminuutissa.

16.8.2017 EM-karsinnat

Suomen 16-vuotiaat tytöt valmiina EM-kisoihin

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa viimeisenä Suomen nuorisomaajoukkueista EM-urakkansa, kun Sudenpennut avaa B-divisioonan EM-kisansa huomenna torstaina 17. elokuuta Makedonian Skopjessa. Suomen kanssa samassa alkulohko A:ssa pelaavat Portugali, Viro, Bulgaria ja Norja.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

Näytä lisää vastaavia