Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Nautitaan tästä tilanteesta!”

11.9.2022 11:05 Viisi vuotta kestänyt odotus on ohi ja Susijengillä on jälleen edessään EM-kisojen neljännesvälieräkoitos. Vastaansa Berliinin Mercedes-Benz Arenalla käytävässä neljännesvälieräottelussaan Susijengi saa Kroatian. Tuore päävalmentaja Lassi Tuovi näkee iltapäivän koitoksen sekä tunnustuksena että välietappina.

Päävalmentaja Lassi Tuovi kehottaa omiaan nauttimaan Kroatia-koitoksesta. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Vantaankoskessa on virrannut paljon vettä sen jälkeen, kun Susijengi asteli EM-neljännesvälieränäyttämölle edellisen kerran.

Istanbulissa syyskuussa 2017 käydyn Italia-ottelun jälkeen Susijengi on ehtinyt pelata kahdet MM-karsinnat ja yhdet EM-karsinnat, toipunut yhdessä muun maailman kanssa kilpatoiminnot seisauttaneesta pandemiasta ja uudistanut miehistöpalettinsa niin, että tämän vuoden EM-kisoissa joukkueessa on pelannut peräti kahdeksan arvokisojen ensikertalaista.

- Pitkä matka on kuljettu, Susijengin komentoonsa kesäkuussa ottanut Lassi Tuovi tiivistää.

- Tässä on ehtinyt useampi vuosi kulua edellisistä arvokisoista ja joukkueen nälkä on kova. Nyt, kun on päästy tänne asti, tarkoitus on nauttia tilanteesta ja pelata niin, että täällä Berliinissä saadaan olla mahdollisimman pitkään.

Nyt Berliinin loppupeleihin huipentuvat kisat ovat Susijengille jo kuudennet kansainväliset arvokisat kymmenen vuoden sisään.

EM-kisojen Prahan alkulohkosta ei draaman kaarta puuttunut. Avausottelun kirvelevä jatkoaikatappio Israelille muuttui täydelliseksi joukkueonnistumiseksi Puolaa vastaan ja suurinumeroinen tappio Serbialle riemukkaaksi, selkä seinää vasten haetuksi voitoksi isäntäjoukkue Tshekeistä.

- Ennen kaikkea me ollaan ansaittu neljännesvälieräpaikka ihan itse pelaamalla. Liettuan EM-kisoissa 2011 me jouduttiin odottamaan Makedonian viimeistä ottelua jatkosarjapaikan varmistaaksemme, mutta nyt me ollaan noustu selkä seinää vasten -tilanteista sekä Puolaa että Tshekkiä vastaan. Se kertoo todella paljon tämän joukkueen luonteesta, Tuovi ylistää omiaan.

Paikka kuudentoista joukossa saavutus, nälkää riittää pidemmälle

Ensi viikolla huipentuvissa EM-kisoissa Susijengi on näyttänyt ajoittain nuoruuttaan, mutta osoittanut myös, että kollektiivisella, uhrautuvalla ja nykyaikaisella joukkuepelaamisella se on vaarallinen vastustaja mille tahansa joukkueelle.

Tuovi alleviivaa, että runsaan viikon EM-kisakokemuksen jälkeen Susijengillä on nuoruudestaan huolimatta jo aivan eri tavalla kokemusta korkeimmista kansainvälisistä näyttämöistä.

- Kun me viime viikolla saavuttiin Prahaan, tässä joukkueessa oli kahdeksan arvokisaensikertalaista. Nyt jokainen heistä on viiden ottelun verran vanhempi ja osoittanut kuuluvansa tälle tasolle, hän toteaa.

Paperilla tarkasteltuna Kroatia on NBA- ja Euroliiga-pelaajineen (Bojan Bogdanovic, Ivica Zubac, Dario Saric…) suosikki iltapäivän otteluun, mutta Tuovin mukaan papereita ei pidä tuijotella liikaa.

- Kroatialla on enemmän nimeä ja kokemusta, mutta meillä ei ole mitään syytä lähteä pakittelemaan. Pikemminkin mennään rohkeina pelaamaan omaa peliämme ja olemaan se aloitteellinen, nykyaikainen joukkue.

EM-kisojen ensimmäinen neljännesvälieräpäivä osoitti eurooppalaisen koripallon leveyden ja laajuuden jälleen kerran, kun sekä Turkki että Liettua joutuivat lähtemään laulukuoroon. Eikä sovi unohtaa sitä, että pelit loppuivat jo aiemmin esimerkiksi Bosnia & Hertsegovinan osalta, joka päihitti alkulohkossaan hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian.

- Paikka Euroopan kuudentoista parhaan joukossa on saavutus sinänsä. Me saadaan ihan ansaitusti olla ylpeitä siitä, missä tällä hetkellä ollaan, mutta nälkää riittää kyllä vielä paljon pidemmälle, Tuovi päättää.

Susijengi ja Kroatia kohtaavat EM-kisojen neljännesvälieräottelussa Berliinin Mercedes-Benz Arenalla tänään sunnuntaina 11.9. klo 14.45 alkaen paikallista aikaa (klo 15.45 Suomen aikaa). Ottelu televisioidaan suorana YLE TV2:ssa klo 15.25 alkaen.

 
22.8.2023 07:41 Susijengi

Prahan hurmos, Kroatian kaatajaiset ja Berliinin puolivälierä – elä uudelleen Susijengin kesän 2022 EM-kisat!

Koripallon EM-kisat järjestettiin pitkäksi venyneen tauon jälkeen jälleen viime kesänä eikä Susijengi aikaillut lyödessään leimaansa kansainväliselle arvokisatasolle. EuroBasket 2022-turnauksen kohokohdat olivat Prahan alkulohkon Puola- ja Tshekki-voitot, Berliinin neljännesvälierävoitto Kroatiasta sekä Espanja-puolivälieräottelu.

19.9.2022 08:10 Susijengi

Susijengin päihittänyt Espanja juhlii Euroopan mestaruutta, Susijengi EM-kisojen 7. sijalle

Susijengin EM-puolivälierissä kukistanut Espanja seppelöitiin Euroopan mestarina myöhään sunnuntai-iltana, kun joukkue päihitti EM-finaalissa Ranskan 88–76 (47–37). Pronssiottelussa Saksa nujersi Puolan, joka jäi puolestaan alkulohkossa Susijengin jalkoihin. Susijengi sijoittui EM-kisoissa lopulta seitsemänneksi, joka on kaikkien aikojen toiseksi korkein suomalaissijoitus.

18.9.2022 14:24 Susijengi

Puola nimetty vuoden 2025 EM-kisojen neljänneksi isännäksi

Suomen, Kyproksen ja Latvian kumppani vuoden 2025 koripallon EM-kisojen neljäntenä isäntämaana on valittu. FIBA Euroopan hallitus vahvisti lauantaina, että kisojen neljännen alkulohkon isäntämaaksi on nimetty Puola, jonka maajoukkue pelaa paraikaa EM-mitalipeleissä ensimmäistä kertaa 51 vuoteen.

16.9.2022 09:33 Susijengi

Elä uudelleen ikimuistoinen susikesä 2022!

Lauri Markkasen paluu maajoukkuepaitaan, Shawn Huffin ja Petteri Koposen viimeinen susikesä, Miro Littlen debyytti. Lassi Tuovin paikka uutena päävalmentajana. Neljä perättäistä MM-karsintavoittoa, ikimuistoinen EM-alkulohko Prahassa ja riemukas neljännesvälierävoitto Berliinissä. Elä ikimuistoinen susikesä 2022 kuvin, tekstein ja videopätkin uudelleen!

15.9.2022 12:57 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Joukkue kasvoi ja oppi läpi kesän”

Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.

13.9.2022 21:28 Susijengi

Susijengi kynnen päässä mitalipelipaikasta, Espanja kiilasi rutiinilla ohi

Susijengin paikka miesten koripallohistorian ensimmäisissä EM-mitalipeleissä oli omissa käsissä. Susijengi vei tiistain puolivälierän avauspuoliskolla Espanjaa mielin määrin, mutta joutui toisella puoliskolla myöntämään Hernangomezin veljesten johtaman ja puolustuksensa intensiteettiä parantaneen Espanjan paremmakseen 100–90 (43–52).

13.9.2022 11:41 Susijengi

Muistoja Espanjasta: Kotikisavoitto 1967, Koposen crossover ja Laurin voittokori

Susijengi ja Espanja ovat historian saatossa kohdanneet miesten maaotteluissa 17 kertaa, joista kaksi ottelua on päättynyt suomalaisvoittoon – viimeksi Helsingin EM-kotikisoissa 1967. Nykyjengiläisillä on jäänyt ennen kaikkea mieleen EM-jatkosarjakohtaaminen Ljubljanassa 2013 sekä 20-vuotiaiden miesten vuoden 2016 EM-kisojen jatkoaikavoitto Helsingissä.

12.9.2022 19:10 Susijengi

Susijengin puolivälierävastustaja, maailmanmestari Espanja pelaa älykoripalloa

Kolme vuotta sitten pelatuissa Kiinan MM-kisoissa maailmanmestaruutta juhlinut Espanja saapuu tiistain puolivälierässä Susijengiä vastaan miehistöllä, joka on nuorentunut ja uudistunut sitten edellisten arvokisojen, mutta pelaa espanjalaisen koripallokoulukunnan hyveiden mukaan: älykkäästi, tehokkaasti ja joukkueella.

12.9.2022 11:27 Susijengi

Susijengin sytyttäjä Miro Little: “Koutsit sanoi, että ole rohkea”

Uransa ensimmäisiä EM-kisoja pelaava Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 18, nousi neljännesvälierävoitossa Kroatiaa vastaan esille juuri silloin, kun häntä tarvittiin eniten. Little hyökkäsi rohkeasti korille, puolusti Kroatian pelinrakentajia antaumuksella ja tyylitteli turnauksen parhaan ottelunsa tilanteessa, jossa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa.

11.9.2022 19:18 Susijengi

Susijengi jyräsi Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon 55 vuoden tauon jälkeen!

Jos Kroatia todellakin taktikoi Susijengin EM-neljännesvälierävastustajakseen, olisi sen kannattanut miettiä kahdesti. Lauri Markkanen rynni tauluun 43 pistettä, Sasu Salin ja Edon Maxhuni löysivät heittoranteensa ja roolipelaajat Henri Kantosesta Miro Littleen näyttivät parastaan, kun Susijengi eteni historiallisesti Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon!

Näytä lisää vastaavia