Elias Valtonen: ”Meillä on upea mahdollisuus sunnuntaina”

10.9.2022 10:58 Prahan EM-alkulohko on mennyttä päivää ja kuusitoista jäljellä olevaa EM-kisajoukkuetta kotiutuneet Berliiniin, missä ratkotaan koripallon vuoden 2022 Euroopan mestaruus. Nuoresta lupauksesta Susijengin luottopelaajaksi varttunut Elias Valtonen, 23, kertoo nauttineensa joka ainoasta hetkestä arvokisanäyttämöllä ja uskoo Susijengin tekevän sunnuntaina historiaa.

Elias Valtonen on pelannut EM-kisoissa mm. Tomas Satoranskya vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Vaikka Prahan EM-alkulohkon viimeisestä ottelusta on alle kaksi vuorokautta aikaa, siellä vietetyn viikon tapahtumat ovat jääneet jo nyt ikuisiksi ajoiksi Valtosen mieleen.

- Kuvittelin, että on hienot areenat ja kaikenlaista hulinaa ympärillä ja kovia matseja erilaisia vastustajia vastaan, ja oikeastaan kaikki on ollut täsmälleen niin kuin odotuksissani, Elias naurahtaa.

- Vaikka tiesin, että meillä on Suomessa hieno fanikulttuuri, on ollut uskomatonta nähdä ja kokea tuhansien suomalaisfanien kannustus ja visiitti Sudenpesään hakemaan lisäbuustia. Ja vaikka onkin kaikkea hulinaa koko ajan ympärillä, mun mielestä me ollaan pystytty joukkueena keskittymään tosi hienosti omaan tekemiseen.

Vaan aivan omaa luokkaansa ovat kokemukset kentällä. Valtonen on saanut EM-kisoissa paimennettavakseen kansainvälisen huipputason pelaajia, kuten Israelin NBA-miehen Deni Avdijan, Euroliigan Final Fourin arvokkaimpana pelaajana palkitun Serbian Vasilije Micicin ja useita kausia NBA:ssa pelanneen tshekkiläisen veteraanipelinrakentaja Tomas Satoranskyn.

- Tykkään niistä haasteista, että tulee eri ominaisuuksilla varustettuja eri pelipaikkojen kavereita vastaan. Kun heitä pakittaa, niin oppii samalla itsekin lisää tästä lajista, Valtonen hehkuttaa.

- Suurimman vaikutuksen tähänastisista on kuitenkin ehkä tehnyt Vasilije Micic. Käsittämätöntä, miten helpon näköiseksi hän oman pelaamisensa tekee.

Espanjan vuosi toi rutiinia

Valtonen aloitti ammattilaisuransa kaksi vuotta sitten Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Tigers Tübingenissa, kunnes siirtyi sieltä vuosi sitten Espanjan ACB-liigaan BAXI Manresan paitaan.

Kausi Euroopan kovimmassa kansallisessa sarjassa oli Valtosen mukaan silmiä avaava kokemus ja erinomaista valmistautumista maajoukkuetason koitoksiin.

- Ennen kaikkea koen, että tietynlainen rutiini tarttui tosi hyvin kauden aikana. Espanjassa opin, mitä on pelata Euroopan ihan absoluuttisella huipputasolla ja ymmärsin, miten suhtautua peleihin asiaankuuluvalla tavalla, mutta kuitenkin tarpeeksi rennosti, hän kuvailee.

- Vaihteluväliä on vielä ja sekä seurajoukkueessa että maajoukkueessa tulee parempia ja vaikeampia hetkiä, mutta tunnen itseni ja vahvuuteni ja kehityskohteeni pelaajana sen verran hyvin, että tiedän pärjääväni sekä Espanjassa että maajoukkuetasolla tulevaisuudessa entistä paremmin.

Maajoukkuetasolla Valtonen on paljon vartijana. Jos 2010-luvun menestysvuosina Susijengi ammensi Tuukka Kotin, Shawn Huffin ja Petteri Koposen kaltaisten pelaajien osaamisesta, on Valtonen luontainen manttelinperijä viimeistä maajoukkuekesäänsä pelaavalle Huffille.

- Pieniä juttuja olen yrittänyt Shawnilta opiskella. Liikkumista kolmospaikalla, johtajan ominaisuuksia. Shawn on tasaisen vahva monella osa-alueella ja se on jollain tapaa omakin tavoitteeni, Elias analysoi.

- Jos jostain pitäisi vielä erityisesti ottaa Shawnilta mallia, niin ehkä hänen lyhyen etäisyyden heittonsa. Sitä väitetään helpoksi, mutta mä pidän sitä vaikeana!

Nuoret kirjoittavat historiaa

Valtonen matkusti teinipoikana Sloveniaan seuraamaan Susijengi-huuman ensimmäisiä hetkiä vuonna 2013, jolloin kolme tuhatta suomalaisfania kannusti Susijengin voitosta voittoon EM-kisojen Koperin alkulohkossa.

Euran Veivin kasvatti on lukenut omalta osaltaan suomalaisen koripallon historiankirjat ja ymmärtää, minkälaisin panoksin sunnuntaina pelataan.

- Me ollaan päästy edellisen kerran EM-kisoissa kahdeksan joukkoon vuonna 1967 ja nyt on supermahdollisuus laittaa se uusiksi, hän toteaa.

- Tähänkin asti me ollaan näissä kisoissa eletty hetkessä ja otettu hyvin valmistautuneina yksi tilanne kerrallaan. Kroatia-matsiin lähdetään taistelemaan ja nauttimaan ja tekemään historiaa.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran 3. heinäkuuta MM-karsintaottelussa Kroatian Rijekassa. Susijengi vei peliä selvästi ensimmäiset 20 minuuttia, Kroatia karkasi kahdeksan pisteen johtoon varsinaisen peliajan lopulla – ja Susijengi nousi voittoon Ilari Seppälän, Edon Maxhunin ja viimeiseksi Lauri Markkasen kolmosilla.

- Hallissa oli kuuma ja iltapuhde oli erittäin hikinen, Elias naurahtaa.

- Oli aikamoinen matsi meiltä. Saatiin itsemme takaisin peliin ja haettua voitto, vaikka hetken näytti vaikealta. Sunnuntaina uusiksi.

Susijengi ja Kroatia kohtaavat EM-neljännesvälierässä Berliinissä sunnuntaina 11.9. klo 14.45 paikallista aikaa (klo 15.45 Suomen aikaa). YLE TV2 televisioi ottelun suorana klo 15.25 alkaen.

Henkilöt

 
15.9.2022 12:57 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Joukkue kasvoi ja oppi läpi kesän”

Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.

12.9.2022 11:27 Susijengi

Susijengin sytyttäjä Miro Little: “Koutsit sanoi, että ole rohkea”

Uransa ensimmäisiä EM-kisoja pelaava Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 18, nousi neljännesvälierävoitossa Kroatiaa vastaan esille juuri silloin, kun häntä tarvittiin eniten. Little hyökkäsi rohkeasti korille, puolusti Kroatian pelinrakentajia antaumuksella ja tyylitteli turnauksen parhaan ottelunsa tilanteessa, jossa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa.

8.9.2022 10:46 Susijengi

”Heti ammutaan kun kori näkyy” – Susijengin Hollannin-veteraanit tietävät, mitä torstaina tulee vastaan

Susijengi ja Hollanti ovat kohdanneet miesten maajoukkuetasolla viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vain kerran. Viime kaudella Belgian ja Hollannin yhteisliigassa pelanneet Topias Palmi, Edon Maxhuni ja Mikael Jantunen kuitenkin tietävät omakohtaisen kokemuksen pohjalta, mitä torstai-iltapäivällä on tiedossa.

6.9.2022 14:59 Susijengi

Sasu Salin: ”Katseet on jo Tshekeissä”

Kansainvälisessä huippukoripallossa suhdanteet vaihtuvat nopeasti. Lauantaina Susijengi juhli 30 pisteen voittoa Puolasta, maanantaina taivuttiin Serbian edessä saman 30 pisteen edestä. Susijengin rutinoitunut tarkka-ampuja Sasu Salin kertoo joukkueen prosessoineen Serbia-tappion nopeasti ja kääntäneen katseen Tshekkeihin.

5.9.2022 14:02 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Jokicilla on uskomaton kyky nähdä kenttä”

Vaikka koripallo kuinka on olemukseltaan joukkuepeli, Susijengin ja Serbian maanantain myöhäisillan kohtaamisessa otsikoihin tulee nousemaan kahden NBA-jätin, Lauri Markkasen ja Nikola Jokicin, kohtaaminen. Markkanen on kohdannut Jokicin jo useasti NBA-urallaan ja uskoo tietävänsä melko hyvin, mitä maanantaina on luvassa.

4.9.2022 16:03 Susijengi

Petteri Koponen Greatest Hits: ”Kenraali” 150 maaottelun rajapyykillä

Pitkän, ansiokkaan ja paikoin uskomattomankin koripallouransa viimeisiä otteluita pelaava Petteri Koponen, 34, saavuttaa maanantaina 150 miesten maaottelun rajapyykin vain kahdentenatoista pelaajana kautta aikain. Ohessa katsaus ”Kenraalin” uran kaikkien aikojen ikimuistoisimpiin otteluihin susipaidassa.

2.9.2022 09:19 Susijengi

Mikael Jantunen ensimmäisistä EM-kisoistaan: ”Onhan tämä hienoa!”

Kimmo Muurinen ja Tuukka Kotti pelasivat ”alamittaisina isoina miehinä tiensä Susijengin kannattajien sydämiin viime vuosikymmenellä. Perinteet jatkuvat, sillä nuoresta iästään huolimatta jo neljä vuotta Susijengissä pelannut Mikael Jantunen, 22, kanavoi Kotin ja Muurisen ikiaikaisia vahvuuksia EM-näyttämöillä nyt ensimmäistä kertaa urallaan.

1.9.2022 11:41 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Mä oon valmis tähän haasteeseen”

Kari-Pekka Klingasta Teemu Rannikon kautta Jamar Wilsoniin ja Petteri Koposeen on Susijengin peliä pyörittänyt vuosikymmenestä toiseen kansainvälisen tason pelinrakentaja. Alkavien EM-kisojen aikana Susijengin takakentän marsalkaksi on näyttävimmin ehdolla hyvinkääläislähtöinen Edon Maxhuni, 24.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

Näytä lisää vastaavia