Jari Raitanen

199 cm / kg
Syntynyt 1965


Uutisia henkilöstä Jari Raitanen

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

15.7.2016 20:00 Pääjuttu

Top 10: Kaikkien aikojen menestyksekkäimmät Suomen juniorimaajoukkueet EM-kisoissa 1968-2015

Suomen juniorimaajoukkueet ovat pelanneet lukuisia maaotteluita Suomen Koripalloliiton lähes 80-vuotisen historian aikana. Vaan mitkä joukkueet ovat edenneet korkeimmille sijoituksille ikäluokkiensa EM-kisojen historiassa?

26.3.2013 Pääjuttu

Virtanen saavutti tuhannen kolmosen rajan

Joensuun Katajan takamiestaituri Petri Virtanen, 32, teki tänään historiaa upottamalla Forssan Koripoikia vastaan pelatussa ottelussa kolmen pisteen heiton jo 1000. kerran uransa runkosarjaotteluissa. Ennen Virtasta tuhannen kaukoheiton rajan on onnistunut rikkomaan vain ToPo-legenda Kari-Pekka Klinga.

9.5.2012 Pääjuttu

Nilan Bisons hullaannutti Loimaan, tulokasjoukkue kertaheitolla mestariksi

Loimaalainen Nilan Bisons katkaisi keskiviikkona Korisliigan kevään 2012 finaalien vierasvoittojen sarjan ja kaatoi Joensuun Katajan neljännessä osaottelussa kotonaan 83–66 (45–30). Voitollaan Bisons varmisti Loimaan Korikonkareiden seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden näytöstyyliin jo tulokaskaudellaan.

26.12.2010 Korisliiga

ToPon 50+50-juhlaottelu Kisahallissa 28.12.

Helsinkiläisellä Torpan Pojilla tulee tällä kaudella täyteen kaksi 50-vuotisjuhlaa eli 50 vuotta ensimmäisestä Suomen mestaruudesta ja 50 kautta koripallon ylimmällä sarjatasolla. Hommaa juhlitaan tiistaina 28.12. Kisahallissa klo 16.30 alkavassa juhlaottelussa, jossa ToPon legendat ottavat mittaa nykyisistä ToPon A-pojista. Juhlaottelun jälkeen pelataan Korisliiga-ottelu ToPo-Lahti.

11.1.2007 Korisliiga

Marc Axtonin kolmosputki poikki

Korisliigan kärkiottelussa keskiviikkona Joensuun Kataja hävisi kotonaan Espoon Hongalla ja samalla katkesi Katajan Marc Axtonin peräkkäisotteluiden kolmosputki. Axtonin onnistuneiden kolmen pisteen korien peräkkäisottelumääräksi jäi 58, joka sekin sijoittuu kaikkien aikojen tilastossa neljännelle sijalle.

30.1.2006 Pääjuttu

Kouvot katkaisi Kisnerin kolmosputken

Kouvojen John Allen katkaisi Korisliigan ottelussa lauantaina tiukalla vartioinnillaan Hongan Tim Kisnerin onnistuneiden kolmen pisteen heittojen ottelusarjan. Kisner ehti kuitenkin 10.10.2004 alkaen pelata pääsarjassa Salon Vilppaassa ja Espoon Hongassa onnistuneilla kolmosilla 62 ottelua peräkanaa.

28.11.2005 Korisliiga

Kisner onnistunut kaaren takaa jokaisessa SM-sarjaottelussa

Hongan Timothy Kisner pelasi viikonvaihteessa Korisliigassa 50. perättäisen pelinsä, jossa pistetili on karttunut myös kolmen pisteen koreilla. Näin hän on kohonnut kaikkien aikojen listalla jo kolmannelle tilalle.

Old Timers hopealle Madridissa

Old Timers-veteraanijoukkue vieraili viikonvaihteessa Espanjassa legendaarisen Real Madridin kutsusta. Suomalaisista takavuosien huippupelaajista koostunut joukkue kohtasi Alcobendassa isännät sekä Italialaisen APU Udinen. Suomalaisjoukkue oli Savonlinnassa kesäisin pelattavan Old Timers Tournamentin kokoomaryhmä.

Old Timers -koripalloilijat Real Madridin vieraaksi

Euroopan legendaarisimman urheiluseuran Real Madridin ikämiesjoukkueen saaminen kahdesti Savonlinnaan ikämiesten Old Timers -turnauksen vetonaulaksi oli jo kerrassaan kuin seitsemän oikein lotossa. Nyt täysosumaan voidaan kuitenkin lisätä jo varanumerokin, kun yhteistyö versoi jo vastavierailun Espanjaan.

25.10.2005 Korisliiga

Tim Kisner onnistunut bonusrajan takaa 40 perättäisessä ottelussa

Vaikka Honka hävisikin Korisliigassa Tampereella Pyrinnölle, niin espoolaisten takamies Timothy Kisner jatkoi onnistuneiden kolmen pisteen heittojensa perättäissarjaa. Kisner kun on nyt kasvattanut pistetiliään kolmosilla jo 40 perättäisessä pelissä.

Savonlinna All Stars Real Madridin vieraaksi

Legendaarinen espanjalainen palloiluseura Real Madrid on osallistunut kahtena viime vuotena koripalloilussa Savonlinnan senioriturnaukseen.

6.2.2004 Korisliiga

Toijalan 81 ottelua kestänyt kolmosputki poikki

Kaikki päättyy aikanaan. Niin myös Jukka Toijalan ennätykset murskannut kolmosputki. Toijala ennätti pelata SM-Koriksessa 81 peräkkäistä ottelua, joissa hän upotti sisään vähintään yhden kolmen pisteen heiton. Torstaina putki meni poikki Salossa, kun Toijala ei onnistunut kuudesta yrityksestään huolimatta.

31.10.2003 Pääjuttu

Jukka Toijalan heittoputki toi SM-ennätyksen

Kouvojen pelintekijä Jukka Toijala upotti SM-Koriksen perjantaisessa ottelussa kaksi kolmen pisteen heittoa. Heitoista ensimmäinen takasi sen, että Toijala nappasi nimiinsä yhden SM-Koriksen ennätyksistä. Toijala on nimittäin onnistunut kolmen pisteen heito(i)ssa 60. ottelussa peräkkäin.

20.3.2003

Juho Terhon kolmosputki poikki

Keskiviikkona pelatussa SM-Koriksen puolivälieräottelussa Lappeenrannan NMKY-Kataja vierasjoukkueen Juho Terho heitti kolme kolmosta, joista ei yksikään onnistunut. Ennen keskiviikkoa Terho ehti pelata 42 pääsarjaottelua peräkkäin, joissa tuli onnistumisia bonusviivan takaa.

24.10.2002

Petri Jaakkolan kolmosputki poikki

Kouvojen Petri Jaakkola heitti keskiviikkona Honkaa vastaan pelatussa SM-Koriksen ottelussa kaikki neljä kolmen pisteen heittoyritystään ohi. Hän oli siihen mennessä pelannut 41 ottelua peräkkäin, joissa kolmonen oli aina uponnut.

5.10.2002 Suomen Cup

Honka väsytti lopulta konkari-Kisiksen

Kolme I divisioonan joukkuetta miesten Suomen Cupissa pudottanut Kisis kohtasi lauantaina odotetussa kamppailussa hallitsevan Suomen mestarin ja Cup-voittajan Hongan. Entisten SM- ja maajoukkuetähtien miehittämä Kisis pysyi Hongan vauhdissa 23 minuuttia, mutta joutui lopulta antautumaan lukemin 94-67.

30.9.2002 Suomen Cup

Kisis ja HNMKY SM-joukkueiden seuraksi

Takavuosien SM- ja maajoukkuetähdet kohtaavat miesten Suomen Cupissa hallitsevan mestarin Hongan lauantaina 5.10. Tapiolassa. Asiaan saatiin varmistus, kun konkareiden miehittämä Kisis kaatoi Cupin 4. kierroksella I divisioonassa pelaavan BC Nokian lukemin 95-87. Toinen SM-joukkueiden seuraksi Cupin Semi Final Four –turnauksiin selviytynyt joukkue on Helsingin NMKY.

29.3.2002

Cooper kolmosillaan SM-Koriksen historiaan

Hongan amerikkalainen pelintekijä Lonnie Cooper pussitti torstaina SM-Koriksen puolivälierässä Pyrbasketia vastaan neljä kolmen pisteen heittoa. Niiden myötä Cooper on nyt onnistunut 49:ssä peräkkäisessä ottelussa vähintään yhdessä kolmosessa, joka on uusi SM-Koriksen ennätys.

18.10.1999

Adonis Jordan aikakirjoihin

Hongan takamieheltä Adonis Jordanilta meni vain viisi ottelua ja 187 pelattua minuuttia, kun hän merkkautti jo nimensä koripallon historiankirjoihin. Sunnuntain SM-Koriksen ottelussa Honka-Pussihukat Jordan heitti uuden sarjaennätyksen 14 onnistunutta kolmen pisteen heittoa.

Näytä lisää vastaavia