Sofia Pelanderilla vahva kausi Ruotsissa

1.4.2019 12:57 Sofia Pelanderin, 26, neljäs kausi Ruotsissa tuli päätökseen viime viikolla, kun Norrköping Dolphins putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Vaikka kauden päättyminen otti koville, niin kokonaisuudessaan Pelanderin kausi oli positiivinen.

Sofia Pelander pelasi uransa parhaan kauden Ruotsissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Norrköpingin kausi oli varsin kaksijakoinen. Alkukausi meni hyvin, mutta loppuvuodesta loukkaantumiset sekoittivat pakkaa. Vuodenvaihteessa Norrköping liiteli seitsemän ottelun voittoputkessa, mutta kauden lopussa tuli jälleen vaikea hetki, kun viidestä viimeisestä runkosarjan ottelusta tuli vain yksi voitto. Dolphins sijoittui runkosarjassa neljänneksi ja sai pudotuspeleissä vastaansa Telge Basketin.

Pudotuspelit olivat äärimmäisen tiukat, sillä Telge vei ensimmäisen puolivälierän nimiinsä jatkoajan jälkeen pisteellä viime hetken kolmen pisteen heitolla ja toinen peli oli lähes toisinto, kun Telge nousi viimeisellä minuutilla viiden pisteen takaa-ajoasemasta pisteen voittoon.

- Erittäin kirvelevät tappiot, Pelander harmittelee.

- Olimme tyytyväisiä runkosarjaan, vaikka loppu meni vähän huonosti. Tavoitteena oli päästä viiden joukkoon ja saimme kotiedun pudotuspeleihin. Tiesimme Telgen olevan hyvä joukkue eikä heille häviäminen ole häpeä, mutta kyllä se harmittaa, että miten voi olla niin huonoa tuuria. Ensimmäisessä pelissä johdimme vielä 10 pisteellä pari minuuttia ennen loppua ja toisessakin viidellä viimeisellä minuutilla, Pelander manaa.

Vaikka putoaminen pudotuspeleissä kirpaisi, niin Pelander näki kauden kokonaiskuvan positiivisena.

- Runkosarjaan olimme tyytyväisiä. Meillä oli uusi joukkue ja uusi valmentaja, joka valittiin myös liigan vuoden valmentajaksi. Voimme olla tyytyväisiä tähän yhteiseen matkaamme ja meillä oli hyviä pelejä.

Salon Vilppaan kasvatti pelasi suht ehjän kauden vaikean viime kauden jälkeen. (Kuva: Ville Vuorinen)

Norrköpingille jäi myös loukkaantumisten osalta hieman jossiteltavaa, sillä poissaolot vaivasivat joukkueen kautta.

- Pelasimme koko kauden aika pienellä rotaatiolla. Meidän australialaispelaajamme Geraldine McCorkellilta meni selkä loppukaudesta ja hän puuttui loppukauden ajan. Emme välttämättä hävinneet kuitenkaan pudotuspeleissä sen takia, sillä muut nostivat samalla tasoaan, mutta hän oli meidän paras kolmen pisteen heittäjämme. Myös minulla olisi ehkä ollut hieman enemmän tilaa korin alla, kun nelospaikalla olisi ollut hyvin heittävä pelaaja.

Kulunut kausi oli Pelanderille jo neljäs Norrköpingissä. Tilastojen valossa hän pelasi uransa parhaan kauden, kun keskiarvoihin kirjattiin 13,5 pistettä, 9,1 levypalloa, 1,4 syöttöä ja 0,9 torjuntaa. Lisäksi hänet valittiin myös kahdesti kauden aikana kierroksen tähtiviisikkoon.

- Olin hieman yllättynyt miten hyvin kausi meni. Syksyllä olin muutamasta pelistä pois, joten kausi ei ollut täysin ehjä, mutta muuten olen tyytyväinen kauteeni. Sain vaikean viime kauden jälkeen itseluottamusta ja luottoa löytyi niin joukkuekavereilta kuin valmentajaltakin.

Opiskelut päätökseen pelaamisen ohessa

Pelaamisen ohella Pelander on opiskellut Norrköpingin yliopistossa lääketiedettä ja opinnot ovat viimeistä silausta vaille ohi. Hän on pystynyt yhdistämään pelaamisen ja opiskelun, vaikka matkaan on mahtunut myös hieman haasteita.

- Norrköping tuntuu jo toiselta kotipaikalta. Olen viihtynyt täällä hyvin ja saanut uusia ystäviä. Kun tänne on aina palannut, niin on tuntunut siltä kuin kotiin tulisi. Olen pystynyt pelaamaan korista ja yhdistämään siihen yliopisto-opiskelut ja harjoitusolosuhteet ovat olleet täällä ensiluokkaiset, kiittelee Pelander.

- Pelaamisen ja opiskelujen yhdistäminen on ollut ajoittain haastavaa ja siinä on ollut pientä sumplimista enkä ole varmasti pystynyt antamaan 100 prosenttia korikselle tai opiskeluille, mutta kaikki on mennyt siitä huolimatta hyvin. Sekä seuralta että koululta on tullut joustoa tarvittaessa. Monet nuoret ajattelevat, ettei opiskeluita ja koripalloa pysty kunnolla yhdistämään, mutta jos sitä tarpeeksi haluaa, niin se on aina mahdollista.

Pelander valmistuu kesällä lääkäriksi. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pelander kokee kasvaneensa sekä pelaajana että ihmisenä neljän Norrköpingissä viettämänsä vuoden aikana.

- Tulin tänne suoraan Tshekistä ja silloin minulla oli keskiarvoina enemmän virheitä kuin heittoyrityksiä, Pelander naureskelee.

- Olen mennyt koripalloilijana eteenpäin ja vastuuta on tullut. Olen kasvanut paljon henkisesti ja olen ikuisesti kiitollinen Dolphinsille siitä miten he ovat minua auttaneet, jatkaa Pelander.

Nyt kun opiskelut on suoritettu, niin Pelanderin katseet on suunnattu kohti uusia pelikenttiä ja uusia haasteita.

- Haluaisin lähteä ulkomaille pelaamaan, vaikka onhan Ruotsikin ulkomaita. Täällä pelaajat ja liiga ovat tulleet tutuksi ja olen valmis uusiin haasteisiin. Ja jos homma menee pieleen, niin varmaan Norrköpingistä tai Ruotsista löytyy sitten joku paikka mihin palata, Pelander heittää.

Sofia Pelanderin kauden tilastot

Henkilöt

 
5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

23.3.2023 10:20 Suomalaiset ulkomailla

Ruotsin SBL Damissa pudotuspelit käynnistyvät suomalaiskohtaamisella

Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.

18.3.2023 08:36 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jahtaa kahta pokaalia – ”Hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä”

Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.

2.1.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin vaihtoi kamppailun sarjapaikasta nousutaisteluun

Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.

19.11.2022 13:46 Suomalaiset ulkomailla

Hyvän alkukauden Espanjassa pelannut Veera Pirttinen innolla Susiladiesin mukaan

Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.

29.10.2022 13:30 Suomalaiset ulkomailla

Suuri vastuu yllättänyt Annika Holopaisen – ”Annoin harjoituksissa kaikkeni”

Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.

14.10.2022 12:39 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Pounds ja Elina Koskimies nälkäisinä kauteen

Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.

27.9.2022 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen tavoite Serie A1:stä täyttyi – ”Olen odottanut kautta jo kauan”

Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.

8.6.2022 15:10 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen pelasi vahvan kauden Italian Serie A2:ssa – ”Oma peli meni yllättävänkin hyvin”

Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.

4.6.2022 08:39 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen loisti Ranskassa – ”Pelillisesti tämä oli varmasti urani paras kausi”

Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.

1.6.2022 15:27 Suomalaiset ulkomailla

Mestaruus Veera Pirttisen kauden kruunu – ”Kausi oli kokonaisuudessaan hieno”

Veera Pirttinen vietti menneen kauden Slovakiassa Piestanske Cajkyn joukkueessa. Pirttisen ja Cajkyn kausi päättyi Slovakian mestaruuteen.

10.5.2022 10:05 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin kauteen mahtui onnistumisia ja pettymyksiä

Toista kauttaan Saksan Bundesliigassa Herner TC:ssä pelanneen Sofia Pelanderin kauteen lukeutui sekä hyviä että huonoja hetkiä. Kauden ehdottomana kohokohtana oli Saksan cupin voitto.

22.4.2022 16:37 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä tapahtumarikas kausi – ”Mahtui kaikenlaisia tapahtumia ja muutoksia”

Anniina Äijänen pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä. Äijäsen kauteen mahtui paljon niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

16.4.2022 12:18 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttinen aloittaa finaalit Slovakiassa – ”Odotettavissa on tasaväkinen finaalisarja”

Veera Pirttinen aloittaa taistelun Slovakian mestaruudesta, kun Piestanske Cajky kohtaa finaalissa Ruzomberokin. Finaalisarjasta on odotettavissa jännittävä, sillä joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella tasaisia.

6.4.2022 14:18 Suomalaiset ulkomailla

Silja Viidalla positiivinen ensimmäinen kausi ulkomailla – ”Tämä oli aika helppo askel”

Silja Viita, 21, pelasi menneen kauden Ruotsissa IK Eos Lundin joukkueessa. Kausi oli samalla Viidan ensimmäinen kausi ulkomaan kentillä.

2.4.2022 10:04 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopaisella alkavat pudotuspelit Ranskassa – ”Kauden parasta aikaa”

Ranskan LF2:ssa alkavat pudotuspelit lauantaina. Annika Holopaisen Montbrison kohtaa puolivälierässä runkosarjan voittaja Toulousen.

Näytä lisää vastaavia