28.3.2019 10:19 Sofia Pelanderin kausi Ruotsissa päättyi pudotuspelien avauskierroksella. Pelanderin Norrköping hävisi molemmat ottelut Telgelle vain pisteellä. Islannissa saatiin runkosarja päätökseen ja Vilma Kesäsen kausi jatkuu ensi viikolla käynnistyvillä pudotuspeleillä.
Sofia Pelanderin kausi päättyi harmittaviin tappioihin. (Kuva: Ville Vuorinen)
Tappiot olivat erityisen kitkeriä, sillä Norrköping oli voitossa kiinni loppuhetkille saakka molemmissa otteluissa. Ensimmäisessä Telge vei voiton onnistuneella viime sekunnin kolmosella ja toisessa pelissä Telge nousi viimeisellä minuutilla 76-75 (35-30)-voittoon. Pelander nosti Norrköpingin 75-70-johtoon 45 sekuntia ennen loppua, mutta Telge pussitti loppuhetkillä kaksi kolmen pisteen heittoa sisään ja kuittasi voiton sekä jatkopaikan. Pelander äityi ottelussa hurjaan iskuun 21 pisteen ja 19 levypallon tupla-tuplalla. Pisteistä peräti 19 syntyi toisella puoliajalla. Tilastoihin kertyi myös kaksi syöttöä ja torjunta.
Pelander tilastoi Ruotsin liigassa tällä kaudella keskimäärin 13,5 pistettä, 9,1 levypalloa, 1,4 syöttöä ja 0,9 torjuntaa.
Ottelutilastot
Kesäsen KR päätti runkosarjansa niukkaan 95-97 (42-48)-tappioon Keflavikille. Kesänen kasasi 24 minuutissa neljä pistettä, kaksi levypalloa ja neljä syöttöä. KR sijoittui runkosarjassa neljänneksi. Islannin liigassa pudotuspelit alkavat suoraan välierävaiheesta ja KR saa vastaansa runkosarjan voittaja Valurin.
Ottelutilastot
Puolan liigassa Annika Holopainen oli sivussa Politechnika Gdanskin kokoonpanosta, kun Gdansk voitti vieraskentällä Ostrovian 67-63 (35-40). Voitto sinetöi samalla Gdanskin sarjapaikan, kun runkosarjaa on jäljellä yksi kierros.
Ottelutilastot
Keväällä Saksan mestaruutta juhlinut Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on tehnyt jatkosopimuksen Rutronik Stars Kelternin kanssa. Bundesliigan lisäksi Eurocupia pelaavassa Kelternissä nähdään tällä kaudella siis kaksi suomalaispelaajaa, kun joukkueessa on jo ennestään Elina Koskimies.
Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.
Ensimmäiset naisten korissarjat pyörähtivät käyntiin Euroopassa, kun pallo nousi ilmaan Espanjassa ja Belgiassa. Elina Aarnisalo ja Lotta-Maj Lahtinen tekivät samalla debyyttinsä ammattilaissarjoissa.
Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.
Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.
Susiladiesin Helmi Tulonen, 24, vaihtaa ensi kaudeksi joukkuetta Italian pääsarjassa Serie A1:ssä. Viime kaudella Le Mura Luccassa pelannut Tulonen siirtyy sarjanousija Sanga Milanoon.
Suomi-koriksen huippulupauksiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, 17, siirtyy kaudeksi 2023-24 Belgian huippujoukkue Kangoeroes Basket Mecheleniin. Kangoeroes pelaa Belgian ja Hollannin yhteissarjan lisäksi Euroliigaa. Aarnisalo itse siirtyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopistoon.
Susiladiesin luottopelaajiin lukeutuva Annika Holopainen, 29, on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Gisa Lions MBC:n kanssa, jonka kotipaikkana on Halle (Saale). Bundesliiga on Holopaiselle tuttu sarja, kun hän aloitti ammattilaisuransa juuri Saksassa kuusi vuotta sitten.
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.
Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.
Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Linda-Lotta Lehtoranta pääsi juhlimaan Saksan mestaruutta, kun Keltern pyyhkäisi finaalisarjan suoraan kolmessa pelissä. Awak Kuierin Reyer Venezian kausi Italiassa päättyi välieriin.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern on enää voiton päässä Saksan mestaruudesta. Awak Kuierin Reyer Venezia piti puolestaan finaalihaaveensa elossa Italiassa.
Saksan Bundesliigassa alkoivat finaalit ja Linda-Lotta Lehtorannan Keltern nappasi avausvoiton. Awak Kuierilla puolestaan alkoivat välierät Italiassa.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern eteni Saksan Bundesliigan finaaliin. Sofia Pelanderin Norrköping puolestaan jäi voiton päähän finaalista Ruotsissa.
Awak Kuierin Reyer Venezia eteni suoraan kahdella voitolla Italian Serie A1:n välieriin. Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on voiton päässä Ruotsin SBL Damin finaalipaikasta.
Italiassa pudotuspelit alkoivat Awak Kuierin Reyer Venezian osalta voittoisasti ja Linda-Lotta Lehtorannan Keltern otti otteen finaalipaikasta Saksassa. Marianne Kalinin kausi Espanjassa päättyi nousujuhliin.