12.8.2014 Suomen Koripalloliitto on julkaissut Wolf Track -mobiilipelin, jossa seikkailevat MM-kisoihin valmistautuvan Susijengin jäsenet. Pelin käytännön toteutuksesta vastasivat Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun Game Design -koulutuksen opiskelijat. Wolf Track on nyt ladattavissa Windows Storesta, Apple Storesta ja Google Playsta.
Ensisijaisesti lapsille suunnatun, täysin ilmaisen pelin suunnittelussa on alusta asti kuunneltu paitsi lapsia, myös pedagogista ääntä; projektissa on ollut mukana kaksi erityisopettajaa.
Pelin on tarkoitus rohkaista lapsia omaehtoiseen liikkumiseen, kannustaa terveisiin elämäntapoihin, tähdentää yhteistyön ja joukkuepelin merkitystä elämässä sekä myös osaltaan ylläpitää meneillään olevaa korisbuumia.
Pelin taustalla olevan tarinan on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjailija ja urheilutoimittaja, entinen koripalloilija Juha Vesala. Projektin ”äiti” Ira Pasi kertoo, että Kouvola valikoitui pelin toteutuspaikaksi ensisijaisesti kaupungin oppilaitosten tasokkaan pelialan opetuksen vuoksi.
- Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun ja Kouvolan Seudun Ammattiopiston opiskelijoiden lisäksi toteutukseen on osallistunut pääosin em. koulujen entisistä opiskelijoista koostuva Blackland Games.
Pasi kehuu vuolaasti koko Susijengin, mutta erityisesti päävalmentaja Henrik Dettmannin aktiivista ja erittäin myönteistä asennoitumista peliprojektiin.
Myös pelaajat ovat kantaneet kortensa kekoon, ja jälki näkyy pelissä. Peliä on testattu paitsi Kouvolan alueen kouluissa, myös kesän aikana Teemu Rannikon ja Petteri Koposen korisleireillä.
- Teemu Rannikon liikkeet on mallinnettu peliin videolta, projektia opiskelijoiden puolelta johtanut Lauri Kuparinen sanoo.
Viime syksynä käyntiin pyörähtänyt projekti löysi Pasin mukaan muotonsa suhteellisen nopeasti. Punaisena lankana toimi halu tehdä lajimarkkinointia täysin uudella, lapsia ja nuoria puhuttelevalla tavalla.
- Mobiilipelit ovat ehdottomasti tätä päivää, ja Suomella pelialalla hyvä maine. Toivomme, että esimerkkimme rohkaisee muitakin, Pasi sanoo
Susijengi-aiheinen Wolf Track -mobiilipeli julkaisu tapahtui tiistaina 12. elokuuta kello 17:00 Helsingin Jäähallin Pepe's Bar & Grill -ravintolassa juuri kun susijengiläiset aloittivat lämmittelynsä Suomi – Australia -maaottelua.
- Idea lähti käyntiin viime vuonna Sloveniassa, kun huomasin, että katsomossa on hieno tunnelma, mutta paikalla on vähän lapsia. Mietin, että millä keinolla lapsia saisi mukaan, projektin ”äiti” Ira Pasi kertoo.
- Vieressä oma lapseni pelasi tabletilla peliä ja mieleen juolahti, että tuolla tavalla. Ajatuksena oli tehdä hauska peli, joka myös motivoi myös itse pelaamaan.
Koripalloliiton julkaiseman Wolf Track pelin voi ladata nyt kaikilta kauppapaikoilta, nyt myös Apple Storesta. Helpoin tapa ladata peli kaikille alustoille on mennä suoraan oman laitteen kauppapaikkaan ja hakea peliä nimellä Wolf Track. Peli on ilmainen.
Kauppapaikat ja soveltuvat laitteet:
Lisätietoja:
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.
Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.
Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.
Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.
18- ja 16-vuotiaiden nuorten PM-kilpailut käynnistyvät sunnuntaina (26.6.) Kisakallion Urheiluopistolla. Luvassa on huimat 60 maaottelua viiden pelipäivänä aikana kolmella pelikentällä. Näin seuraat kisoja – olet sitten paikan päällä tai etänä.
Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.
Suomi-koriksen ensi kesän päätapahtuma, 20-vuotiaiden miesten EM-kisat Helsingissä 16.-24. heinäkuuta, lähestyy. Suurta ennakkomielenkiintoa herättäneiden kisojen lipunmyynti lähti käyntiin tiistaina 10.5. klo 9:00 kaikkien kukkarolle sopivin lippuhinnoin.
Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting täyttää perjantaina pyöreät 60 vuotta. Syntymäpäivänsä kunniaksi puheenjohtaja tarjoaa 500 ensimmäiselle katsojalle pullakahvit lauantaisen naisten EM-karsintaottelun Suomi-Ruotsi yhteydessä.
Naisten koripallomaajoukkue, Naarassudet, kohtaa seuraavassa EM-karsintaottelussaan länsinaapuri Ruotsin. Ottelu pelataan Töölön Kisahallissa lauantaina 20.2. Ruotsalaisten kannattajaryhmä Moose Nation kaavailee tuovansa otteluun satoja ruotsalaiskannattajia. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa (Lippupalvelu).
Nelosella käynnistyy tiistaina 19.1. uusi reality-ohjelma. Ummikot ulkomailla -sarjan ensimmäisessä jaksossa pirteä teräsvaari Erkki, 81, pääsee elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tyttärensä Riitan kanssa. Parivaljakolle tulee täytenä yllätyksenä matkan ohjelma - vannoutuneet penkkiurheilijat pääsevät tapaamaan Ranskassa pelaavaa Susijengiä.
Jatkopaikan EM-kisoissa Susijengille varmistanut murskavoitto Bosnia-Hertsegovinasta on mukana finaalivaiheessa, kun yleisö saa äänestää vuoden 2015 sykähdyttävintä urheiluhetkeä. Susijengin lisäksi koripalloperheestä ovat ehdolla Helsingin NMKY ja Carl Jungebrand.
Viasat Sportin ja Viaplayn emoyhtiö Modern Times Group (MTG) on uusinut koripallon Euroliigan televisiointi- ja digitaaliset lähetysoikeudet vuoteen 2020 saakka. Myös viime kaudella otteluita Suomessa esittäneet Viasat Sport ja Viaplay tuovat koripallosyksyyn erityistä maustetta esittämällä jokaisen Petteri Koposen ja Moskovan Khimkin Euroliiga-ottelun. Viasat ja Viaplay ovat mukana jo torstaina ja perjantaina Euroliigan avauskierroksella.
Susijengi on perjantaina näyttävästi ja kuuluvasti esillä perjantaina. Petteri Koponen on perjantai-iltana vieraana viihdeohjelma Possessa. Henrik Dettmann puolestaan vierailee MTV:n Huomenta Suomi –ohjelmassa perjantai-aamuna sekä myöhemmin päivällä Lindgren & Sihvonen –ohjelmassa Yle Puheella.
Montpellierissä upeasti sinivalkoisia värejä ylläpitäneille Susijengi-faneilla on maanantaina tilaisuus tulla tapaamaan suosikkijoukkuettaan. Susijengin pelaajat ja valmennusjohto tapaavat faneja Venäjä-ottelun jälkeen Fan Zonella, Montpellierin keskustassa.
Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Susijengiin ja EM-kisoihin keskittyvässä numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.
Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.
Perjantaina 28.8. Helsingin Jäähallissa pelattavaan Susijengin EM-kenraaliin on lunastettu jo yli 6000 pääsylippua. Susijengi kohtaa viimeisessä ottelussaan ennen EM-kisoja Ukrainan, josta Suomi hakee kotiyleisönsä edessä revanssia.
Suomen koripallomaajoukkue, Susijengi, kohtaa perjantaina (28.8.) Helsingin Jäähallissa Ukrainan EM-kisakenraalissaan, johon on myyty jo yli 5000 lippua. Susijengi-tähdet Sasu Salin ja Jamar Wilson tapaavat tiistaina 25.8. faneja ja mediaa Helsingin keskustassa, Intersport Mikonkadulla klo 16-17 välisenä aikana.
Kesän maaotteluavauksessa upeasti Hakametsän Jäähallin täyteen (7282 katsojaa) vetänyt Susijengi on saamassa suuryleisön myös EM-kenraaliinsa. Susijengi pelaa viimeisen valmistavan maaottelunsa ennen EM-kisoja perjantaina 28.8. Helsingin Jäähallissa Ukrainaa vastaan. Otteluun on myyty jo 4000 pääsylippua.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.