10.5.2016 09:45 Suomi-koriksen ensi kesän päätapahtuma, 20-vuotiaiden miesten EM-kisat Helsingissä 16.-24. heinäkuuta, lähestyy. Suurta ennakkomielenkiintoa herättäneiden kisojen lipunmyynti lähti käyntiin tiistaina 10.5. klo 9:00 kaikkien kukkarolle sopivin lippuhinnoin.
Heinäkuun 16.-24. päivinä Helsingissä pelattavien 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen ennakkoliput tulivat myyntiin tiistaina 10.5. klo 9:00. Turnaukseen myydään edullisia hallikohtaisia päivälippuja. Halleissa kaikki paikat ovat saman hintaisia, joten nopeimmille on luvassa parhaat paikat.
Viime vuonna B-divisioonan EM-kisojen mestaruutta juhlinut Suomi pelaa kisoissa varmuudella neljä ensimmäistä turnausotteluaan Helsingin Jäähallissa.
EM-kisoja pääsee seuraamaan areenakohtaisilla (Helsingin Jäähalli tai Pasilan urheiluhalli) päivälipuilla, jotka on jaettu alkuvuonna Helsingissä pelattujen jääkiekon nuorten MM-kisojen tapaan kolmeen kategoriaan: aikuiset (15€), 11-19-vuotiaat (10€) ja 6-10-vuotiaat (5€).
Viisivuotiaat ja sitä nuoremmat pääsevät sylipaikalle ilmaiseksi.
Suomi pelaa varmuudella neljä ensimmäistä otteluaan Helsingin Jäähallissa. Pelipäivämäärät ovat 16.7. (Israel), 17.7. (Espanja), 19.7. (Ranska) sekä 20.7. (neljännesvälierä). Kisojen puolivälierät pelataan Helsingin Jäähallissa, kun puolivälierissä tappion kärsineet joukkueet ryhtyvät taistelemaan putoamista vastaan Pasilan urheiluhallissa.
- Olemme tehneet U20-kisoista mahdollisimman matalan kynnyksen kisat osallistua kaikille laji- ja urheiluihmisille. Haluamme, että kaikille tarjoutuisi mahdollisuus tulla seuraamaan 20-vuotiaiden miesten maajoukkuetta kotikisoissaan, linjaa Koripalloliiton EM-kisaorganisaation pääsihteeri Ari Tammivaara.
- Kiitämme jo tässä vaiheessa yhteistyöstä Jääkiekkoliittoa, jonka MM-kisajärjestelyt ja -lippuhinnoittelu toimivat meille erinomaisista käytännön esimerkeistä. Jääkiekkoliitto on kokeneempana järjestäjänä kertonut kokemuksistaan pyyteettömästi, josta on ollut meille suuri apu.
Tammivaara kehottaa kisoista kiinnostuneita olemaan liikkeellä mahdollisimman varhain; yhdenmukainen lippuhinnoittelu tarkoittaa, että parhaat paikat myydään ensimmäisinä.
- Kaikki paikat ovat saman hintaiset, joten luonnollisesti nopeimmat varmistavat itselleen parhaat paikat. Kannattaa siis olla heti liikkeellä, Tammivaara sanoo.
20-vuotiaiden EM-kisojen ennakkolipunmyyntiä hoitaa Ticketmaster (ent. Lippupalvelu). Kisaliput voi lunastaa Ticketmasterin nettipalvelusta.
Alkuperäistä artikkelia muokattu lipunmyynnin käynnistyttyä; lisätty linkki lipunostoa varten.
IKÄ | HINTA (sis. käsittelymaksun) |
Lapset 0-5 v. | ilmainen, sylipaikalle |
Lapset 6-10 v. | 5 € |
Nuoret 11-19 v. | 10 € |
Aikuinen | 15 € |
IKÄ | HINTA (sis. käsittelymaksun) |
Lapset 0-5 v. | ilmainen, sylipaikalle |
Lapset 6-10 v. | 5 € |
Nuoret 11-19 v. | 10 € |
Aikuinen | 20 € |
Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.
Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.
20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.
Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.
Joulukuun 8. päivänä selviää EM-kisojen lohkoarvonnoissa Pariisissa keitä isäntämaa Ranska sekä Suomen Susijengi saavat vastustajikseen Montpellierissä 5.-10.9.2015 pelattavaan EM-alkulohkoon. Suomen Koripalloliitto käy parhaillaan neuvotteluita EM-lipuista. Haluatko sinä ensimmäisten joukossa tiedon, kun Susijengin EM-kisaliput tulevat myyntiin?
Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.
Kesällä 2008 järjestettäviin koripallon nuorten EM-kilpailuihin on ilmoittautunut ennätykselliset 223 maajoukkuetta 50 eri maasta. Suomi lähtee tavoittelemaan viidellä maajoukkueella nousua A-divisioonaan. EM-kisojen pelipaikat ja päivämäärät on julkaistu. Lue myös nuorten maajoukkuevalmennuksen esittely.
Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.
Helsingissä 2017 pelattavien Susijengin EM-kisaotteluiden lipunmyynti käynnistyy tänään, perjantaina 30.9. klo 14:00. Tästä artikkelista löydät katsomokartan sekä liudan vastauksia muihin usein kysyttyihin kysymyksiin.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) on julkaissut vuoden 2017 EM-kisojen logon. Susijengi isännöi EM-kisoja yhdessä Israelin, Romanian ja Turkin kanssa. Yksi kisojen neljästä alkulohkosta pelataan Helsingissä syyskuussa 2017. Kisat huipentuvat Istanbulin Sinan Erdem Domessa pelattaviin loppupeleihin.
Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.
Viime vuonna tehtiin historiaa, kun lähes 10 000 suomalaista matkasi Susijengin tueksi Espanjan MM-kisoihin. Ensi kesänä Susijengi saa vieraakseen hallitsevan Euroopan mestarin lisäksi EM-kuutosen Ukrainan. Suomen maajoukkue isännöi Ukrainaa tasan viikko ennen EM-kisojen alkua Helsingin Jäähallissa perjantaina 28.8. Ottelun lipunmyynti on käynnistynyt Lippupalvelussa.
Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.
NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.
Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.
Koripalloseurat ovat tarttuneet aktiivisesti ensi elokuussa pelattavien EM-karsintaotteluiden lipputarjoukseen ja täyttäneet Helsingin Jäähalliin kaavaillut alkuperäiset fanikatsomot. Koripalloliitto on laajentanut fanikatsomoita, jotta kaikki seurat voivat hyödyntää maaliskuun loppuun saakka voimassaolevan tarjouksen.
Vantaan Energia Areenan valtaa elokuussa ennennäkemätön koripalloshow, kun Suomen maajoukkue kohtaa EM-karsinnoissa huippumaat Italian ja Ranskan. NBA-tähtien lisäksi Energia Areenan yleisölle tarjotaan huimaa oheisohjelmaa. Italia- ja Ranska-otteluiden yksittäisliput ovat myynnissä!
Suomen naisten koripallomaajoukkue pelaa huipputärkeät kotiottelunsa Bosnia-Hertsegovinaa, Iso-Britanniaa ja Romaniaa vastaan tammikuussa Forssassa ja Lahdessa. Kyseisissä otteluissa on panoksena kaksi paikkaa Euroopan A-divisioonassa.
Korisihmisen vuosittainen tietopankki, Koripallokirja, on jälleen saatavilla. Pentti Salmi on koonnut jo 39. kerran kaiken oleellisen ja paljon muutakin kansien väliin. Kirjassa on peräti 336 sivua ensikertaa kokonaan värikuvin höystettynä.